DekkariNetti | Etusivu | Dekkarivuodet | Kirjailijat | Sarjat | Artikkelit | Uutiset | Linkit | Käsikirjasto |
Anne Holt |
Elämä | ![]() Anne Holtin suomalainen kustantaja on |
| | |
| Elämä Anne Holt on norjalainen dekkarikirjailija. Hän on syntynyt 16.11.1958 Larvikissa. Hän on asunut Oslossa vuodesta 1978. Holt on koulutukseltaan asianajaja. Hän toiminut lyhyen aikaa Norjan oikeusministerinä, työskennellyt Norjan poliisin palveluksessa, toiminut asianajanana sekä luonut merkittävän uran toimittajana. Holt on aina ollut värikäs ja vaikutusvaltainen yhteiskunnallinen keskustelija. Holtin lehtiartikkeleita ja artikkeleitä Holtista voi lukea mm. norjalaisen Dagbladet -lehden nettisivulta. Mielenkiintoisia artikkeleita. Holt on ottanut voimakkaasti kantaa mm. homoseksuaalien asemaan. Jo hänen esikoisdekkarinsa Blind gudinne vuodelta 1993 (suom. Sokea jumalatar, 1998) herätti suurta huomiota ja vilkasta keskustelua. Kotimaassa Norjassa teoksesta on otettu jo kymmenkunta painosta. Myös Holtin teokset Salige er de som tørster.., 1994 (suom. Vereen kirjoitettu, 1999) ja Demonen død, 1995 (suom. Paholaisen kuolema, 2000) ovat saavuttaneet laajan lukijakunnan suosion kaikissa pohjoismaissa, myös Suomessa. Anne Holt on nykyään täysipäiväinen kirjailija. Holtin dekkarien päähenkilö on rikospoliisin ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsen, joka etenee urallaan kirja kirjalta. Kolmannessa kirjassa Paholaisen kuolema, Hanne on saanut ylennyksen komisarioksi ja apulaispoliisipäälliköksi. Hanne on erinomainen poliisi ja vieläpä kauniskin. Hän hurjastelee vaaleanpuneisella Harrikalla ja asustaa lääkärirakastettunsa Cecilien kanssa. Hannen seksuaalinen suuntautuminen on hänelle itselleenkin edelleen ristiriidan lähde ja aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja salailua. Niinpä hän varjeleekin yksityiselämäänäsä. henkeen ja vereen. Holtin kirjojen tapahtumapaikkana on monikulttuurinen Oslo. Anne Holtin esikoisteoksesta Blind gudinne (suom. Sokea jumalatar) on valmistunut TV-sarja v. 1997 ja kirjasta Salige er de som tørster -kirjasta (suom. Paholaisen kuolema) on tehty elokuva vuonna 1997. Toivottavasti saadaan joskus Suomen televisioonkin näitä filmejä. Holtin kirjoja on käännetty kaikille pohjoismaisille kielille ja mm. saksaksi, japaniksi ja hollanniksi. Palkintoja 1994 Riverton-palkinto 1995 Bokhandlerprisen kirjasta Demonens død (suom. Paholaisen kuolema,2000). Teokset Rikosromaanit Hanne Wilhelmsen -sarja Blind gudinne. 1993. (suom. Sokea jumalatar, 1998). Salige er de som tørster. 1994. (suom. Vereen kirjoitettu , 1999). Demonens død. 1995. (suom. Paholaisen kuolema , 2000). Løvens gap. 1997. (suom. Leijonan kita , 2001). Død joker. 1999. (suom. Kuollut jokeri , 2001). Utan ekko. 2000. (suom. Kahdesti kuollut , 2002). Sannheten bortenfor. 2003. (suom. Totuuden tuolla puolen , 2004). 1222. 2007 (suom. 1222 , 2008): Inger Johanne Vik -sarja Det som er mitt. 2001. (suom. Minkä taakseen jättää , 2003) Det som aldri skjer. 2004. (suom. Julkkismurhat , 2005). Presidents valg. 2006. (suom. Presidentin salaisuus , 2007). Pengemannen, 2009. (suom. Kasvoton tuomio , 2010). Sara Zuckerman -sarja Flimmer, 2010. (suom. Kuoleman tahdissa , 2011). Muut romaanit Mea Culpa. 1995 (romaani). I hjertet av VM. En forballreise. 1998. (Yhdessä Erik Langbråtenin kanssa kirjoitettu ´ reportaasi jalkapallon MM-kisoista Ranskasta). Bernhard Pinkertons storeoppdrag (rikosromaani lapsille) 1999 Muut kirjat I hjertet av VM. En fotballreise. Erik Langbråtenin kanssa. 1998. (Kirja on reportaasi jalkapallon MM-kisoista Ranskasta vuonna 1998). Suomennokset Sokea jumalatar. Alkuteos: Blind gudinne, 1993. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 1998. ISBN 951-20-5194-X 2. p. 1998. 6. p. 2005. ISBN 951-20-7036-7 Ilm. 8/2005. Uusi p. ilm. 3/2012 yhteisniteessä Kuoleman kasvot. Kuvankaunis ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsenin suurin haave on huristella kaikessa rauhassa pitkin Oslon katuja vaaleanpunaisella Harrikallaan. Mutta ammatinvalinta velvoittaa... Kun muuan poliisille tuttu huumetrokari lööytyy puistosta murhattuna, ei asia herätä sen kummempaa huomiota. Vasta paria päivää myöhemmin, kun hämäräperäinen asianajaja löydetään asunnostaan kuulanreikä kallossaan, alkaa poliisikin kiinnostua. Hanne Wilhelmsen ja hänen työtoverinsa Håkon Sand aavistavat murhien liittyvän toisiinsa. Murhan selvittely saa pian dramaattisia käänteitä. Huumeiden salakuljetusta ja rahanpesua selvitettäessään Hanne törmää yhä uudestaan korruptoituneiden juristien ja poliisipäälliköiden mädännäisyyteen. Rikoksen jäljet johtavat yhä ylemmäs yhteiskunnan huipulle, aina hallitustasolle saakka. Oikeuden jumalatar tuntuu totisesti olevan sokea. Sokea jumalatar on Holtin esikoisromaani ja herätti suurta huomiota ilmestyessään. Vereen kirjoitettu. Alkuteos: Salige er de som tørster... 1994. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 1999. ISBN 951-20-5421-3 (sid.) 250 s. . 7. p. 2005. ISBN 951-20-7037-5 Ilm. 8/2005. Uusi p. ilm. 3/2012 yhteisniteessä Kuoleman kasvot. Oslon kaupunki tuskailee lämpöallon kurimuksessa, ja poliisi elää vuoden painajaismaisinta kuukautta. Kaupungin laitamilta löytyy ulkorakennus, joka on kauttaaltaan veressä. Ruumista ei kuitenkaan löydy mistään, ainoastaan talon seinään verellä tuhrittu salaperäinen numerokoodi. Pian verilöylyn jälkiä alkaa löytyä muualtakin. Kun nuori lääketieteen opiskelija raiskataan brutaalisti, ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsen alkaa tosissaan kietoa johtolankoja yhteen. Jäljet johtavat mitä yllättävimmille tahoille.... Paholaisen kuolema. Alkuteos: Demonens död, 1995. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2000. ISBN 951-20-5571-6. Ilm. 1/ 2000. 3. p. 2005 Loisto -pokkari. ![]() Lastensuojeluviranomaiset suojiinsa ottama kaksitoistavuotias Olav on karkumatkalla lastenkodista. Lastenkodin johtajattaren murha on saanut niin lapset kuin lastenkodin työntekijät pois tolaltaan. Juuri apulaispoliisipäälliköksi ylennetty Hanne Wilhelmsen saa nopeasti selville, että pelastusarmeijan ylläpitämän lastenkodin toiminta on valoisan ulkokuoren alla melkoisen hämärää. Raa'an murhan syyt alkavat selvitä. Holt on aina ollut värikäs ja vaikutusvaltainen yhteiskunnallinen keskustelija, ja romaani Paholaisen kuolema perustuukin hänen omiin kokemuksiinsa taistelusta lasten oikeuksien puolesta nykypäivän Oslossa. --- Holtin kirja ei jätä kylmäksi ketään. Niin surullisen tarinan hän kertoo tälläkin kertaa. Samalla kirja on Hanne Wilhelmsenin tarina. Hannesta on tullut apulaispoliisipäällikkö eikä virka tunnu vielä oikein sopivan hänelle; hallintohommat eivät oikein kiinnosta. Kenttä kutsuu. Holtilla on oma tapansa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Norjassa (samoin kuin Ruotsissa) tuntuu löytyvän hyviä dekkaristeja ja naisdekkaristeja erityisesti. Upea kirja. Leijonan kita. Alkuteos: Løvens gap, 1997. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2001. ISBN 951-20-5721-2 (sid.) Ilm. keväällä 2001. 3. p. 2005 Loisto -pokkari. ![]() On perjantai 4. huhtikuuta 1997, vajaa puoli vuotta Norjan hallituksen vaihduttua. Birgitte Volterilla on ollut haasteelliset ajat siitä lähtien kun hän nousi pääministeriksi Gro Harlem Brundtlandin jälkeen. Mutta nyt hänet on julmasti tapettu omassa työhuoneessaan, hallitusrakennuksen kuudennessa kerroksessa. Mutta kuka on todellisuudessa ollut murhaajien kohde? Pääministeri vai Birgitte naisena? Korkean tason poliittinen murha panee liikkeelle koko Oslon poliisivoimat. Ylikonstaapeli Billy T. ja poliisitarkastaja Håkon Sand johtavat tutkimuksia ja kaipaavat molemmat Hanne Wilhelmseniä, joka on virkavapaalla Yhdysvalloissa. Eikä Hanne malta pysyä poissa... Kuollut jokeri. Alkuteos: Død Joker, 1999. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2001. ISBN 951-20-5722-0 (sid.). 154,-. Ilmestyy 10/2001. 4. p. 2005 Loisto -pokkari. ![]() Sigurd Halvorsrudsin vaimo löytyy kaula samuraimiekalla katkaistuna olohuoneen takan edestä. Vaimonsa vieressä lamantuneena ja yltä päältä veressä oleva Halvorsruds käyttää koko valtionsyyttäjän arvovaltansa ja hälyttää poliisin paikalle, mutta joutuu itse syytetyksi vaimonsa murhasta. Pian eräs Oslon merkijttävimmän päivälehden toimittaja löytyy kaula katkaistuna vaatimattoman vuokra-asuntonsa lattialta. Sotkuinen rikosvyyhti odottaa paljatumistaan. Rikoskomisario Hanne Wilhelmsen johtaa etsintöjä yhdessä vanhan työtoverinsa Billy T:n kanssa. Hannen työuran vaativin tehtävä osuu hänen kohdalleen samaan aikaan kun hänen elämänkumppaninsa Cecilie sairastuu. Hänne on voimaton kahdella rintamalla: mieli muualla ja tehtävä toisaalla hän yrittää vakuuttaa syytetyn viattomuutta. Holt, Anne & Reiss-Andersen, Berit: Kahdesti kuollut. Alkuteos: Utten ekko, 2000. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2002. ISBN 951-20-6127-9 (sid.) 27,50 e. Ilm. 10/2002. 2. p. Loisto -pokkari 2003. 4. p. 2005 Loisto -pokkari. ![]() Norjan kuuluisin kokki, Brede Ziegler, löytyy murhattuna Oslon poliisiaseman takapihalta. Hanne Wilhelmsen on paennut elämänkumppaninsa kuoleman jälkeen Italiaan nuolemaan haavojaan, mutta Zieglerin murha saa hänet palaamaan takaisin Osloon Billy T:n avuksi. Kuuluisan kokin murhan selvittäminenon varsinainen soppa, johon raahataan todistajia Zieglerin kustannustoimittajaa myöten. Hannen on palattava takaisin elämään ja selvitettvä murha, jonka taustalla väilyy välinpitämättömyys ja kykenemättömyys rakkauteen. Minkä taakseen jättää. Alkuteos: Det som er mitt, 2001. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2003. ISBN 951-20-6308-5 (sid.) 27,90 e. Ilm. 10/2003. 4. p. 2005 Loisto -pokkari. 6. p. ilm. Gummerus -pokkarina 12/2010. ![]() Anne Holt on päästänyt Hanne Wilhelmsenin hetkeksi lomalle ja esittelee lukijoilleen uuden sankarittaren, Inger Johanne Vikin. Emilie, yhdeksän vuotta, katoaa matkalla koulusta kotiin. Jäljelle jäävät vain reppu ja kimppu leskenlehtiä. Kuusi päivää myöhemmin kidnapataan pikku Kim. Hän löytyy nopeasti. Kuolleena, ruumiissaan lappu SIINÄ SAIT MITÄ ANSAITSIT. Inger Johanne Vik, tutkija ja pienen lapsen äiti, on yhtä järkyttynyt kuin muutkin maamiehensä. Kun Norjan Keskusrikospoliisi pyytää häneltä apua jutun ratkaisemisessa, hän kieltäytyy, vaikka hänellä on tausta FBI:ssa ja hän on juristi ja psykologi. Mutta sitten katoaa jälleen yksi lapsi. Oslon bussista numero 20, keskellä ruuhka-aikaa. Inger Johanne ei enää voi kieltäytyä tehtävästä. Totuuden tuolla puolen. Alkuteos: Sannheten bortenfor, 2003. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2004. ISBN 951-20-6652-1 (sid.) 27,90 e. Ilm. 10/2004. 3. p. Loisto -pokkari 2005. ![]() Oslolaisessa hienostokorttelissa tehdään raaka murha: laivanvarustaja Stahlberg, hänen vaimonsa, poikansa sekä perheen tuttu kustannustoimittaja löydetään ammuttuina. Oslon poliisin mielestä rikos on ratkaistu alta aikayksikön: kyseessä on ilmiselvä perintöriita, ja syyllisinä pidetään perheen nuorinta poikaa vaimoineen. Hanne Wilhelmsen kuitenkin aavistaa, ettei tapaus ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää Rikostutkinnan vauhdissa kukaan ei tunnu muistavan, että rikoksella on myös neljäs uhri, tuntematon kustannustoimittaja Sidensvans. Anne Holtin seitsemäs Hanne Wilhelmsen -romaani avaa uusia ulottuvuuksia suosittujen dekkareiden sankarittaren persoonaan, sillä Hanne kertoo ensimmäistä kertaa enemmän itsestään ja lapsuudestaan. Julkkismurhat. Alkuteos: Det som aldri skjer, 2005. Suom. Katriina Savolainen. Gummerus 2005. ISBN 951-20-6874-5 (sid.) 27,90 e. Ilm. 8/2005. 4. p. ilm. 572006 Loisto-pokkarina. 6. p. ilm. 8/2010 pokkaripainoksena. ![]() Suosittu televisiotähti Fiona Helle löydetään kotoaan raa'asti murhattuna. Rikollinen on tehnyt murhapaikasta näyttämön, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Raamatulliset viestit eivät jätä tulkinnanvaraa. Murhaajalla on asiaa, ja hän haluaa sanansa kuuluville. Fionan tapaus on kuitenkin vasta alkua. Julkkis toisensa jälkeen saa pian surmansa. Inger Johanne Vik on äitiyslomalla kun hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubo pyytää häntä avukseen sarjamurhaajan jäljittämisessä. Valvotut yöt ja tuore äitiys ovat saaneet Inger Johannen hermoromahduksen partaalle. Hän epäröi pitkään, huolehtii vauvastaan ja pelkää. Kuinka hän uskaltaa jättää pienokaisen yksin? Inger Johannen koulutus FBI:n profiloijana ei ole mennyt hukkaan. Tahtomattaankin hän tunnistaa paholaismaisen kaavan, jota murhaaja noudattaa. Inger Johanne kuulee pelottavia kaikuja menneisyydestään FBI:n palveluksessa ja ymmärtää murhaajan viestin. Pahin on vasta edessä. Anne Holt luo uusimmassa romaanissaan jännittäviä yhteyksiä rikoskirjallisuuden ja rikosten maailman välille. Samalla hän pohtii ihmisten julkisuudentavoittelun kauaskantoisia seurauksia. Voiko ikävystyminen olla löytöretkeilijöiden, vuoristokiipeilijöiden, extreme-hurjastelijoiden ja viime kädessä jopa sarjamurhaajien perimmäinen motiivi? Anne Holt on Pohjoismaiden johtava naisdekkaristi, jonka kirjoja on myyty maailmalla yli kolme miljoonaa kappaletta. Holtin menneisyys toimittajana, juristina ja Norjan oikeusministerinä ovat tarjonneet hänelle loistavan taustan kirjailijan työhön. Julkkismurhat on Anne Holtin kahdeksas suomennettu romaani ja toinen teos, jossa Yngvar Stubo ja Inger Johanne Vik esiintyvät päähenkilöinä. Sarjan ensimmäinen romaani Minkä taakseen jättää ilmestyi 2003. Presidentin salaisuus. Alkuteos: Presidents valg, 2006. Suom. Tuula Tuuva. Gummerus 2007. ISBN 978-951-20-7452-5 (sid.) 32,00 e. Ilm. 9/2007. 3. p. ilm. Loisto -pokkarina 2008. Uusi pokkaripainos ilm. 10/2011. ![]() Kuinka joku voi kadota oslolaisesta hotellihuoneesta ilman että ovia tai ikkunoita on avattu? Eritoten, kun kyseessä oleva henkilö on Helen Bentley, Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti. Koko maailman pidättää hengitystään Norjan poliisin etsiessä kadonnutta presidenttiä yhdessä amerikkalaisten kollegojensa kanssa. Myös Inger Johanne Vik, FBI:n kouluttama psykologi, siirtyy äitiyslomaltaan presidenttijahtiin miehensä komisario Yngvar Stubøn rinnalle. Tutkimuksia mutkistaa se, että Yhdysvaltain poliisijoukkoja johtaa Inger Johannen entinen heila Warren Scifford. Kolmikon selvittäessä tulehtuneita välejään presidentti Bentleyn aika alkaa käydä vähiin. Trillerijuonen rinnalla Holt piirtää moniulotteista henkilökuvaa synkkää salaisuutta hautovasta naispresidentistä, kaappauksen suunnitelleista henkilöistä sekä tavallisista poliisimiehistä ja -naisista.Tarinan loppuratkaisu on juuri niin hätkäyttävä kuin Pohjoismaiden dekkarikuningattarelta voi odottaakin. Hienoa, että saadaan Anne Holtilta uusi Inger Johanne Vik -dekkari. 1222. Alkuteos: 1222, 2007. Suom. Sanna Manninen. Gummerus 2008. ISBN 978-951-20-7725-0 (sid.) 33 e. Ilm. 9/2008. 3. p. ilm. Loisto -pokkarina 10/2009. ![]() Kymmenen pientä neekeripoikaa lumimyrskyssä Norjan historian rajuin lumimyrsky suistaa matkustajajunan raiteiltaan syrjäisessä tunturinkolkassa. Henkiinjääneet hakevat suojaa läheisestä tunturihotellista, joka on suljettu talveksi. Aamun valjetessa yksi matkalaisista, julkkispappi Cato Hammer, löydetään kuristettuna. Henkiinjääneideen sekalaisessa seurakunnassa lymyää tappaja. Eläköitynyt – ja katkeroitunut – oslolaispoliisi Hanne Wilhelmsen joutuu tahtomattaan tutkimaan tapausta. Onhan hän matkustajista ainoa, joka voi kutsua itseään esivallan edustajaksi. Mutta ei aikaakaan kun tappaja iskee uudestaan. Ja uudestaan. Ennen kuin Wilhemsen pystyy vastaamaan kysymykseen Kuka?, hänen on ratkaistava paljon kinkkisempi arvoitus: Miksi? Liittyvätkö näennäisesti täysin irralliset surmatyöt junassa olleeseen panssaroituun vaunuun, johon kenelläkään ei ole avainta? 1222 on tuore, ovela ja särmikäs kunnianosoitus klassiselle rikosromaanille á la Agatha Christie. Uusi Hanne Wilhelmsen -dekkari. 11. suomennos Anne Holtilta. Kasvoton tuomio. Alkuteos: Pengemannen. Suom. Sanna Manninen. Gummerus 2010. ISBN 978-951-20-8170-7 (sid.) Ilm. 9/2010. Uusi pokkarip. ilm. syksyllä 2011. ![]() Joulukuu 2008. Norjan talvi on luminen, ja uuden vuosituhannen ensimmäinen talouskriisi ravistelee jouluun valmistautuvaa kansaa. Kesken joulunvieton kriminologi Inger Johanne Vikin rikostutkijamies Yngvar Stubø kutsutaan Bergeniin murhatutkimuksiin.Bjørgvinin pidetty naispiispa on löydetty puukotettuna jouluaattoyönä keskeltä pientaloalueen katua. Murha-aalto käynnistyy myös Oslossa, ja Inger Johanne Vik alkaa selvittää mahdollista yhteyttä piispan, turvapaikanhakijan ja monien muiden murhien välillä. Vaikka tekotavat eroavat, murhien taustalta hahmottuu yhteinen motiivi - viha - eikä tekijää pidä etsiä ainoastaan Norjan rajojen sisäpuolelta. Kuoleman tahdissa. Alkuteos: Flimmer, 2010. Suom. Katriina Huttunen. Gummerus 2011. ISBN 978-951-20-8542-2 (sid.) 33 e. Ilm. 10/2011. ![]() Norjalaisessa sairaalassa kaksi sydänpotilasta kuolee pian tahdistimen asennuksen jälkeen. Näyttää siltä, että markkinoiden johtavassa laitteessa on jotain vialla. Kukaan ei vain tiedä mitä. Norjan kuuluisin sydänkirurgi Sara Zuckerman onymmällään. Hän ryhtyy tutkimaan tapauksia lähemmin yhdessä kollegansa Ola Farmerin kanssa, ja he saavat selville, että laitteissa on tietokonevirus. Joku on ohjelmoinut laitteet elämän pelastamisen sijaan tappamaan. Viruksen levitessä alkaa syyllisen löytämiseksi kiivas ajojahti, joka ulottuu maailman joka kolkkaan jajossa panoksena ovat ihmishenget ja suuret rahat. Kuoleman tahdissa on ensimmäinen Anne Holtin saumattomassa yhteistyössä pikkuveljensä, kardiologi Even Holtin, kanssa kirjoittama jännitysromaani. Trilogian ensimmäinen osa on sekoitus norjalaista sairaalamiljöötä ja kansainvälistä lääkebisnestä. Sarjan uusi, särmikäs päähenkilö on Sara Zuckerman, joka kulkee Holtin muiden, vahvojen naispäähenkilöiden Hanne Wilhelmsenin ja Inger Johanne Vikin jalanjäljissä. Kuoleman tahdissa on ensimmäinen Anne Holtin saumattomassa yhteistyössä pikkuveljensä, kardiologi Even Holtin, kanssa kirjoittama jännitysromaani. Trilogian ensimmäinen osa on sekoitus norjalaista sairaalamiljöötä ja kansainvälistä lääkebisnestä. Sarjan uusi, särmikäs päähenkilö on Sara Zuckerman, joka kulkee Holtin muiden ,vahvojen naispäähenkilöiden Hanne Wilhelsenin ja Inger Johanne Vikin jalanjäljissä. Yhteisnide Kuoleman kasvot. Alkuteokset: Blind gudinne, 1993 & Salige er de som tørster, 1994. Suom. Katariina Savolainen. Gummerus 2012. ISBN 978-951-20-8824-9 (sid.) Ilm. 3/2012. Hanne Wilhelmsen -dekkaria Sokea jumalatar (1998) ja Vereen kirjoitettu (1999). ![]() Artikkeleita ja kirjallisuutta Holopainen, Pekka: Anne Holt vihaa poseeraamista. Ilta-Sanomat - Plussa 20.10.2001. Jussila, Mary: Anne Holt : rohkea dekkarikuningatar. Gustafva. Gummeruksen asiakaslehti 2/2005. Kettunen, Keijo: Anne Holtille suosio on haaste. Ruumiin kulttuuri 4/2001, s. 16-17, 19. Kilponen, Anna: Vaarat kuuluvat ihmiseen elämään. Norjalaisdekkaristi Anne Holt pyristelee eroon liiasta turvallisuuden tunteesta. Kaleva 11.8.2005. Saarinen, Risto: Pahan ylijäämä hyvinvointivaltiossa : uusi pohjoismainen rikoskirjallisuus. (esimerkkeinä mm.. Anne Holt, Anna Jansson, Henning Mankell, Sven Westerberg, Helena von Zweigbergk). Ruumiin kulttuuri 1/2004, 33-35. Salonen, Sari: Suosikkikirjailija Anne Holt : minäkö muka aiheutan kohua? Anna 2001/45, 88-90. HS 1.2.03. Anne Holt ei anna kirjojaan homokerhoon Arvosteluja Sokea jumalatar. Gummerus 1998. AL 18.8.98. Arv.: Ari Haasio. KS 10.8.98. Arv.: Ulla Ekman-Salokangas. KU 27.3.98. Arv.: Jukka Parkkari. Ruumiin kulttuuri 1/98. Arv.: Risto Raitio. Vereen kirjoitettu. Gummerus 1999. AL 7.5.99. Ari Haasio HS 16.7.99. Suvi Ahola Kaleva 30.3.99. Timo Kukkola. Lapin Kansa 14.11.99. Tapio Nevala. PS 3.3.99. Marko Korhonen. KU 28.5.99. A-A. Tuominen. Ruumiin kulttuuri 1999:1. Leena Lehtolainen. Paholaisen kuolema. Gummerus 2000. Helsingin Sanomat 30.11.00. Timo Hämäläinen. Ilkka 8.7.00. Ismo Loivamaa. Kaleva 10.4.00. Jaakko Puolimatka. Keskisuomalainen 14.5.00. Ulla Ekman-Salokangas. Lapin Kansa 4.9.00. Tapio Nevala. Ruumiin kulttuuri 2000:2. Paula Arvas. Leijonan kita. Gummerus 2001. Kaleva 28.3.01. Jaakko Puolimatka. Lapin Kansa 9.4.01. Tapio Nevala. Ruumiin kulttuuri 1/2001. Outi Mäkinen. Kuollut jokeri. Gummerus 2001 Helsingin Sanomat 26.10.01. Suvi Ahola. Kaleva 25.10.01. Jaakko Puolimatka. Ruumiin kulttuuri 4/2001. Johanna Matero. Kahdesti kuollut. Gummerus 2002. Kaleva 23.12.02. Jaakko Puolimatka. Ruumiin kulttuuri 4/2002. Elisa Paavola. Minkä taakseen jättää. Gummerus 2003. Ruumiin kulttuuri 4/2003. Heikki Kaskimies. Julkkismurhat. Gummerus 2005. Ruumiin kulttuuri 3/2005. Pertti Vuorinen. Kaleva 11.8.2005. Jaakko Puolimatka. Presidentin salaisuus. Gummerus 2007. Yle/Radio Suomi - Roihan kirja. Juha Roiha. Internet Piratförlaget - Anne Holt Dagbladet - Litteratur - Anne Holt - erinomaiset sivut. Aftenposten - Anne Holt Wikipedia - Anne Holt. Gummerus - Anne Holt. |
Tornion kaupunginkirjasto - Aineistohaku ja varaukset
©2008 Terttu Uusimaa





















