Ruotsin Tornionlaakso


Kirjailijahakemisto - Etusivu - Meän kieli/Hakemisto


Niemi, Mikael


Syntynyt Pajalassa 1959, muutti Luulajaan v. 1977 ja on
asunut perheineen vuodesta 1997 lähtien Pajalassa
Ruotsin puolella Tornionjokea.

Mikael Niemi on syntynyt Pajalan Vittulanjänkän kylässä 1959.
Isä, poliisi, puhui Tornionjokilaakson meänkieltä ja äiti,
opettaja, ruotsia. Niemellä on hollantilaissyntyinen vaimo ja kaksi lasta.
Mikael Niemen ensimmäinen teos, runokirja Näsblod under högmässan, ilmestyi vuonna 1988. Sitä seurasi
toinen runokokoelma Änglar med mausergevär (1989) sekä kaksi
nuortenkirjaa, Kyrkdjävulen (1994) ja Blodsugarna (1997).
Niemi on kirjoittanut myös draamaa televisioon, radioon ja näyttämölle. Syksyllä 2000 ilmestynyt esikoisromaani
Popularmusik från Vittula on Niemen todellinen läpimurto.
Romaani on saanut useita kirjallisuuspalkintoja ja voitti
vuonna 2000 Ruotsin tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon,
August -palkinnon.
Populärmusik från Vittula ilmestyi suomeksi syksyllä 2001
Outi Mennan suomentamana ja Liken kustantamana.
Kirjan suomenkielinen nimi on Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.
ikael Niemelle on myönnetty tuotannostaan useita kulttuuripalkintoja.
MKirja on ollut valtava menestys Ruotsissa ja se ilmestyy
yli kymmenessä maassa. Yhdysvalloista lähtien. Kirjasta on
tehty meän kielinen kuunnelma ja tekeillä on useita teatterisovituksia ja kirjasta tehdään myös elokuva.

Lyhyt esittely Mikael Niemestä meänkielelä:
Syntyny 1959, tepyteerasi Norstedts Förlaakissa 1988 runosamlinkilla
Näsblod under högmässan, jota seurasi Änglar med mausergevär 1989.
Sillä on siittä lähtien ollu menestyksiä lasten- ja nuortenkirjoila, teatterilla
ja revyilä ja hänestä on tullu kylttyyrijulkkis pohjosella kotiseuvulansa.
Tällä tepyyttiromaanilla Mikael Niemi sai suuren läpimurron Ruottissa ja
palkithiin August-palkinolla ja VI:lehen kirjalisuuspalkinolla.
Mikael Niemi valithiin myös Vuen Norrbottininkiksi.




Vittulajänkästä ensimmäinen
teatteriesitys Oulun kaupunginteatterissa

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ensi-ilta Oulun Kaupunginteatterissa 21.2.2003. Ohjaus Katariina Lahti.
Käsikirjoitus: Mikael Niemi ja Ilpo Tuomarila.


Mikael Niemeltä ilmestyi rikosromaani
Mikael Niemen uusi kirja Mannen som dog som en lax (suom. Mies joka kuoli kuin kala) ilmestyi elokuussa 2006.
Suomennos ilmestyy tuoreeltaan eli elo-syyskuussa 2006.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pajalaan.
- NSD - Niemi tillbaka tiell Tornedalen. 18.8.2006.

ISBN 951-471-461-2 (sid.)

Mies joka kuoli kuin kala.
Alkuteos: Mannen som dog som en lax, 2006. Suom. Outi Menna.
Like 2006.
ISBN 951-471-859-6 (sid.) 28 e. Ilm. 8/2006.



Mielipuolisesti murhattu eläkeläismies Martin Udde löytyy kotoaan Pajalasta. Paikallinen poliisi pyytää hätiin apuvoimia Tukholmasta, josta saapuu Therese Fossner tutkimaan tapausta. Ehdoton pääepäilty on Udden vimmaisen vannoutunut vihamies Esaias Vanhakoski. Rikostutkinta alkaa kulkea omia outoja polkujaan ja kiteytyy lopulta Theresenja Esaiaksen väliseksi repiväksi rakkausdraamaksi. Suureksi kohtalon kysymykseksi nousee viime kädessä se, miten ihmisen käy kun häneltä riistetään oma kieli ja kulttuuri. Mies joka kuoli kuin kala on vakavalla tavalla hauska tarina ihmisen kielellisen identiteetin merkityksestä onnen oletusarvona. Se on tutun taattua aistivoimaista ja kouriintuntuvaa Mikael Niemen kerrontaa. Ruotsalainen Mikael Niemi (s. 1959) on poliisin poika Pajalasta ja asuu siellä edelleen perheineen. Mies joka kuoli kuin kala on hänen kolmas romaaninsa.
Mannen som dog som en lax julkaistaan syksyllä 2006 Göteborgin kirjamessuilla. Suomennos ilmestyy tuoreeltaan.

Romaanit

Populärmusik från Vittula.
Stockholm: Norstedts, 2000.
ISBN 91-1-300773-4 (sid.)



Svålhålet.
Norstedts 2004.
ISBN

Mannen som dog som en lax.
Norstedts 2006.
ISBN 91-1-301615-6 (inb.)
Ilmestyi elokuussa 2006.


Runoteokset

Näsblod under högmässan. - 1988
Änglar med mausergevär. - 1989.

Yhteisnide:
Näsblod under högmassan. Änglar med mausergevär.
Pan Norstedts 2001. Pokkaripainos.
51 s. 37 mk.

Nuorten kirjat

Kyrkdjävulen. - 1994.
Blodsugarna 1997.

Kyrkdjävulen. Uusi pokkaripainos.
Alfabeta 2001

Muut tuotanto

Rusning. - 1983
Ostruket / red. Mikael Niemi och Britt Söderholm. - 1984
Mitt i skallen : rapport från en gymnasieskola. - 1988.
Med rötter häruppe; en rapportbok om Tornedalen. - 1989

Näytelmät:

Man måste kunna försvara sig 1988, radiopjäs
Ulosveisu 1991, Tornedalsteatern
Specialaren 1992, Lule stassteater
Ska hon vara snygg eller oneurotisk, 1993, radiopjäs
Kuppari 1994, Tornedalsteatern
Innan det rasar 1994, Teater Normlösa
Laulan Elsa = Elsa Laula. - 1996.

Käännetty muille kielille

Tanska


Uutisia

8.10.2006
Pajalan uudet julkkikset : Mikael Niemen romaanihenkilöillä on vastine elävässä elämässä.
Pohjolan Sanomat 8.10.2006.

7.10.2004
Rockn'rollia Pajalan malliin : ensi-iltaan tulevassa Vittulajänkä-elokuvassa aineksia hitiksi.
Pohjolan Sanomat (STT) 7.10.2004.

18.4.02
Mikael Niemen menestysromaanista elokuva
Pohjolan Sanomat 17.4.2002.

12.2.02.
Mikael Niemen menestysromaani Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on ilmestynyt
meänkielisenä Paul Muotkan kääntämänä.
Pohjolan Sanomat 12.2.02

HS tammikuu 2002
Mikael Niemen romaani ilmestyy Yhdysvalloissa ja Britanniassa.
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ilmestyy myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa, Svenska Dagbladet
kertoo. Kustantaja on HarperCollins, joka on Rupert Murdochin omistuksessa ja tomii Atlantin molemmin
puolin. Kääntäjä on Laurie Thompson Walesista, joka kääntänyt mm. Stig Dagermanin ja Henning Mankellin
kirjoja. Pajala -eepoksen on tarkoitus ilmestyä englanniksi 2003. Suomen lisäksi kirja on ilmestynyt myös
Norjassa. Kirjaa käännetään parhaillaan lisäksi Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa. Oikeudet on myyty
myös Italiaan, Kreikkaan, Ranskaan, Islantiin, Färsaarille, Unkariin, Tshekkiin ja Viroon.

3.1.02
-Kaleva palkitsi Mikael Niemen / Helsingin Sanomat 3.1.02


Mikael Niemen runokokoelmat Näsblod under högmassaan ja Änglar med mausergevär ovat ilmestyneet
yhteisniteena uutena taskupainoksena. Ja Niemen nuortenkirja Kyrkdjävulen on ilmestynyt myös uutena
taskupainoksena.

13.9.01
Ruotsin radion suomenkielisten ohjelmien Sisu-radio ja Pajalassa toimiva Norrbottenin radio aloittavat Mikael Niemen kirjasta Populäärimusiikkia Vittulajänkältä tehdyn kuunnelmasarjan esittämisen. Kirja on käännetty kuunnelmaksi meänkielelle. Ensimmäinen osa esitetään torstaina
13.9.01 klo 18.45 Suomen aikaa Ruotsin P4-kanavalla, jonka taajuuksia mm. läntisessä Lapissa ovat (Kalix) 102.2, joka kuuluu Tornio-Kemi-Haaparanta alueella ja jopa Oulussa saakka, (Övertorneå) 101.9, (Pajala) 100.2, Pello-Kolari-Muonio alueella aina Sodankylään saakka. Ensi viikosta (17.9. alkava viikko) alkaen ohjelmaa esitetään Sisu-radiossa iltapäivällä ja Norrbottenin radiossa illalla, maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin aina samaan aikaan. Samana päivänä voi kuunnella kaksi eri osaa. Sisu-radio esittää ensin iltapäivällä oman osansa ja Pajalan radio jatkeeksi uuden osan.
Pohjolan Sanomat 13.9.2001.

Uutta


Artikkeleita suomalaisissa lehdissä:
(huom! artikkelit luettavissa Tornion kaupunginkirjaston Tornio-kokoelmassa).

Alftan, Maija: Ihan knapsu mies : Mikael Niemi nuuskaa ja käy miehekkäästi hirvimetsällä. Mutta
Tornionjokilaaksossa mies on knapsu, naismainen, jos kirjoittaa. Ja Niemi on Ruotsin suosituin kirjailija.
Helsingin Sanomat 26.8.2001.

Heino, Erja-Outi: Mikael Niemi, Pajalan poika ja menestys : Mikael Niemi, reipas murtomaahiihtäjä,
itsepintainen kirjalija ja vanhanaikainen menestys.
Anna 2/2001.

Holma, Petteri: Retki Vittulajänkälle : Mikael Niemen jalanjäljissä.
Lapin kansa 1.9.2001.

Houni, Pirjo: Pajalan populäärikirjailija teki taidetta Vittulasta. Seura nr. 34, 24.8.2001.

Huuva, Hannele: Pajala huomion keskipisteenä : Vittulaa ja Römppää kokonainen viikko Niemen kirjan mukaan.
Pohjolan Sanomat 22.9.2004.

Huuva, Hannele: Pajalassa juhlittiin meänkielistä Vittulaa.
Pohjolan Sanomat 28.4.02.

Hämäläinen, Timo: Mitä tapahtuikaan ennen Vittulaa : Mikael Niemen runoista ja nuorisoromaanista
on otettu uudet painokset.
Helsingin Sanomat 1.11.01.

Juusola, Tapani: Poikavuosia Tornionlaaksossa (arvio elokuvasta Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä).
Pohjolan Sanomat 22.9.2004.

Kaseva, Tuomas: Rusinat pullasta. (Näkökulma). Helsingin Sanomat 1.11.01.

Kotkamaa, Hilkka: Mikael Niemi kirjoitti Vittulan maailmankartalle.
Pohjolan Työ 4.10.2001.

Kuosmanen, Voitto: Henget ja hurmio janten ja knapsun nykyelämässä.
Kaltio 2003:1, s. 16-19.

Kärki, Vesa: Proosan poppamies Pajalasta : Mikael Niemi räväytti itsensä ruotsalaisen kirjallisuuden
kuumimmaksi nimeksi Tornionjokilaakson ruotsalaissuomalaisten magiaa ammentavalla, August -palkitulla
romaanilla.
Kaleva 23.12.2000.

Laitila, Tiina: Outo mies Pajalasta valloittaa Ruotsia.
Helsingin Sanomat 7.11.2000.

Liimatainen, Heikki: Poppimusiikkia Vittulasta : Ruotsin radio aloittaa Mikael Niemen kohukirjasta kuunnelmasarjan.
Pohjolan Sanomat 13.9.2001.

McGill, Minna: Pajalan pojan matka juurilleen.
Me Naiset 36/2001. 31.8.2001.

Manninen, Mari: Tornionlaakson kirjailijoiden riita huipentui kakunheittoon.
Helsingin Sanomat 14.2.03.

Manninen, Mari: Rivien välissä Pajala. Helsingin Sanomat 23.2.2003.

Rutanen, Reijo: Terveisiä Vittulajänkältä.
Suomen kuvalehti 2001/35, s. 36-42.

Sarrala, Hannu: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä muuttuu elokuvaksi Pajalassa.
Pohjolan Sanomat 19.10.2003.

Vakkuri, Marjukka: Kirjailija naurattaa ja nauraa itselleen : Mikael Niemen karhea tarina
hurmaa myös kotikulmilla. Lapin kansa 19.11.2000.

Kirja-arvosteluja Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirjasta

Hämäläinen, Timo: Mikael Niemen oma, omintakeinen ääni (kirja-arvostelu).
Helsingin Sanomat 7.11.2000.

Leskelä, Tuula: Pajalan pojan täysosuma.
Kansan Tahto 11.1.2001.

Lappalainen, Seija: Pajalan korkea veisu.
Lapin kansa 18.8.2001.

Vainikkala-Kejonen, Marja-Riitta: Pitkä matka maailmaan : Tornionjokilaaksolaisen tarina on
Tuuria ilkikurisempi ja Tervoa runollisempi (kirja-arvostelu). Kaleva 24.8.2001.

Arvosteluja ja artikkeleita Oulun kaupunginteatterin esityksestä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Kajava, Jukka: Elämä kuohuu ja rocki soi. Helsingin Sanomat 23.2.2003.

Mikkola, Kaisu: Meissä kaikissa asuu pieni pajalalainen. Kaleva 23.2.2003.
Nykänen, Irma: Vittulajänkä sai kirjailijan kyyneliin. Kaleva 21.2.03.

30.1.03
Pääkkönen, Sirpa: Pajalassa kurjuus peittyy nauruun
Oulun kaupunginteatteri sai ensimmäisenä dramatisoida Mikael Niemen suosikkikirjan.
"Koti-ikävä yhdistää ihmisiä jotka löytävät itsensä kirjasta".

Helsingin Sanomat 30.1.03.

Sarrala, Hannu: Poppimusiikki muuttaa Pajalan elämän : Oulun kaupunginteatteri tekee
versionsa Mikael Niemen romaanista.
Pohjolan Sanomat 19.2.03.



Artikkeleita Mikael Niemestä

Norrländsk uppslagsbok. - 1993 -
Författaren själv s. 247-248. - 1993
Mikko, Kenneth: Mikael Niemi - yläperän runoilija. Kääntänyt: Tapio Salo. Kaltio 6/1988.
Rättfram rapport om läget i Pajala/Rolf Nilsén/NK 7.7.1989
Tornedalens trauman sjungs ut/Ingvar Oja/DN 3.1.1990
Mikael Niemi, kritikerrosad Norrbottensförfattare: - Att skriva är som att slöjda/Göran
Granström/PT 26.2.1990
Om Gud Alberto Tomba och Jung/Stig Carlsson/NSD 26.2.1992
En pjäs om vänskap och lojalitet/Kerstin Anttila/NSD 26.8.1992
För grabbar/Rolf Nilsén/NK 26.8.1992
Prövad vänskap på Stass/Caj Norén/DN 29.8.1992
Roligt och schablonrikt om tornedalingarna/Rolf Nilsén/NK 27.3.1993
Skräck & poesi från Tornedalen/Åberg, Tommy. (Abrakadabra 1995:2 s. 29-30). - 1995.
Ett stipendium som gör Mikael Niemi extra glad/Ronny Olovsson/NSD 4.8.1993
Han vill visa den tornedalska själen i sina böcker och pjäser/Marianne Berglund/Hpb
1.10.1993.
Tiden snöar från trädet/i presentation och urval av Åke Leif-Lundgren och Bert Linné.
s. 233-243. - 1993

Internet

Norrbottens länsbibliotek: Mikael Niemi
Barnens Polarbibliotek: månadens författare september 1997: Mikael Niemi
Att stanna kvar i gränslander: Mikael Niemi
En glad Augustpristagare
Forfatterportrett : Mikael Niemi


edellinen





Jaa tämä Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa tämä Twitterissä