Museo Kokoelmat Näyttelyt Palvelut Tapahtumat Taidekasvatus Yhteystiedot
![]() ![]() ![]() ![]() |
TAIDEKASVATUS
Aineen taidemuseossa yhtenä merkittävimmistä painopisteistä on taidekasvatus. Taidemuseo toimii erilaisena oppimisympäristönä, jossa voi itse tekemällä oppia uutta ja löytää uusia näkökulmia taiteeseen. Aineen taidemuseo tekee yhteistyötä erityisesti alueen oppilaitosten kanssa, mutta myös eri-ikäiset ryhmät ovat tervetulleita uudenlaisen oppimisen pariin. Aineen taidemuseon taidekasvatustyö muodostuu opastuksista, ohjelmallisista tapahtumista, työpajoista ja asiantuntevasta ohjauksesta. Aineen taidemuseo myös suunnittelee ja järjestää erilaisia tapahtumia, joissa on kaikenikäisille suunnattua taidepainotteista ohjelmaa. Aineen taidemuseon tilat sopivat erinomaisesti taidekasvatukselliseen toimintaan. Alakerrasta löytyvät auditorio, piirustus- ja maalauspaja sekä grafiikanpaja. Näyttelysaleissa ovat esillä kokoelmanäyttely ja kulloinenkin vaihtuva näyttely. TYÖPAJAT Aineen taidemuseo järjestää työpajoja ajoittain näyttelyiden ja eri tapahtumien yhteydessä. Työpajat pyritään sitomaan kulloinkin esillä olevaan näyttelyyn tai tapahtuman luonteeseen. Työpajojen tarkoituksena on tehdä oppimisesta hauskaa. Työpajoihin liittyykin usein näyttelyyn ja käsiteltävään tekniikkaan tutustuminen. Viime vuonna askartelimme maskotteja Outi Pieskin Pehmeät silmät -teoksen innoittamana sekä teimme grafiikanpajassa omia kirjanomistajan merkkejä, Ex Libriksiä. Vuonna 2012 työpajojen inpriraationa toimivat Anssi Kasitonni ja uusittu kokoelmanäyttely.
|
|
KEVÄT 2012
AVARUUDEN VALLOITTAJAT -TYÖPAJAT Vuosi 2012 polkaistaan käyntiin Anssi Kasitonnin videoteoksiin perustuvilla työpajoilla. Työpajat on suunniteltu avaruusteemalla. Avaruuden valloittajat -työpajoissa muotoillaan savesta avaruudenasukki ja offset-pellistä avaruusalus. Savimuukalainen -työpaja tehdään kahdessa osassa: ensimmäisellä kerralla muotoillaan hahmo ja toisella kerralla tuotos maalataan ja lakataan. Työpajat sopivat kaiken ikäisille ja niiden vaativuutta voidaan muokata ryhmän mukaan.
|
|
SYKSY 2011
Valtakunnallinen Satupäivä 18.10.2011 Sadun päivänä satuja luetaan, esitetään ja käsitellään kaiken ikäisten kanssa ympäri maan. Tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys keskellä arjen kiireitä. Tänä vuonna Satupäivää vietetään teemalla ”Satu on silta”. Satu on silta sukupolvien ja kulttuurien välillä. Satu on myös silta omaan itseen, rauhoittumisen ja kuuntelemisen äärelle. Aineen taidemuseon Satupäivän vieraaksi on kutsuttu Tornion Seminaarin koulun 2. luokka. Satupäivän ohjelmaan kuuluu mm. sadutusta, työpaja ja totta kai satujen lukemista. Sadutamme lapsia kokoelmanäyttelyssä. Sadutus tapahtuu aikuisen ja lapsen yhteistyönä. Saduttamista varten kutsumme mukaan päivää viettämään Aineen taidemuseon Ystävät ry:n. Työpajassa askaroidaan silta-teeman parissa Domino-peli. Loppuajaksi on varattu rauhallinen paikka lattiatyynyineen sadun kuuntelua varten. Satuhetken oheen katetaan mehu- ja kahvitarjoilu. Sadutuksessa syntyneet tarinat kootaan yhteen ja toimitetaan 2. luokalle muistoksi päivästä. | |
| Mennään museoon! 4.-7.10.2011
Lataa ohjelma
Mennään museoon! -viikko 4.-7.10.2011 Museoliiton valtakunnallinen Mennään museoon! -viikko on suunnattu koululaisille ja opiskelijoille. Nyt kolmatta kertaa järjestettävän museoviikon tarkoituksena on edistää museoiden ja koulujen välistä yhteistyötä. Aineen taidemuseo kutsuu koulut ja oppilaitokset mukaan museoviikolle ja taidemuseon tiloihin oppimaan ja viihtymään. Tarjoamme erityisesti kouluja ja oppilaitoksia varten suunniteltua ohjelmaa. Tapahtuma sopii kaikenikäisille koululaisille ja opiskelijoille. Mennään museoon! - viikolla Aineen taidemuseossa on vapaa pääsy kouluryhmille. Opastukset ja kouluryhmien ilmoittautumiset puh. +358 50 594 6868. Aineen taidemuseo on avoinna ti-to 11-18, pe-su 11-15. Tervetuloa! Ohjelma: Taidesuunnistus
Taidebingo
Opastuksia päivittäin
Lisätietoja ohjelmasta ja ilmiottautumiset: Virpi Kanniainen amanuenssi +358 50 597 1197
Anita Alamaunu opas-valvoja +358 50 597 1192 | |
| KEVÄT 2011 Ex Libris - Minun kirjani Aineen taidemuseon kokoelmanäyttelyn Aineen salissa on pieni kurkistuskaappi. Kaappi kätkee sisäänsä kaksi pientä, mutta paljosta kertovaa teosta. Nämä pienet teokset yhdistävät kuvataiteen ja käyttöesineen. Kyseessä on exlibris, yleensä kirjaan kiinnitettävä kirjanomistusmerkki. Aina ajattelen jokea - kokoelmanäyttelyssä on esillä Erkki Tantun rouva Eila Aineelle 1966 tekemä ja sekä Vilho Askolan Simo Nummiselle 1987 tekemä exlibris. Exlibris on latinaa ja tarkoittaa minun kirjani/ kirja hyllystäni/ kuuluu kirjastooni. Se on usein grafiikan tekniikalla tehty pienikokoinen, vedostettu taideteos, joka kertoo aina jotakin omistajastaan: tämän harrastuksista, ammatista, arvoista tai muusta henkilölle merkittävästä asiasta. Kirjaan kiinnitettävän exlibriksen kirjoitusasu on Ex Libris. Lisäksi exlibriksessä on omistajan nimi, vuosiluku sekä taiteilijan- jos exlibris on teetetty taiteilijalla - nimikirjaimet. Exlibris kiinnitetään kirjan etusisäkanteen, vasempaan ylänurkkaan. Ennen vain tietyt taiteilijat saivat tehdä exlibriksiä. Nyt Sinulla on mahdollisuus tulla tekemään itsellesi oma Aineen taidemuseon Ex Libris -työpajaan. Työpajassa kuulet lisää tästä jo muinaisten egyptiläisten käyttämästä omistustositteesta, saat materiaalit ja opastuksen valmistustekniikkaan sekä voit valmistaa itsellesi henkilökohtaisen exlibriksen. Työpajassa valmistetaan exlibris, jonka voi halutessaan kehystää paspartout -aukkopahvilla. Ex Libris - Minun kirjani alakouluikäisille: Aineen taidemuseon grafiikanpajassa järjestettävä työpaja sopii alakouluikäisille. Ohjelma koostuu Aina ajattelen jokea -kokoelmanäyttelyyn tutustumisesta ja omasta työskentelystä. Työpajat järjestetään kevätkuukausina luokka-asteittain torstaiaamu- ja iltapäivisin. Työpajan kesto on 2 tuntia, joten voit valita luokallesi sopivamman työpaja-ajan.
Ex Libris - Minun kirjani yläkoulu- ja lukioikäisille: Aineen taidemuseon grafiikanpajassa tapahtuva työpaja sopii yläkouluille ja lukiolaisille. Exlibriksen valmistukeen liittyy suunnittelutyö sekä grafiikanmenetelmä, jolla exlibris toteutetaan. Työpajan voi räätälöidä sen mukaan, tehdäänkö osa suunnittelutyöstä koulussa ennen työpajaa. Työpajan kesto on noin 2-4 tuntia. Työpajat järjestetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voit heti.
| |
Taidekasvatus-arkisto: |






















