Mikko Myllylahti

Tuotanto

Runokokoelmat

Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen.
Savukeidas 2003.
ISBN 952-5500-01-2 (nid.).



Amerikkalainen yö ja muita runoja.
ISBN 978-952-5500-24-0 (nid.)
Savukeidas 2007.

Runoja antologioissa

Reviiri 2002 -antologia, Varsinais-Suomen taidetoimikunta, 2002
MOT MOT 2002 -antologia, WSOY ja Elävien runoilijoiden klubi, 2003

Lyhytelokuvia

’Lintu’, ohjaus ja käsikirjoitus.
Tuotanto: Turun taideakatemia, YLE/Uusi Kino 2005

’Hukkuneet’, ohjaus ja käsikirjoitus.
Tuotanto: Turun taideakatemia 2004-05 (esitetty Illumenation-elokuvafestivaalilla Helsingissä 2005)

Koulutus:

Ylioppilas: Tornion yhteislyseon lukio 1999.
Opintoja: Turun yliopisto : filosofian appprobatur (15ov) 2000-2001.
Turun amk:n taideakatemia /viestintä/elokuva: elokuvataiteen medianomi (AMK)
2001-2005 (ohjaus ja käsikirjoitus).
Taideteollinen korkeakoulu / ELO / elokuva- ja TV-käsikirjoitus:
Ba & MA 2005-

Työkokemus:

Käsikirjoituksen ja ohjauksen tuntiopettajana Rovala-opiston medialinjalla
16.10.2004-15.11.2004.
Opettajana kansainvälisellä Barentsin nuorten kirjoittajaleirillä
29.7.2004-5.8.2004 (Rovaniemi) ja 30.7.2005-5.8.2005 (Petroskoi).

Palkinnot ja apurahat:

Tornion kaupungin kulttuuripalkinto 2004.
Kunniamaininta J.H. Erkon runokilpailussa 2003.
Työskentelyapuraha, Turun kaupunki (kulttuurilautakunta) 2005.
Työskentelyapuraha, SKR/Lapin maakuntarahasto 2005.
Työskentelyapuraha, Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2004.

Järjestötoiminta:

Lounais-Suomen kirjailijoiden hallituksen jäsen 2004-2005.

Muu taiteellinen toiminta

Näyttelijänä vuosina 1998-2001, Tornion teatteri
Valokuvanäyttely yhdessä Panu Tyhtilän kanssa Turun kirjakahvilassa 1.7. - 31.7.2005.

Mikko Myllylahti kertoo itsestään:

Olen syntynyt opiskelija-asuntoon Oulussa vuonna 1980. Kun olin muutaman vuoden ikäinen, vanhempani muuttivat takaisin kotikulmilleen Tornioon, jossa asuin aina vuoteen 2000 saakka.
Olen kotoisin Kivirannan kaupunginosasta. Aloitin koulun vuonna 1987 Kivirannan ala-asteella, sieltä jatkoin yläasteelle ja lukioon kaupunkiin. Valmistuin ylioppilaaksi Tornion yhteislyseon lukiosta vuonna 1999. Lukion jälkeen pidin välivuoden. Tein pari kuukautta hanttihommia Vantaalla, kävin interreilaamassa ja yritin lukea Helsingin yliopiston filosofian pääsykokeisiin. Runoja olin kirjoitellut lukion alusta asti.
En päässyt opiskelemaan Helsinkiin. Muutin halvempien vuokrien perässä Turkuun ja kirjoittauduin avoimeen yliopistoon lukemaan filosofian perusopintoja. Kirjoitin runoja edelleen, yhä kiihtyvällä tahdilla. Silloin en vain ymmärtänyt, ettei runoistani ollut mihinkään.
Keväällä 2001 löysin esitteen, jossa kerrottiin Turun taideakatemian elokuvalinjasta. Olin edelleen kiinnostunut filosofian opiskelusta, mutta nähtyäni Lars von Trierin elokuvan Dancer in the dark, silmäni avautuivat elokuvan ja sen käyttämättömien mahdollisuuksien suhteen. Osallistuin elokuvalinjan viikon kestäviin pääsykokeisiin, tulin valituksi ja jätin filosofian kokeen väliin.

Olin samaan aikaan työstänyt runokokoelmani käsikirjoitusta. Lähetin lähemmäs sata liuskaa otsikoituja, lukuihin jaettuja runojani erääseen suureen kirjoituskilpailuun, tuloksetta. Olin pettynyt. Kevensin lähetystäni ja lähetin sen hieman pienempään kirjoituskilpailuun. Mitään ei edelleenkään tapahtunut. Seuraavaksi silmiini osui vaatimaton yliopiston suomen kielen laitoksen järjestämä paikallinen kilpailu. Päätin yrittää vielä kerran. Päätin myös, että mikäli tästäkään kilpailusta ei kuulu mitään, lopetan kirjoittamisen siihen paikkaan ja keskityn pelkästään elokuvaopintoihini. Kilpailusta ei kuulunut mitään. Tein kuten olin itselleni luvannut ja lopetin kirjoittamisen. Lopetin ja ajattelin, etten enää koskaan kirjoita mitään. Nostin käteni pystyyn, luovutin.

Päätös tuntui oikealta, eikä se kaduttanut minua lainkaan. Kului melkein vuosi. Olin jo unohtanut, että koskaan haaveilinkaan tekstieni julkaisemisesta. Eräänä päivänä postiluukusta tipahti merkillinen lähetys. Ruskeassa pahvikuoressa oli kolme kirjaa, sekä kirje, joka alkoi: "Hyvä Mikko Myllylahti! Muistanet vielä vuosi sitten järjestetyn suomen kielen laitoksen kirjoituskilpailun…" Kirjeessä kerrottiin, että kilpailu oli vihdoinkin ratkennut - ja että minä olin voittanut. Pakettiin käärityt kirjat olivat kilpailun ensimmäinen palkinto. Kilpailun tuomarina toiminut silloinen läänintaiteilija oli unohtanut tehtävänsä ja niinpä kilpailu pystyttiin ratkaisemaan vasta vuoden kuluttua suunnitellusta.

Olin ihmeissäni. Toisaalta olin onnellinen yllättävästä huomiosta. Mutta minähän olin jo lopettanut runojen kirjoittamisen. Viesti menneisyydestä sai minut kuitenkin kaivelemaan kirjoituspöytäni laatikoita. Vanha runokäsikirjoitukseni näytti kankealta, liian raskaalta, selittelevältä. En lukenut tekstiäni enää sen kirjoittajan, vaan pikemminkin lukijan tai jopa kriitikon näkökulmasta. Opin ensimmäistä kertaa lukemaan omaa tekstiäni.

Lehdessä oli ilmoitus uusien kirjoittajien Reviiri-antologiasta. Kelpuutin vanhasta käsikirjoituksestani ainoastaan yhden runon, kirjoitin kymmenkunta uutta ja lähetin ne kilpailuun. Muutaman kuukauden kuluttua puhelimeni soi. Antologian runotoimittaja, nykyinen kustantajani, soitti minulle ja kertoi, että runoni on hyväksytty Reviiriin. Tapasin hänet kesäkuussa 2002 ensimmäisen kerran, jolloin toimitimme runoni. Hän kysyi oliko minulla lisää runoja kotona. Sanoin, että minulla on vain vanhoja, jotka ovat huonoja, mutta että voin kyllä kirjoittaa lisää uusia helposti.

Kirjoitin muutaman uuden vielä ennen kuin antologia meni painoon. Yksi niistä oli nimeltään "Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen". Näytin sitä toimittajallani ja sanoin, että ajattelin kirjoittaa lisää tällaisia ja lähettää niitä sitten jollekin kustantajalle. Hän mietti hetken, katsoi minua kummallisesti ja sanoi jotain hyvin erikoista. Hän halusi tehdä kustannussopimuksen kanssani. Niinpä loppukesästä 2002 allekirjoitin kustannussopimuksen, vaikka minulla ei ollut kuin vajaa kaksikymmentä julkaisukelpoista runoa.

Reviiri-antologia ilmestyi Turun kirjamessuilla 2002. Tuore kustantajani neuvoi minua lähettämään tekstejäni myös WSOY:n ja Elävien runoilijoiden klubin Mot Mot -vuosikirjaan. Sain tekstini läpi myös siellä. Sovimme, että kirjani ilmestyy syksyllä 2003. Minulla oli siis vuosi aikaa kirjoittaa kokoelmani valmiiksi.

Olin esikoiskirjailijaksi harvinaisessa tilanteessa. Minun ei tarvinnut kirjoittaessani miettiä, miten saisin tekstini julkaistua. Olin kuitenkin edelleen hämmentynyt. En oikeastaan edes tiennyt miksi kirjoitan runoja. Olin oppinut lukemaan ja muokkaamaan tekstejäni ottamalla niihin kriittistä etäisyyttä, mutta samalla olin haudannut pettymykseeni myös jotain siitä vilpittömästä innosta jota olin runoutta kohtaan tuntenut.

Kirjan kokoaminen oli hidasta. Tammikuussa 2003 sain valmiiksi jonkinlaisen hahmotelman puolikkaasta käsikirjoituksesta ja lähetin sen J.H. Erkon runokilpailuun. Olin kirjoittanut suurimman osan runoista tammikuun aikana, kilpailun umpeutumispäivämäärä tarkasti mielessäni. Sain J.H. Erkon kilpailussa kunniamaininnan, kävimme kustantajani kanssa juhlallisuuksissa Mikkelissä huhtikuussa 2003.

Yhtäkkiä huomasin, että minulla oli enää kesä aikaa saada kokoelmani valmiiksi. Työ ei kuitenkaan edistynyt. Olin sopinut kustantajani kanssa, että kirjoitan ensin raakaversion valmiiksi, josta muokkaamme sitten yhdessä valmiin kokoelman. Minulla oli kyllä materiaalia, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, eikä se ollut mielestäni tarpeeksi hyvää. Kustantajani alkoi jo hermostua, kesä loppuisi pian ja kirja täytyisi ehtiä painaa ennen kirjamessuja.

Sulkeuduin pieneen yksiööni tuijottamaan tyhjää monitoria. Sitten päätin aloittaa. Kuuntelin musiikkia ja hakkasin näppäimistöä. Vähitellen tekstimassan sekaan alkoi muodosta yhä ehyempiä ja merkityksellisempiä tekstejä. Kirjoitin muutamassa päivässä kaksi kokonaista lukua, sekä useita yksittäisiä runoja muihin osioihin. Marssin käsikirjoitukseni kanssa kustantajani luo. Hän sanoi, että tekstiä on nyt tarpeeksi, mutta sitä täytyy vielä toimittaa melko paljon. Olin samaa mieltä. Seuraavat päivät kustantajani käytännössä asui luonani. Joimme viiniä ja työskentelimme pitkiä päiviä. Illalla saatoimme käydä lähikuppilassa laulamassa karaokea. Kustantaja nukkui kahdenkymmenen neliön yksiöni lattialla. Aamulla jatkoimme siitä mihin olimme edellisenä päivänä jääneet.

Lopulta kirja oli valmis. Olin niin ylpeä siitä että olin saanut kirjan tehtyä, etten tullut edes ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että kirja päätyisi vieraiden lukijoiden käsiin. Olin työskennellyt kuin houreessa, ruoskinut itseäni aina vain syvemmälle mieleeni, kärsinyt köyhyydestä ja ympäröivän maailman poissaolosta. Eräänä päivänä kirja tuli painosta. Poimin yhden kappaleen käteeni ja tutkailin sitä kuin vierasta lasta; en ymmärtänyt että se oli omani.

Esikoiskirjani, runokokoelma "Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen" julkaistiin Turun kirjamessuilla lokakuussa 2003. Se kilpaili Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnosta ja nostettiin lopulta esille vuoden parhaana esikoisrunokokoelmana. Sain kiittäviä arvosteluja, muutamia apurahoja. Minua alettiin pitää "lupaavana esikoiskirjailijana". Mikä olisikaan vaarallisempaa nuorelle kirjoittajalle!

Tällä hetkellä asun Helsingissä. En ole kuitenkaan muuttunut "turkulaisesta runoilijasta" "helsinkiläiseksi runoilijaksi", sillä olen aina ollut torniolainen runoilija - ja siitä olen aina ylpeä. Olen jatkanut elokuvaopintojani Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla. Pääaineeni on elokuva- ja tv-käsikirjoitus, valmistun viiden vuoden kuluttua taiteen maisteriksi. Kirjoitan toista runokokoelmaani vaihtelevalla menestyksellä. Nyt olen kuitenkin vakaasti päättänyt, että luovutan käsikirjoituksen marraskuussa kustantajalle ja jään odottamaan hänen tuomiotaan.

Olen menettänyt uskoni runouteen monta kertaa ja monta kertaa olen saanut sen takaisin. Runojen kirjoittaminen on äärimmäisen hankalaa. Kun kirjoitan, minulla ei ole mitään mihin takertua. Tässä toivottomuudessa ja pimeydessä on kuitenkin runon lohtu ja voima - enkä saa sitä koskaan kirjoitettua pois.

AUTOJEN KUUMAT MOOTTORIT KOTIINPALUUN JÄLKEEN

istun bussissa kauppatorilla aurinko kuolee taivaalla olen täysin varma
sukupuolestani yhteiskunnallisesta asemastani siitä mitä olen syönyt

se on n iinkuin irtopäästä valuva kyynel sääli jota tuntee
matkalla rannikolle näimme maantielle liiskaantuneen koiranraadon
bussi valuu eerikinkatua, tyttö ravintolan ikkunassa
on rakkauden saavuttamaton kohde hiukset kuin säkeet

lee morgan soittaa altaalla tänä iltana
rakkautta ei ole olemassa

istun tuntemattoman naisen kanssa rantakahvilassa
meksikonlahti väreilee sataman kuumia kiviä vasten
näen unta ja yritä laskea kuinka monta kertaa olen katsellut
sinua vuoteessa kuin huokaavaan multaan uponnutta enkeliä

kaupungin ilma näyttää maksoittuneelta, amerikkaa ei ole olemassa
on vain kirjailijoiden valheet ja autojen kuumat moottorit kotiinpaluun
jälkeen

nousen bussista kävelen kadulta puiston sisällä repaleiset apollon kasvot
kämmenissä hyväilyn hiertämiä haavoja, muistoja kuin polarisaatiokuvia
aukaisen oven huoneeseen riisuudun vain pukeakseni kohta päälleni
kastelen hiukset ajan partani katson peiliin ja sanon: minä olen tullut
kotiin
(Teoksesta Autojen kuumat moottorit kotiinpalun jälkeen, Savukeidas 2003)

Arvosteluja

Internet