Etusivu | Tornio-info | Tornio-info | Päätöksenteko, hallinto ja organisaatio | Asiointi ja yhteystiedot | Kartta | Intranet
Tornion kaupunki - Esikouluun ja peruskouluun/kielikouluun ilmoittautuminen
 

ESIKOULUUN JA PERUSKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN

 

PÄIVÄHOIDON UUSIEN ESIOPPILAIDEN ILMOITTAUTUMINEN

 

1.1.2015 voimaan tulleen lain mukaisesti lapsen on osallistuttava ennen oppivelvollisuuden alkamista vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Esikouluun ilmoittautuminen on keskiviikkona 4.2.2015 klo 15.00 – 18.00. Ensi syksynä aloittavat esikoulunsa vuonna 2009 syntyneet lapset. Koulutuslautakunta lähettää huoltajille ilmoituksen oppilaan lähikoulusta, johon hänet tulee ilmoittaa.

Oppilas voi pyrkiä esioppilaaksi myös muuhun kuin hänelle osoitettuun lähikouluun. Perustellut anomukset tulee lähettää sivistystoimenjohtajalle os. Kouluvirasto, Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio perjantaihin 6.2.2015 mennessä. Anomuksen voi jättää myös ilmoittautumisen yhteydessä

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi päivähoitoa, hänestä tulee täyttää sähköinen esiopetuksen päivähoitohakemus osoitteessa www.tornio.fi/Verkkoasiointi.

Huoltajan tulee kaikissa tapauksissa ilmoittaa lapsensa esikouluun. Lisätietoja saa päivähoitotoimistosta p. 040 753 6231.

 

UUSIEN OPPILAIDEN PERUSKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN

Uudet oppilaat ilmoitetaan Tornion kaupungin peruskouluihin keskiviikkona 4.2.2015 klo 15.00 – 18.00. Ensi syksynä aloittavat koulunkäyntinsä vuonna 2008 syntyneet lapset. Koulutuslautakunta lähettää koulutulokkaiden huoltajille ilmoituksen oppilaan lähikoulusta, johon hänet tulee ilmoittaa, myös kielikouluun pyrkivät.

Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään mainitsemaan syksyyn mennessä tapahtuvat asuinpaikan vaihdokset. Ensi syksynä aloittavat koulunkäyntinsä harjaantumisopetuksessa myös vuonna 2009 syntyneet kehitysvammaiset lapset. Heidät tulee ilmoittaa Tornionseudun kouluun.

Epäselvissä tapauksissa asiaa voidaan tiedustella lähimmältä koululta tai kouluvirastosta puh. 050-5971419, 050-5971420, 050-597 1338.

Koulutulokkaille järjestetään huhti – toukokuun aikana mahdollisuus tutustua tulevaan kouluunsa. Kukin koulu tiedottaa tutustumisajankohdasta ilmoittautumisen yhteydessä. 

 

Tornion kaupungin ja Haaparannan kunnan yhteisessä    KIELIKOULUSSA    (Haaparannalla toimiva peruskoulu) alkaa 27. lukuvuosi elokuussa 2015.

 

Oppilaiksi otetaan 1. luokalle 20 torniolaista vuonna 2008 syntynyttä lasta, joiden kotikieli on suomi ja vastaavasti 18 haaparantalaista, joiden kotikieli on ruotsi.

Lapselleen kaksikielisen peruskoulutuksen haluavien torniolaisten vanhempien tulee ilmoittaa lapsensa kielikouluun kirjallisesti kouluvirastosta saatavalla lomakkeella, joka on myös Tornio sivuilla  www.tornio.fi/Verkkoasiointi  tai vapaamuotoisella hakemuksella 6.2.2015 mennessä Tornion kaupungin koulutuslautakunnalle os. Kaupungintalo, 95400 TORNIO. Oppilas tulee ilmoittaa myös koulutuslautakunnan ilmoittamaan lähikouluun keskiviikkona 4.2.2015 klo 15 – 18. Kielikoulu järjestää informaatiotilaisuuden 28.1.2015 klo 18 – 20 (Suomen aikaa), os. Packhusgatan 19, Haparanda. 

Oppilaat kielikouluun valitaan arpomalla ilmoittautuneiden joukosta, erikseen tytöt ja pojat pyrkijöiden edellyttämässä suhteessa. Oppilaalla tulee olla edellytykset suoriutua kielikoulun vaatimuksista ja tarkastelun perusteella päästä mukaan valintaprosessiin. Oppilaan täytyy pystyä seuraamaan opetusta luokalleen annettavalla kielellä. Valittujen oppilaiden vanhemmat kutsutaan myöhemmin tutustumaan kielikouluun. 

Jos oppilaspaikkoja vapautuu kesken lukuvuoden 1. luokalle otetaan oppilaat arvontalistan mukaan varasijoilta. Mahdollisille vapaille paikoille 2. tai ylemmälle luokalle voivat hakea kaikki torniolaiset lapset, joiden kotikieli on suomi. Hakemus toimitetaan kielikoululle. Tiedusteluihin vastaa kouluvirasto 050 5971419, 050 5971420, 050-597 1338 ja kielikoulu +46-922-26106/+46-70-328 5158.

 

Koulutuslautakunta