Alueellinen pandemiatyöryhmä: sairaalakuormitus kasvanut nopeasti Länsi-Pohjassa

Tiedote 24.11.2021

Kuluvalla viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu keskiviikkoon mennessä 20 uutta tartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on alueella tällä hetkellä lähes 200 sataatuhatta asukasta kohden. Lähialueiden, erityisesti Pohjois-Pohjanmaan vaikea koronatilanne heijastuu Meri-Lappiin.

Sairaalakuormitus on kasvanut viime viikkoina nopeasti. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 14 koronapotilasta, joista neljä Länsi-Pohjan keskussairaalassa ja 10 terveyskeskusten vuodeosastoilla. Keskussairaalan infektio-osasto on toistaiseksi varattu kokonaan koronapotilaiden hoitoon. Tehohoidossa ei tällä hetkellä ole koronapotilaita.

Kemin Kivikankaan palvelukodissa on todettu tartuntaketju, ja sinne on jouduttu asettamaan vierailurajoituksia.

Rokotteen saa muualtakin kuin kotikunnasta

Tartunnanjäljityksessä on todettu, että tartuntaketjut ovat alueella alkaneet usein rokottamattomista, 30-40-vuotiaista henkilöistä. Varsinkin perhealtistusten kautta tartuntoja on levinnyt myös rokotettuihin henkilöihin. Länsi-Pohjan alueella rokotuskattavuus on noussut yli 80 prosenttiin, mutta on edelleen hieman muuta Suomea matalampi.

Rokotteen voi saada nyt muuallakin kuin omassa kotikunnassa. Esimerkiksi Torniossa järjestetään pop up-rokotustapahtumia, joihin kuka tahansa voi tulla hakemaan ensimmäisen rokoteannoksen ilman ajanvarausta. Seuraava rokotustapahtuma on lauantaina 27.11. klo 10-14. Rokotuspaikkana on kauppakeskus Rajalla.

Influenssarokotteissa on saatavuusongelmia eikä niitä välttämättä enää saa apteekeista. Julkisessa terveydenhuollossa influenssarokotteita annetaan erikseen määritellyille riskiryhmille.

Lähes kaikissa alueen kunnissa on viime viikkojen aikana otettu käyttöön kokoontumisrajoituksia ja lisäksi alueella on voimassa valtioneuvoston asettamat ravintolarajoitukset, jotka ovat voimassa vuoden loppuun. Rajoitusten vaihtoehtona on koronapassin käyttöönotto.

Kaikki tutut koronaturvatoimet – hyvä käsihygienia, turvavälit ja maskinkäyttö – ovat edelleen ajankohtaisia. Niin rokotettujen kuin rokottamattomien tulee yhä noudattaa niitä. Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä

Sivun alkuun