Asukaskysely Tornion virkistys- ja vapaa-ajan palveluista käynnissä, vastaa lokakuun loppuun mennessä

Asukaskysely Tornion virkistys- ja vapaa-ajan palveluista käynnissä, vastaa lokakuun loppuun mennessä

Torniossa on käynnistetty matkailun masterplan -hanke, jonka tavoitteena on laatia kokonaisvaltainen kehittäissuunnitelma Tornion kaupungin matkailualalle. Suunnitelmalle on tarvetta, sillä Suomen ja Lapin matkailu elää tällä hetkellä vahvaa kasvua, ja Tornion tavoitteena on saavuttaa sama matkailuelinkeinojen taso kuin muualla Lapissa. Nyt laadittava matkailun masterplan on ensimmäinen laatuaan Torniossa – muualla Lapissa vastaavia suunnitelmia on tehty jo useita.

Hankkeen tuloksena syntyy Tornion matkailun kehitystoimintaa ohjaava, yrittäjä- ja liiketoimintalähtöinen matkailun masterplan, joka suuntaa kehittämistyötä, maankäytön suunnittelua ja investointeja pitkällä aikavälillä.

Kuntalaiset mukaan kehittämistyöhön

Hankkeen toimenpiteet käynnistettiin syyskuussa, ja tähän mennessä on jo toteutettu avainhenkilöiden haastatteluja, kerätty lähtötietoja sekä toteutettu kysely Keski-Euroopassa toimiville matkanjärjestäjille. Myös kuntalaiset pääsevät nyt osallistumaan selvitystyöhön asukaskyselyn kautta. Kyselyn avulla kartoitetaan paikallisten näkemyksiä virkistys- ja vapaa-ajan palveluiden nykyisestä tasosta, sekä siitä, mitkä alueet ja kohteet ovat matkailullisesti mielenkiintoisia.

Kyselyyn vastaaminen on helppoa ja nopeaa. Vastaajien kesken arvotaan uimalippuja Tornion remontoituun ja vasta-avattuun uimahalliin. Kysely on avoinna lokakuun loppuun saakka.

Vastaa kyselyyn

Kysely virkistys- ja vapaa-ajan palveluista

Enkät om rekreations- och fritidstjänster

Sivun alkuun