Karu maa – Tornio kirjallisuudessa

Karu maa – Tornio kirjallisuudessa

400-vuotiasta Torniota on aikojen saatossa kuvattu niin paikallisten kirjailijoiden teoksissa kuin myös maailmankirjallisuudessa. Mutta millaisena Tornio kirjallisuudessa näyttäytyy? Juhlavuoden kunniaksi päätimme tutkia asiaa. Seuraavassa esittelemme muutamia poimintoja kirjallisuushistorian Tornio-kuvauksista.

Pimeyden kylpyjä pahassa pitäjässä – Tornio runoudessa

Kun tehdään katsausta 400-vuotisjuhlan tiimoilta, lienee luontevaa aloittaa V.A. Koskenniemen runosta Jääkruunu. Koskenniemi kirjoitti runonsa vuonna 1920 Tornion kaupungin 300-vuotisjuhlia varten, oletettavasi tilaustyönä joita hän teki Koskenniemi-tutkija Martti Häikiön mukaan runsaasti.

Koskenniemen runo ei kuitenkaan ole lähimainkaan vanhin Torniosta kertova runo. Jo Antti Keksi kirjoitti kalevalamittaisen aikalaiskuvauksen Laulu jäänlähdöstä Tornionväylässä vuonna 1677. Keksin runo kuvaa nimensä mukaisesti Tornionjoen kevättulvia ja niiden aikaansaamaa monenkirjavaa tuhoa matkalla Pajalasta Hellälään. Vedet pakkaavat matkalla pappilaankin, minkä vuoksi ”Pappi parka pahoillansa / Katui tuloans’ Torniohon / Papiks’ pahaan pitäjähän”.

345 vuotta myöhemmin samaa virtaa ja sen vartta katselee kylmällä silmällä Mikko Myllylahti runokokoelmassaan Väylä (2012): ”Viisas jättäisi nämä tienoot heti talven tultua, se on selvä, mutta se ei lähde milloinkaan joka märkien rantojen metallintuoksua rakastaa.”

Meille tavallinen ja jopa tympeä voi olla muille eksoottista. Modernin runouden jättiläinen Charles Baudelaire tuskaili proosarunossaan Missä tahansa maailmasta poissa (kokoelmassa Pariisin ikävä, 1869), minne matkustaisi levottoman sielunsa kanssa. Lopulta hän keksii: ”Pakkaamme matkalaukkumme ja lähdemme Tornioon. Menkäämme vielä kauemmaksi, Jäämeren perille; vielä kauemmaksi elämästä, mikäli mahdollista; asettukaamme pohjoisnavalle. Siellä aurinko hipaisee vain vinosti maata ja hitaat valon ja yön vuorottelut poistavat vaihtelevuuden ja lisäävät yksitoikkoisuutta, puolittaista olemattomuutta. Siellä voimme ottaa pitkiä pimeyden kylpyjä revontulien sinkauttaessa aika ajoin virkistykseksemme punertavat tulipatsaansa kuin heijastuksen Helvetin ilotuksesta.” (Suomennos Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo.)

Ote Charles Baudelairen runosta Missä tahansa maailmasta poissa.

Haikeus, kapina ja kaipuu – Tornio romaaneissa ja novelleissa

Tornio ei ole kiehtonut vain runoilijoiden mielikuvitusta. Myös proosakuvauksia löytyy. Maaseutuelämän ja periksiantamattoman peräpohjalaisnaisen kuvaaja Martta Haatanen sijoitti monet romaaninsa Tornioon ja lähiseudun kyliin. Haatanen työskenteli Pohjolan Sanomien Tornion toimituksessa, missä hän kannusti työtoveriaan Mirjam Kälkäjää kirjalliselle uralle.

Tornio näyttelee merkittävää osaa useissa Kälkäjän kirjoittamissa näytelmissä, mutta painavin hänen Tornio-teoksistaan lienee novelli Kalkkimaan pappi (teoksessa Umpistaival ja muita novelleja, 1989). Raadollisesti Kälkäjä kuvaa nimihenkilön kärsimystietä, joka päättyy pakkaskuolemaan Alatornion kirkon portille: ”Ajatukset vierivät mustana ja sakeana virtana kuin hautausmaan ohi matava sula joki, jonka sileä kalvo kiehuu öljynkiiltäviä pyörteitä, hengittää sumuna pakkaseen maan juurista joenuomaan tihkuvia ruumiinnesteitä.”

Runokirjassa Meidän Tornio (1975) Kälkäjä kuvaa haikeaan sävyyn teollistuvaa Torniota ja sen katoavaa puukeskustaa: ”Vielä tänä / päivänä on Tornio enemmän sitä mitä se oli, / kuin sitä mitä se tulee olemaan.” Kukkolassa lippoaminen ja markkinametakka sentään säilyvät. Kälkäjän runoja säestävät Osmo Santamäen ilmeikkäät piirrokset, joihin on taltioitu peruuttamattomasti menetetty kaupunkimaisema.

Torniota on kuvattu elävästi myös valtakunnanrajan toiselta puolen. Olof Hederydin romaani Iisakki Mustaparta – Perämeren piraatti (1987) kertoo 1700-luvun torniolaisten talonpoikien uhkarohkeasta merimatkasta Tukholmaan ja takaisin. Hederyd maalaa historiallisista tositapahtumista mehevän veijaritarinan, jossa toistuu muistakin alueen kuvauksista tuttu peräpohjalainen omanarvontunto, kääntöpuolenaan oikeutettu herraviha.

Tuoreinta Tornio-näkemystä löytyy Akseli Heikkilän suitsutetusta esikoisteoksesta Veteen syntyneet (2019). Kukkolassa varttuneen Heikkilän julma romaani sijoittuu saaliinpuutteessa kituvaan kalastajakylään Tornionjoen varressa. Omalaatuisen kostotarinan keskiössä ovat perinteiden voima, äiti-tytär-suhde sekä jokivarren karu luonto.

Hallituskatua vuodelta 1974 Osmo Santamäen piirtämänä, teoksesta Meidän Tornio (1975).

Verta Tornion kaduilla – sodat ja salapoliisit

Koska Torniossa on aikojen saatossa sodittu useampaankin otteeseen, toimii kaupunki luonnollisesti myös monien sotaa käsittelevien teosten tapahtumapaikkana. Esimerkiksi torniolaisen H. Ahtelan kirjoittama näytelmä Pohjan jäillä (1909) kuvaa Suomen sodan (1808-1809) taisteluita Tornion seudulla.

Lapin sotaa (1944-1945) käsittelee muun muassa Allan Jokisen Piiritetty kaupunki (1961). Kahdella aikatasolla liikkuvassa romaanissa nähdään Torniota sekä sota-aikaan että 1960-luvulla. Romaani alkaa päähenkilön saapumisella kotikaupunkiinsa. On helteinen päivä, ja hän hikoilee Hallituskatua pitkin: ”Tuolla Nordbergin möljän nokassa hän oli isän kanssa uitellut uistimia. Kas, että möljä oli vielä tallella, se ei ollut vähääkään muuttunut siitä, kun hän oli ollut täällä.” Jokisen muissakin teoksissa liikutaan Torniossa, esimerkiksi romaanissa Poika varjoisalta kujalta (1973).

Myös Kauko Röyhkän Magneetti (1987) sijoittuu Lapin sodan ajan Tornioon. Röyhkä kirjoittaa surmattua saksalaista säälivän suomalaissotilaan ajatukset: ”Tulla alppimaasta kuolemaan sinne – mikä kohtalo. Voi kuvitella, mitä vainaja itse on ajatellut tästä maisemasta. Tämän seudun päällä on kirous, joka tekee kaiken niin harmaaksi, köyhäksi ja vähäpätöiseksi. Metsäkään ei kasva kunnolla saati sitten ihmiselämä, se jää yhtä käyrävartiseksi ja raihnaaksi kuin puut täkäläisissä ryteiköissä.”

Edellä mainittuihin nähden perinteisempää sotakirjallisuutta edustavat Pekka Jaatisen Viimeiseen patruunaan: Tornion maihinnousu 1944 (2014) ja Kristian Kososen Isku Tornioon (2019). Molemmat kuvaavat Lapin sodan aloittaneita Tornion taisteluita ankaralla otteella ja historiallisella tarkkuudella.

Tornio on toiminut veritekojen näyttämönä myös sota-ajan jälkeen, nimittäin salapoliisiromaaneissa. Muun muassa Markku Ropposen Kuhala & yöjuna (2012), Sebastian Lindellin Rajatapaus (2015) sekä Susanna Saukon Mieli tekee murhata (2015) sijoittavat vertahyytävät tapahtumansa Tornioon. Suositun Silta-tv-sarjan käsikirjoittaja Hans Rosenfeldtin jännärissä Surman susi (2020) selvitellään huumekauppaan liittyviä murhia molemmin puolin Haaparannan ja Tornion rajaa.

Juttu on osa Tornion 400-vuotisjuhlavuoden sisältöä. Yksi juhlavuoden teemoista on ”Rajatonta kulttuuria – pääsispä Tornioon!” Muut sarjan jutut löytyvät täältä.

Teksti ja valokuvat: Taneli Lassila

Jäikö jokin keskeinen tai erityisen hieno kuvaus Torniosta tässä mainitsematta? Ota yhteyttä osoitteeseen anna-erika.heikkila@tornio.fi. Juttua voidaan päivittää yleisön vinkkien mukaan.

Sivun alkuun