8.6.2023 Keskiajan kattorakenteita ratkaisemassa Tornionlaakson museon näyttelyssä Tornionlaakson museon vaihtuvien näyttelyiden tilassa esillä oleva näyttely Kattoristikoiden ratkojat – Keskiaikaisten puurakenteiden jäljillä esittelee keskiaikaisten paanukattojen alle kätkeytyvää kattoristikoiden maailmaa ja sitä selvittävän tutkimusryhmän työtä. Näyttely on avoinna 16.6.–22.10.2023. Suomen keskiajalta säilynyt puurakennusperintö kätkeytyy vajaan kahdenkymmenen keskiaikaisen kivikirkon kattorakenteisiin. Ne ovat ainutlaatuinen, keskiajan puurakentamisesta kertova lähdeaineisto, osa maamme keskiajan rakennettua kulttuuriperintöä mutta myös yhä toimivia kantavia rakenteita. Ne ovat kestäneet aikaa yli puoli vuosituhatta ja ovat esimerkki mittaamattoman pitkäikäisestä kestävästä rakentamisesta. Arkkitehtuurimuseolta vuokrattu lainanäyttely kertoo keskiaikaisten puurakenteiden ja niihin kohdistuvan tutkimustyön tavoitteista, kenttätöiden arjesta ja työn nykyhetken rakentamiseen ja yhteiskuntaan liittyvistä ulottuvuuksista. Näyttely esittelee myös hankkeen alustavia, Suomen keskiajantutkimuksen saralla merkittäviä tuloksia. Näyttelyä on myös täydennetty paikallisesti tärkeän Keminmaan vanhaa kirkkoa käsittelevillä materiaaleilla. Tutkimusryhmän arki kentällä on kiipeilyä tuhansista järeistä puuosista koostuvissa rakenteissa täysissä suojavarustuksissa. Jokaisella kirkon ullakolla vietetään viikko: annetaan jokaiselle rakenteen osalle yksilöllinen koodi, tehdään takymetrimittauksia, keskustellaan, valokuvataan, kirjataan ylös tuhansia havaintoja ja tehdään mittauspiirustuksia. Suojahaalareihin ja maskeihin sonnustautunut kymmenhenkinen tutkijajoukko hämmästyttää vinttien vakioasukkaita – naakkoja ja kyyhkysiä – ihmiset ovat kirkkojen vinteillä harvinaisia vieraita tässä mittakaavassa. Kirkkojen vesikattorakenteet ovat poikkeuksellisia rakennustaidon mestarinäytteitä, mutta ne kertovat paljon muutakin. Rakenteista voidaan lukea, miten ne pystytettiin, miten kirkkojen rakennustyömaat toimivat ja miten paikallisyhteisö osallistui rakentamiseen. Ne kertovat myös keskiajan ihmisen maailmankuvista, uskomuksista sekä Keski-Euroopassa kehitettyjen rakenteellisten innovaatioiden kulkeutumisesta Euroopan pohjoislaidalle. Kattoristikoiden ratkojat käsittää tekstien ja kuvituksen ohella pienoismalleja sekä kenttätyön arkea havainnollistavaa aineistoa ja videomateriaalia. Ryhmät voivat varata opastettuja kierroksia näyttelyyn suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tornionlaakson museo ja Keminmaan seurakunta järjestävät yhteistyössä seminaarin paikallisesta kirkkohistoriasta perjantaina 11.8. Keminmaan seurakuntatalolla. Samana päivänä paljastetaan myös Keminmaan keskiaikaisen Valmarinniemen hautausmaan uusi infotaulu. Näyttelyn tekijät Näyttelyn on kuratoinut arkkitehti ja apulaisprofessori Panu Savolainen ja hän myös avaa näyttelyn Tornionlaakson museossa. Näyttelytyöryhmään kuuluvat hänen lisäkseen Ilari Aalto, Franziska Dalheimer, Marko Huttunen, Laura Laine, Jan Mustonen, Mia Puranen, Lauri Saarinen, Pauliina Saarinen, Antti Seppänen, Liisa Seppänen ja Miina Tolonen. Näyttelyn taustalla on arkkitehtitoimisto Livadyn vuodesta 2007 tekemä restaurointityö ja tutkimus näiden rakenteiden parissa sekä vuoden 2020 alusta käynnistynyt Aalto-yliopiston hanke Keskiajan puurakennusperintö Suomessa: kivikirkkojen kattorakenteet, rakennusprosessi ja rakentamisen innovaatiot. Tutkimusryhmään kuuluvat tutkijat Ilari Aalto, Vivi Deckwirth, Antti Haikala, Marko Huttunen, Laura Laine, Marianna Niukkanen, Mia Puranen, Lauri Saarinen, Pauliina Saarinen, Panu Savolainen, Liisa Seppänen ja Miina Tolonen. Karjaan kirkko / Karjaan Pyhän Katariinan kirkko, 2020. Kuva: Mia Puranen