Kulttuuripalkinto jaettiin Sirpa Kivilompololle ja Jukka Lammiselle

Kulttuuripalkinto jaettiin Sirpa Kivilompololle ja Jukka Lammiselle

Tornion elämänlaatulautakunta antaa Tornion perinteiset kulttuuripalkinnot tänä vuonna kahdelle merkittävälle torniolaiselle kulttuurintekijälle: paperitaiteilija Sirpa Kivilompololle ja muusikko Jukka Lammiselle. Palkintojen saajat julkistettiin Tornio-päivien Puistokarnevaalissa 13. toukokuuta. Rahapalkintojen ja diplomien lisäksi Kivilompolo ja Lamminen saivat tavarapalkinnon.

Sirpa Kivilompolo

Sirpa Kivilompolo on torniolainen tekstiilisuunnittelijasta paperitaiteilijaksi muovautunut Tornionlaakson murrelähettiläs. Sirpa on ylläpitänyt Paperivalo-yritystä jo vuodesta 1997 ja Tornion Karungissa sijaitseva käsintehtyyn paperiin keskittynyt designputiikki pysäyttää niin ohikulkijat kuin matkailijatkin.

Sirpa löysi innostuksensa paperitaiteeseen jo tekstiilisuunnitteluopintojensa aikana helsinkiläisessä paperipajassa vuonna 1991. Siitä lähtien paperi ja sen muovaaminen taiteeksi sen eri muodoissaan ovat vieneet Sirpan mennessään. Paperivalon studiossa valmistetaan käsin paperia, josta muotoillaan onnittelukortteja, adresseja, lyhtyjä, valaisimia ja ikkunaan suunniteltuja valopapereita sekä paperitähtiä. Lisäksi Paperivalolla on tuotteita, joita piristävät Tornionjokilaakson murteella kirjoitetut elämänohjeet ja viisaudet.

Jukka Lamminen

Jukka Lamminen on pitkään Torniossa asunut monipuolinen musiikkialan ammattilainen. Lamminen tunnetaan ahkerasti keikkailevana ammattimuusikkona, joka esiintyy ympäri Suomea useissa eri kokoonpanoissa. Uusimpana näistä on lastenorkesteri Hulabaloo. Musaverstas-yrityksensä kautta Lamminen myös auttaa musiikin harrastajia ja musiikkialalle pyrkiviä antaen niin laulutunteja kuin auttaen bändikokoonpanoja kehittymään. Ammattitaitoa löytyy myös konserttitekniikan hoitamiseen.  Lamminen on toiminut myös paikallisissa musiikkiopistoissa sekä Roihu-hankkeessa päästen auttamaan etenkin nuoria musiikkialalle siirtymisessä.

Lammisella on laaja yhteistyöverkosto, jossa hän on aktiivinen toimija. Uusien tapahtumaesiintyjat.fi-nettisivujensa kautta Lamminen tuo omien kokoonpanojensa lisäksi esille paikallisia muusikkoja edesauttaen heidän löytymistään keikkalavoille. Lamminen vaikuttaa myös torniolaisen Riverside Jazz ry:n puheenjohtajana ja on muun muassa mukana tuottamassa ja kehittämässä rajakaupunkien yhteistä Kalottjazz & Blues festivaalia.

Sivun alkuun