Museomestarit esille Tornionlaakson museon Mestari museossa -näyttelyssä

Museomestarit esille Tornionlaakson museon Mestari museossa -näyttelyssä

Tornionlaakson museossa avataan 17.2. uusi vaihtuva näyttely nimeltä Mestari museossa. Näyttely keskittyy Tornionlaakson museon ja Aineen taidemuseon museomestari Mikko Saarenpään pitkään ja palkittuun työuraan. Viime vuonna Mikko palkittiin Suomen museoliiton kultaisella ansiomerkillä 30 vuoden työurasta sekä museoliiton numeroidulla mitalilla, joka on liiton korkein tunnustuksenosoitus.

Näyttelyä varten sekä Tornionlaakson museo että Aineen taidemuseo ovat etsineet varastoistaan laajan kattauksen Mikon valmistamia näyttelyrakenteita, työvälineitä, esineitä ja jopa Mikon veistämä jokivene on saatu mahtumaan museon vaihtuvien näyttelyiden saliin. Näyttelyssä nähdään lisäksi torniolaisen taiteilijan Jouko Alapartasen Hyökkäyksen jälkeen -maalaus, jonka kehykset Mikko on valmistanut. Myös perusnäyttelyn saleissa nostetaan esiin Mikon työpanosta, joista suurin on hirsistä valmistettu kesänavetta.

Mestari museossa käsittelee myös yleisesti museomestareiden työnkuvaa museoissa, koska usein heidän kädenjälkensä jää taitavasti valmistettujen näyttelyrakenteiden taakse. Museomestari vastaa näyttelyrakentamisesta, ripustuksesta, kuljetuksista, tekniikasta ja kokoelmanhoitoon liittyvistä tehtävistä, kuten museostandardien mukaisten säilytysolosuhteiden varmistamisesta museoiden teoksille. ”Museomestarin työssä pitää olla hyvät hermot. Pitää olla silmää ja näkemystä sille mitä on tekemässä.” toteaa Mikko museomestarin työstään. ”Paljon antaa elämälle, jos on taiteen kanssa tekemisissä. Ja museossa voi itsekin katsoa esineitä, ottaa niistä mallia ja oppia.”

Näyttely on avoinna 17.2.-28.5.2023 Tornionlaakson museon vaihtuvien näyttelyiden salissa.

Mestari museossa -näyttelyn mainoskuva. Kuvassa Mikko Saarenpää kantaa taulukehyksiä.

Sivun alkuun