Ompelukone, äänitaidetta ja mallinukkeja – Ristomatti Myllylahti Lapin kullanmurujen tammikuun residenssivieraana

Ompelukone, äänitaidetta ja mallinukkeja - Ristomatti Myllylahti Lapin kullanmurujen tammikuun residenssivieraana

Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut-projektin vuoden 2021 ensimmäinen vieras Ristomatti Myllylahti on palannut kotiseudulleen Tornionjokivarteen ja työskentelee tammikuun ajan taiteilijaresidenssi Viippolassa.

Torniossa vuonna 1983 syntynyt ja siellä kasvanut Myllylahti lähti jo varhain opiskelemaan taidetta. Nyt pitkään Helsingissä työskennellyt taiteilija aloitti kuvataiteen opintonsa Rovaniemellä Lapin yliopistossa, josta jatkoi Bratislavaan ja lopulta Helsinkiin, Kuvataideakatemiaan, valmistuen kuvataiteen maisteriksi vuonna 2016. Alun perin Myllylahti innostui maalauksesta, mutta työskentelee nykyisin hyvin monella eri medialla ja tekniikalla. Uuden kokeileminen ja löytäminen ovat olleet taiteilijalle aina tärkeitä asioita

Vuodesta 2015 lähtien Myllylahti on tehnyt musiikkia Elatu Nessa-nimellä, sekä erilaisilla kokoonpanoilla. Tekemäänsä musiikkia Myllylahti kuvailee esitystaidetta lähestyväksi kokeelliseksi ja meditatiiviseksi sekä usein improvisaation pohjautuviksi teoskokonaisuuksiksi.

– Minulle on muodostunut tärkeäksi kokeilla aina jotain uutta. Esimerkiksi saatan tehdä näyttelyihin teoksia aina aivan itselleni uusilla tyyleillä ja tekniikoilla.

Yhteen viimeisimmistä näyttelyistään Turun Titanik-galleriaan Myllylahti valmisti installaation, joka sisälsi muun muassa runoutta ja äänitaidetta.

Aineen taidemuseon residenssijaksonsa Myllylahti aloitti taas opettelemalla käyttämään ompelukonetta. Nyt Viippola-residenssin ateljeen seiniä kiertävät myös itsevärjätyt t-paidat ja erilaiset maalauskokeilut kankaille. Paidat liittyvät erityisesti Myllylahden musiikkiprojekteihin ja samalla on tullut opeteltua kankaiden värjäystä, ja sitä ompelua.

Kotiseudulle paluu herätti taiteilijassa monenlaisia ajatuksia. Hetken pohdittuaan Myllylahti nimeää todelliseksi kodikseen Tornionjoen. Pohjoisessa luonnossa on hyvä olla ja raikas ilma tuntuu Helsinkiin verrattuna luksukselta.

Pienellä pohjoisella paikkakunnalla taiteilijana työskenteleminen ei ole Myllylahden mukaan aivan mutkatonta,  mikäli sitä tekisi pidemmän aikaa. Tällaisissa paikoissa yhtenäiskulttuuri on niin vahva, että toisella tavalla elävät suljetaan helposti yhteisön ulkopuolelle. Tästä pitäisi Myllylahden mukaan myös puhua julkisesti enemmän. Taiteilijaa kiinnostaa myös paikallinen kulttuuri ja historia, josta ei puhuta tai josta ei jää jälkeä.

Kuukauden residenssijaksonsa aikana Myllylahti valmistaa yksityisnäyttelyn, kun Lapin kullanmurujen näyttelytila levittäytyy Rajalla-kauppakeskuksen yläkertaan. Myllylahti koki näyttelytilaa kohtaan aluksi voimakasta problematiikkaa, kunnes päätyi tutkimaan tilaa ikään kuin sisältä päin.

– Olen esimerkiksi kerännyt kauppojen vanhoja mallinukkeja ja muuta ostoskeskuksiin liittyvää materiaa. Lopullinen teos rakentuu tilassa ja pohjautuu siihen.

Luxury palaa – tervetuloa näyttelyyn

Tervetuloa Aineen taidemuseon näyttelyyn Lapin kullanmurut, Ristomatti Myllylahti ”Luxury palaa”. Näyttely avautuu torstaina 28.1.2021 kello 16 ja on nähtävillä 21. helmikuuta asti. Aukioloajat ti-to kello 11-18, pe-la kello 11-15. Vapaa pääsy.

Pidämme erityisesti huolta näyttelyvieraiden turvallisuudesta. Huomioithan, että näyttelytilaan mahtuu max. 9 henkilöä kerralla.

Lämpimästi tervetuloa!

Rajalla I På Gränsen
kauppakeskus, 2. krs
Länsiranta 10, Tornio

Tornionjoki on ottanut Luxury-nimisen haamun hahmon ja noussut kauppakeskuksen 2. kerroksen tyhjään liiketilaan kummittelemaan. Luxury on tulevaisuudesta tullut teini-mutantti-dyykkari joka tarkkailee mitä vuoden 2021 alun Tornioon kuuluu. Se yrittää tienata rahat takaisin paluuseen myymällä ihmisille heidän omistamansa maailman tuhon siemenet.

”Luxury palaa” on Ristomatti Myllylahden eri tekniikoin rakentama installaatio ja yksityisnäyttely. Näyttely on osa Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut näyttelyiden sarjaa ja toteutettu Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.

Taustaa

Lapin kullanmurut tukee nuoria kuvataiteilijoita pohjoisessa.

Aineen taidemuseo on Jenny ja Antti Wihurin rahaston alueellinen kummimuseo ja toteuttaa vuosina 2020–2021 Lapin kullanmurut taiteilijaresidenssi- ja näyttelyhankkeen.

Lapin kullanmurut esittelee kuusi kuvataiteilijaa, joista kukin vuorollaan asuu Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssijakson päätteeksi kukin taiteilija pitää yksityisnäyttelyn. Lapin kullanmurut levittäytyy museoseinien ulkopuolelle, sillä näyttelyitä järjestetään ympäri Torniota. Kesällä 2021 Aineen taidemuseossa esitellään kaikki hankkeen kuusi taiteilijaa yhteisnäyttelyssä.

Lapin kullanmurut

Juho Könkkölä
Mira Kankaanranta
Ristomatti Myllylahti
Johannes Heikkilä
Milla Aska
Noora Ylipieti

Lisätietoja

Tuottaja Amanda Hakoköngäs
amanda.hakokongas@tornio.fi
Puh. +358 (0)50 597 1189

Aineen taidemuseo
aine.taidemuseo@tornio.fi
+358 (0)50 594 6868

Lue lisää

Aineen taidemuseo – Lapin kullanmurut
Lapin kullanmurut Facebookissa
Lapin kullanmurut Instagramissa

Sivun alkuun