Suensaaren eteläosassa on otettu käyttöön uusi 30 km/h nopeusrajoitus

Suensaaren eteläosassa on otettu käyttöön uusi 30 km/h nopeusrajoitus

Suensaaren eteläosassa on otettu käyttöön uusi 30km/h nopeusrajoitus. Nopeusrajoitusaluetta osoittavat liikennemerkit on asennettu paikoilleen tänä syksynä.

Uuden nopeusrajoituksen taustalla on alun perin kaupunginvaltuutettu Raija Lummin (kok) ja neljän muun kaupunginvaltuutetun marraskuussa 2018 tekemä valtuustoaloite, jonka tavoitteena oli parantaa liikenneturvallisuutta.

Aloitteessa esitettiin, että nopeusrajoitusta laskettaisiin 30 kilometriin tunnissa Kauppakadulla, jonka varrella toisiaan lähekkäin sijaitsevat niin Tornion yhteislyseon lukio, Ammattiopisto Lappia kuin Lapin ammattikorkeakoulu. Lähellä sijaitsevat myös Seminaarin koulu ja kansalaisopisto sekä keväästä 2020 alkaen myös Tornion kaupungintalon väistötilat. Ihmisiä on paljon liikkeellä aamuisin ja iltapäivisin koulu- ja työpäivien alkaessa ja päättyessä.

Nopeusrajoituksen muuttaminen ainoastaan Kauppakadun osalta olisi kuitenkin tehnyt keskusta-alueen liikenneympäristöstä nopeusrajoitusten osalta sekavan. Siksi teknisten palvelujen lautakunta päätyi teknisten palvelujen esityksen myötä laskemaan nopeusrajoitusta koko Suensaaren eteläosassa. Aluerajaus perustuu vuonna 2015 hyväksyttyyn Meri-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelmaan, jonka pohjalta liikenneympäristöä kehitetään turvallisemmaksi.

Länsirannalla voimassa on yhä 40km/h nopeusrajoitus Torikadun kiertoliittymästä alkaen.

Kartta alueesta, jolla uusi nopeusrajoitus on voimassa

Sivun alkuun