Valokuitukyselyyn odotetaan lisää vastauksia – nyt on aika toimia!

Valokuitukyselyyn odotetaan lisää vastauksia – nyt on aika toimia!

Valokuiturakentamista Putaan, Kallioputaan ja Luotomäen alueella koskevaan kyselyyn toivotaan lisää vastauksia. Vastauksia on kertynyt tähän mennessä noin sata.

Tornion kaupungin verkkosivuilta löytyvän kyselyn tarkoituksena on selvittää, onko alueella tarpeeksi kiinteistönomistajia, asukkaita ja yrittäjiä, jotka haluaisivat liittyä valokuituverkkoon. Vastaajista noin seitsemänkymmentä on vastannut myönteisesti. Kyllä-vastausten määrä ratkaisee, viedäänkö hanketta eteenpäin. Kysely on avoinna toistaiseksi.

– Vähimmäistavoitteena on saada noin kaksisataa myönteistä vastausta, jolloin hankkeessa on mahdollista edetä, sanoo kehitysjohtaja Sampo Kangastalo.

Selvitystyö etenee vaiheittain

Tornion kaupunki selvittää valokuiturakentamista yhdessä Kaakamon tietoverkko-osuuskunnan kanssa. Selvitystyö on jatkumoa kolmelle aikaisemmalle Kaakamon tietoverkko-osuuskunnan ja kyläyhdistysten yhteistyössä toteuttamalle valokuituhankkeelle Tornion eteläisissä osissa. Tavoitteena on käynnistää uusia hankkeita Tornion kaupungin alueella.

Ensimmäisessä vaiheessa syksyn 2018 aikana selvitetään kiinteistönomistajien halukkuutta liittyä valokuituverkkoon Pudas-Kalliopudas-Luotomäen alueella. Seuraavassa vaiheessa kartoitetaan kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Miukki-Palosaari-Kirkonmäki-Kokkokangas-Pirkkiön alueella sekä yritysalueilla Torpissa ja Kromilaaksossa.

Asukasilta keskiviikkona 14.11. Hannulan koululla

Valokuiturakentamista koskeva asukastilaisuus järjestetään Hannulan koulun juhlasalissa (os. Viidankatu 27, 2. kerros) keskiviikkona 14.11. klo 19–20.

Paikalla keskustelemassa ovat Tornion kaupungin puolesta kehitysjohtaja Sampo Kangastalo ja tietohallintopäällikkö Kari Amonsen sekä Kaakamon tietoverkko-osuuskunnan puolesta tietoverkkosuunnittelija Jarmo Ruohola.

Lisätietoja:

Jarmo Ruohola
Tietoverkkosuunnittelija
Kaakamon tietoverkko-osuuskunta
p. 040 151 9757
jarmo.ruohola@kaakamo.fi

Sampo Kangastalo
Kehitysjohtaja
Tornion kaupunki
p. 040 764 0559
sampo.kangastalo@tornio.fi  

Sivun alkuun