| Pietilä-Juntura Katriina

Eila – nainen kokoelman takana

Eila – nainen kokoelman takana

Eila Aineen – Aineen taidemuseon kokoelman kerääjän – syntymästä tulee huhtikuussa kuluneeksi 100 vuotta. Aineen taidemuseo on tapahtuman kunniaksi uusinut perusnäyttelynsä, sen nimenä on lyhyesti Eila.

Julkinen kokoelma mielletään helposti ”objektiiviseksi”, henkilökohtaisesta mausta ja valinnoista irrallaan olevaksi, vaikka kokoelman taustalta löytyy aina elävä ihminen. Objektiivisuuden harha syntyy osittain siitä, että julkisen taidekokoelman kartuttajaa/kartuttajia ei ole tapana esitellä keräilijänä, valtaa ja makua käyttävänä taidekentän toimijana. Yksityisille keräilijöille on taas usein annettu paikkansa kokoelmahistoriassa, korostamatta kuitenkaan keräilijän persoonaa tai henkilökohtaista makua.

Olen työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta Aineen taidemuseossa ja ymmärtänyt, että Eila Aineen merkitys kokoelman keräilyssä on suurempi ja tärkeämpi kuin se, mitä ”virallinen kaanon” kokoelman historiasta kertoo. Myös Tornion kaupungin, taidemuseon ja Kuvataidesäätiön ”suullinen perinne” eli se, miten taidemuseon synnystä Tornioon kerrotaan, unohtaa Eilan Aineen. Lehtihaastattelut on yleensä tehty vain Veli Aineesta, Tornion kaupungin päätöspöytäkirjoissa ei mainita Eila Ainetta ollenkaan. Hienotunteisena ja syrjäänvetäytyvänä ihmisenä Eila Aine ei koskaan tuonut omaa rooliaan keräilijänä esille.

Koska Eila Aine oli päivätyönsä takia kiinni Torniossa, hän ei osallistunut taiteen ostotilanteisiin, ja hän tavallaan katosi taiteen keräilijänä. Veli Aine yhdisti galleriakäyntejä liikematkoihinsa ja teki käytännössä teoshankinnat, mutta se ei vielä tee kokoelmaa yksin hänen kokoelmaksi. Teokset hankittiin yhteisillä varoilla yhteiseen kotiin. Taustalla oli yhteinen arvopohja ja ajatus siitä mitä taidetta hankitaan, minkälainen taide on kiinnostavaa ja hyvää. Taideteokset he omistivat yhteisesti.

Eila Aine keskittyi työhönsä ja vasta jäätyään eläkkeelle hänellä oli enemmän aikaa keräilyharrastukselle. Kesäisin Eila ja Veli Aine kiersivät näyttelyitä yhdessä. Kuvataidesäätiön lehtileikekokoelma paljastaa, että lehtileikkeisiin tehdyt merkinnät on kirjoitettu Eila Aineen käsialalla. Siellä on paljon näyttelykritiikkejä, juttuja taitelijoista ja taideteoksista. Monia näissä lehtijutuissa mainittuja taideteoksia on myöhemmin hankittu Kuvataidesäätiön kokoelmaan. Eila Aine siis myös vaikutti taidehankintoihin, hän seurasi aktiivisesti taidemaailmaa sanoma- ja aikakausilehtien välityksellä ja tallensi lehtijuttuja kiinnostavista taiteilijoista ja taideteoksista.

Tärkeäksi kysymykseksi nouseekin, ketkä kirjoittavat historiaa, keiden tarinat ja muistamiset kirjautuvat ylös ja jatkavat elämäänsä, ja mitä tulkintoja ne kantavat mukanaan. Menneisyys ei paljastu totena ja objektiivisena suoraan arkistolähteistä ja muista lähteistä. Lähteitä tulee tarkastella vallitsevien käytäntöjen sekä vallan ja sukupuolen valossa.

Eila Aine s. Rantanen syntyi vuonna 1920 Helsingissä, perhe muutti talvella 1926 Muonioon. Muoniossa oli kansakoulu, mutta ei oppikoulua. Eila Aineen äiti opetti häntä kotona, kunnes tytär oli 10-vuotias. Silloin hänet lähetettiin oppikouluun Porvooseen isän veljen perheeseen. Syksyllä 1933 Eila Aine siirtyi 13-vuotiaana oppikoulun 4. luokalle Tornion yhteislyseoon. 1939 Eila Aine aloitti hammaslääketieteen opiskelun Helsingin yliopistossa. Talvisota keskeytti opinnot ja Eila Aine joutui rintamalle. Hän oli muun muassa Karjalankannaksella, Pälksaaressa lääkintäjoukoissa. Hän solmi avioliiton luokkatoverinsa Veli Aineen kanssa vuonna 1942. Eila Aine valmistui hammaslääkäriksi 1947. Hän toimi kouluhammaslääkärinä ensin Muoniossa, myöhemmin myös Alatorniolla yksityisvastaanoton ohella. Eila Aineesta tuli 1960-luvun alussa Tornion kaupungin vastaava kouluhammaslääkäri, tätä virkaa hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1983. Eila Aine kuoli Torniossa 2013.

Kodin perintönä Eila Aineelle tuli kiinnostus kuvataiteita kohtaan. Heidän kotonaan vieraili kiertävä taidekauppias Hellmuth van Assendelft (1898-1977), jolta hankittiin taidetta. Myöhemmin van Assendelft vieraili vuosittain Eila Aineenkin kodissa. Kuvataide oli myös Veli Aineen kiinnostuksen kohde; siitä tuli heidän yhteinen harrastuksensa ja koti sekä heidän omistamansa Tornion Kaupunginhotelli täyttyi taiteesta. Hankintojen runsauden takia he perustivat Aineen Kuvataidesäätiön 1974. Tämän kokoelman pohjalle rakentuu Tornion kaupungin omistama ja ylläpitämä Aineen taidemuseo.

Avioiduttuaan Eila ja Veli Aine huomasivat, että yhteisen asunnon seinät olivat tyhjät ja piti saada taidetta. Susanna Petterssonin kirjassa Lumoutuneet, tarinoita 1800-luvun taiteen keräilystä Suomessa, yhden luvun otsikkona on ”Haasteena tyhjät seinät”. Helsingin taide-elämän alkuna 1800-luvulla olivat siis kotien tyhjät seinät. Karrikoidusti voisi sanoa, että melkein sata vuotta myöhemmin Tornion taide-elämä alkaa Eila ja Veli Aineen yhteisen kodin tyhjistä seinistä.

Tutkija Ari Pöyhtärin mukaan kautta aikojen keräily on nähty jotenkin kummallisena ja omalaatuisena toimintana. Niin myös Torniossa. Haastatellessani Eila Ainetta vuonna 2004 kysyin, tiesivätkö ihmiset heidän keränneen taidetta, Eila Aine vastasi: ”Kyllä ne tiesivät, mutta sanoivat että on idioottimaista, kun rakentaa kotiansa, niin hankkii tauluja eikä kunnon mööbeleitä.” Myös Veli Aine totesi, että kanssaihmiset pitivät häntä ’kahelina’.

Eila Aine on toiminut Aineen Kuvataidesäätiön edustajana taidemuseo lautakunnassa vuosina 1985–1992, ja lautakunnan muututtua johtokunnaksi vuonna 1993-2010.

Uusittu kokoelmanäyttely Eila osoittaa omalla tavallaan kunnioitusta Eila Ainetta kohtaan. Hän oli neljän lapsen äiti, Veli Aineen puoliso, virkanainen, toimi naisjärjestöissä, harrasti eläkkeelle jäätyään liikuntaa, mm. aerobicia ja avantouintia, luki paljon.

Mielestäni hän oli feministi ja naisten asioiden puolustaja. Eila Aine oli hillitty ja vaatimaton. Hän oli aina tyylikkäästi pukeutunut, rakasti hattuja. Hän oli loistava ruuanlaittaja, loistava emäntä kodissaan.

Eila-näyttelyn salit on nimetty teemojen mukaan: Kevyesti keskellä päivää, Keittiö, Hiukset, hatut, huivit ja helmet, Eila; siihen liittyy muutamia Eilan Aineen lempiteoksia ja maisemamaalauksia, erityisesti Lapin maisemia.

Näyttely on esillä 8.2.2020–6.1.2021, ja siihen liittyy yhteistyö Kemin teatterin kanssa: yhdessä salissa esitetään 10 kertaa näytelmää Kahlo – sirpaleita naistaiteilijan elämästä. Ensi-ilta on näyttelyn avajaisten yhteydessä 8.2.2020 klo 17.00.

Katriina Pietilä-Juntura
Museonjohtaja
Aineen taidemuseo

Sivun alkuun