| Pietilä-Juntura Katriina

Mä mistä löytäisin sen taulun?

On juhlavuosien aika: oli Suomi 100, sitten sisällissodan muistovuosi, tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Aineen taidemuseon kokoelman keräilijän, Veli Aineen syntymästä, seuraavana vuonna Eila Aineen syntymästä 100 vuotta. Vuonna 2021 Tornion kaupunki täyttää 400 vuotta. Juhlitaan siis!

Veli Aineen muotokuva. Tapani Raittila, 1973.

Aineen taidemuseo juhlistaa Veli Ainetta uusitulla perusnäyttelyllä Jaettu ilo – Veli Aineen syntymästä 100 vuotta. Olen viime kesänä aloittanut tuon näyttelyn suunnittelun. Mielestäni taiteen tehtävä kaikessa yksinkertaisuudessaan on kertoa, mitä on olla ihminen, koko kirjossaan ja moninaisuudessaan. Mutta miten kertoa kuvataiteen keinoin yhden ihmisen elämäntyöstä? Yhdestä ihmisestä?

Veli Aine syntyi Torniossa 17.2. 1919, hän kävi koulunsa Torniossa ja tuli ylioppilaaksi 1939 Tornion yhteislyseosta. Hän oli vapaaehtoisena mukana talvisodassa, osallistui jatkosotaan ja Lapin sotaan.  Veli Aine suoritti välirauhan aikana 1941 Suomen Liikemiesten kauppaopiston ylioppilasluokan Helsingissä; lisäksi Veli Aine suoritti kauppatieteiden opintoja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opinnoistaan Veli Aine on sanonut, että hän on tehnyt itselleen väkivaltaa lähtiessään liikemaailmaan ”Minun olisi pitänyt lähteä opiskelemaan humanistisia aineita. Se on kyllä ehdoton totuus[–]”.

Elämäntyönsä Veli Aine on tehnyt omistamassaan yrityksessä: vuosina 1945–1973 Aineen Autoliikkeen toimitusjohtajana sekä vuosina 1973–1990 Aine Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana

Veli Aineelle myönnettiin Lapin yliopiston taiteen kunniatohtorin arvo vuonna 1999 ansioista suomalaisen ja lappilaisen taiteen ja kulttuurin edistämisessä ja tukemisessa. Veli Aine kuoli Torniossa 30.12.2008.

Hän oli siis humanisti ja liikemies, intohimoinen ihminen. Kaikkeen mihin Veli Aine meni mukaan, hän meni täysillä. Kuvataide oli yksi asia, mihin hän suhtautui intohimoisesti. Hän oli kuvataiteen keräilijä ja mesenaatti, ei sponsori. Edesmennyt kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola kirjoitti jo Aineen taidemuseon vihkiäisluettelossa vuonna 1986: ”Sponsorit tulevat ajan virrassa ja sama virta heidät myöhemmin muualle kuljettaa.[–]Mesenaatit jäävät taidehistorian aikakirjoihin samoin kuin taiteilijatkin.” Veli Aine on jo jäänyt taidehistorian kirjoihin, myös muihin kirjoihin.

Veli Aine on vaikuttanut merkittävästi pohjoissuomalaiseen ja lappilaiseen taide- ja kulttuurielämään koko sotien jälkeisen ajan. Hän aloitti taideteosten ostamisen 1940-luvulla; seuraavalla vuosikymmenellä taiteen kerääminen muuttui systemaattisemmaksi.

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan taiteellista ja tieteellistä toimintaa Eila ja Veli Aine tukevat edelleenkin kulttuurirahastojen yhteyteen vuonna 1968 perustamiensa taiderahastojen kautta. Lisäksi Aineet tukivat taloudellisesti taitelijoita, kirjailijoita ja tutkijoita rahoittamalla mm. opintomatkoja.

Veli Aine itse sanoi lukuisissa haastatteluissaan, että hänen kiinnostuksena kuvataiteita kohtaan heräsi jo kouluaikana. Hänellä oli hyvä piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettaja Tornion yhteislukiossa, Hilma Huhta. Myös lapsuudenkoti vaikutti hänen kiinnostukseensa kuvataidetta kohtaan, koska kotona oli aina ollut taidetta isän kiinnostuksen takia. Hän kertoi aina nauttineensa kauneudesta. Jos lähdetään siitä, että taiteen keräily tyydyttää jotakin esteettistä tarvetta, se on yksi niistä harvoista sosiaalisesti hyväksytyistä tavoista, joilla miehet voivat tätä tarvettaan tyydyttää. Sivuhuomautuksena voisin mainita, että Torniossa toimi ainakin vielä 1970-luvulla kaunistamistoimikunta, jossa Veli Aine toimi varapuheenjohtajana. Kun jään eläkkeelle, minä perustan kaunistamistoimikunnan. J

Milloin kodin seinille kertynyt taideteosten joukko muuttuu kokoelmaksi ja teosten hankkija keräilijäksi? Tutkija Ari Pöyhtärin mukaan keräilyn määritelmässä sanoudutaan yleisesti irti sellaisesta keräilystä, jossa korostetaan keräilyobjektien vaihtoarvoa. Sijoitusmielessä tehdyssä hankinnoissa tähdätään taloudelliseen hyötyyn ja voiton tuottamiseen. Veli Aine sanoi usein, että hänen kokoelmansa arvo on yksi markka, koska sitä ei tulla koskaan myymään.

Mistä tämä taiteen keräämiseen kohdistuva himo kumpuaa? Alkaako se jo lapsena? Sekä idässä että lännessä taideteosten omistamisen on katsottu olevan merkki sivistyksestä, lukeneisuudesta ja hienostuneisuudesta. Kiinassa ja Japanissa aktiivista kiinnostusta taidetta kohtaan on pidetty sivistyneen ihmisen tunnusmerkkinä.

Eila ja Veli Aine perustavat Aineen Kuvataidesäätiön vuonna 1974, säätiö solmi Tornion kaupungin kanssa sopimuksen 1979, jossa Tornion kaupunki sitoutui rakentamaan sekä ylläpitämään Aineen taidemuseota ja vastaavasti Kuvataidesäätiö sijoittamaan kokoelmansa sinne. Sopimuksessa sovittiin myös mm. henkilökunnan palkkaamisesta.

Veli Aine sanoi muutamaa päivää ennen Aineen taidemuseon avajaisia vuonna 1986: ”Kokoelma voi olla epätasainen, mutta se on minun kokoelmani, se kertoo jotain minun maustani. Ihminen joka ei rakasta taidetta, ei voi tätä vuosikymmeniä harrastaa”.

Veli Aine toimi Aineen taidemuseon lautakunnan puheenjohtajana 1985–1992 ja Aineen taidemuseon johtokunnan puheenjohtajana 1992–2002. Hän piipahti usein taidemuseolla, ei vain kokouksissa. Minulla oli ilo tutustua Veli Aineeseen, kirjoitin hänestä muutaman runon lastenkirjaan 1990-luvulla, sitten toimitin kokoelmakirjan, myöhemmin tein hänen taiteenkeräilystään opinnäytetyön yliopistoon. Hän sai minusta heti vilpittömän ihailijan, kuten muistakin silloisista taidemuseon työntekijöistä. Me olimme hänelle tyttäriä ja poikia, hän oli meille Veli. En ole kohdannut hänen laistaan persoonaa Tornion kaupungin hallinnossa. Hänen päätöksentekonsa oli nopeaa ja varmaa, rohkeaakin. Hänen ymmärryksensä työtämme ja meitä kohtaan oli ainutlaatuista. Hänen tukensa, sanan kaikissa merkityksissä, oli vailla vertaa. ”Menkää Pariisiin! Lähtekää Roomaan! Mie maksan.”

Miten tämän kaiken muuttaa taidenäyttelyksi?

Katriina Pietilä-Juntura
Museonjohtaja
Aineen taidemuseo

Sivun alkuun