Lukuvuosi on saatu päätökseen ja perinteisesti niin opettajat kuin oppilaatkin jäävät hyvin ansaitulle kesälomalle.
Lukuvuosi 2021–2022 oli pandemian varjostama ja meillä Torniossakin jouduttiin useita kertoja asettamaan karanteeniin niin yksittäisiä oppilaita kuin kokonaisia luokkia. Etäopetuksen käytänteet saatiin kyllä toimimaan, mutta kiistämättä kaksi lukuvuotta on menty enemmän tai vähemmän erikoisissa olosuhteissa.
Pandemian jättämiä jälkiä korjataan useita vuosia ja vastaavanlaisiin olosuhteisiin on syytä varautua myös tulevaisuudessa. Suomalainen koulutusjärjestelmä osoittautui joustavaksi ja uudet opetustekniset asiat otettiin käyttöön jopa hämmentävän hyvin.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että etäopetus on hyvä lisä opetuksen kenttään, mutta ainoana muotona se ei toimi varsinkaan peruskoululaisten osalta. Esimerkiksi yhteisöllisyys ja kavereiden tapaaminen ovat keskeinen osaa koulun arkea ja tämän jäädessä pois koulu menettää paljon, voisi sanoa, että osan jopa sielustaan, olemassa olonsa keskeisen pilarin. Tilanne on sama myös toisella asteella. Uusien kaverisuhteiden luominen jäi vajaaksi ja entisenlaista me-henkeä ei syntynyt. Oppimaisvajetta syntyi, mutta myös eristäytymistä ja yksinäisyyden kokemusta ja näihin asioihin meidän on tulevaisuudessa kiinnitettävä huomiota.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa puhutaan luottamuksesta seuraavasti: ”Perusopetus kartuttaa sosiaalista pääomaa. Se koostuu osaamisesta ja sosiaalinen pääoma ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Kokemusten kautta toimijat oppivat vaikuttamista, päätöksentekoa ja vastuullisuutta. Samalla he oppivat hahmottamaan sääntöjen ja sopimusten sekä luottamuksen merkityksen.”
Nämä asiat on nostettava keskiöön pandemian jälkeisessä koulussa. Luottamus on sisäänrakennettu suomalaiseen yhteiskuntaan ja sitä on syytä nyt vaalia. Repivä keskustelu oppimistulosten huononemisena ja oppilaiden osaamiserojen kasvamisena, koululaisten lisääntyvinä mielenterveysongelmina, kiusaamisen esiintymisenä ja yleensä koulun näkemisenä pelkkänä ongelmakenttänä on nähtävä viestinä siitä, että tähänkin löydämme ratkaisun. Koulu on tärkeä luottamuksen rakentaja ja pandemian jälkeisessä ajassa sen rooli korostuu.
Koulu on yhteiskunnan keskeinen toimija.
Se on kodin lisäksi ainoa kasvattaja, joka kulkee lapsen ja nuoren rinnalla koko tämän kipeimpien kasvuvaiheiden läpi aina lapsuudesta murrosiän kautta alkavaan aikuisuuteen.
Koska me emme voi yhteiskuntana mennä jokaisen kotiin katsomaan, että asiat tehdään viisaasti, on koulu myös suuri tasa-arvoistaja. Olivat kotiolot minkälaiset tahansa, koulun tulee mahdollistaa lähtökohtien tasaaminen niin, että jokaisella olisi mahdollisuus hyvään elämään. Tasa-arvoistaja ei ole tasapäistäjä vaan myös yksilöllisyys on syytä huomioida.
Pandemian jättämät ongelmat on hoidettava ja pidettävä huoli siitä, että koulutus nähdään kansakunnan keskeisenä hyvinvointitekijänä ja sen vaatima resurssi turvataan.
Kuva: Lapin materiaalipankki. Tornion ja Haaparannan yhteinen Kielikoulu.
