| Maikkula Pipsa

Näin ”miespolvet vaipuvat unholaan”

Näin "miespolvet vaipuvat unholaan"

Niinpä vierähti yli kolme vuosikymmentä – viidellä eri vuosikymmenellä ja neljän eri presidentin aikana ympäristönsuojelun ja kunnallisen hallinnon parissa.

Paljon on maailma muuttunut näiden vuosikymmenten aikana. Berliinissä murtui joku muuri ja naapurissa romuttui koko neuvostojen liitto. Näihin minä olen ilmeisesti täysin syytön…

Aloittaessani työni 1980-luvun loppupuolella ympäristönsuojelun hallinto eli vahvaa nousukauttaan. Tshernobylin ydinvoimalan poksahdus v. 1986 antoi ympäristönsuojelun asialle reilua lisävauhtia. Kunnilla ja valtiolla oli runsaasti rahaa ja pankkien korotkin olivat plusmerkkisiä. Tuolloin useimmat oivalsivat ympäristönsuojelun tarpeellisuuden ja aika moni myös ymmärsi sen peräti rajalliset mahdollisuudet.

Kuntalaiset olivat virkaurani alkuaikoina hyvinkin aktiivisia osallistumaan ja kantaa ottamaan. Entäpä nyt – onko vallitseva yleinen passiivisuus merkki heikosta toivosta tai näköalattomuudesta? Vai katsotaanko kaikkia asioita sellaisten silmälasien läpi, joiden sangoissa lukee: Ilmastomuutos tai Hiilijalanjälki.

1990-luvulla yhteiskunnallisessa ja kansainvälisessä keskustelussa useimmiten vilahti sana ”happamoituminen”, kunnes sen tilalle tulivat sanat ”otsonikato” ja ”kasvihuoneilmiö”. Mutta kuntatasolla tilanne on pysynyt entisellään. Naapurusten ojariidat eivät ole muuttaneet muotoaan vuosikymmenten aikana eikä ihminen ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan – eikä muutukaan.

Kyynistäkö? Ei suinkaan – vain inhorealismia.

Lyhyt on minunkin tarkastelujaksoni tässä maailmankaikkeuden historiassa. Kolme vuosikymmentä on rahtu vain, kun sitä katsoo taaksepäin. Siellä on päiviä, joita ei olisi tarvinnut ollakaan, mutta kumminkin ne ovat. Edessä on päiviä, jos on.

Mutta millaisia nuo mahdolliset tulevat päivät todennäköisesti ovat? Mitä tulee ilmastokeskustelun tilalle, vai onko se viimeinen puheenaihe? Nyt ovat jo tilalle tulleet sanat ”pandemia” ja ”koronavirus”. Varmaan niidenkin rinnalla kulkee vielä jotakin sellaista, joihin ei keksitä vastalääkettä tai rokotetta. Vai onko ihmisen itsekkyyteen olemassa jokin vastalääke?

Useimmat ympäristöongelmat, naapuririidat ja suuremmat kähinät johtuvat itsekkyydestä, joka on ahneuden lähisukulainen. Moni asia olisi paremmin, jos itse kukin asettuisi toisen ihmisen osaan. Tyytyväisyyskään ei ole koskaan vienyt kansakuntia turmioon. Mutta se on aina vienyt turmioon, kun on hylätty vanhat hyvät arvot. Tässä kannattaa pysähtyä hetkeksi – kuten varmaan teettekin ja jätän luottavaisesti sen teidän tehtäväksenne.

Virkaurani on ollut turha, jos en ole aiheuttanut kenellekään harmaita hiuksia. Toki se ei ole ollut tarkoitukseni. Omankaan pääni en ole toivonut harmaantuvan, mutta niin sille vain kävi. Jos olen saanut edes jollekin kuntalaiselle annettua oikeita neuvoja ja jos olen joskus onnistunut esimiestyössäni, niin eihän tämä vierailu kunnallisella toimialalla sitten ihan hukkareissu ollutkaan.

Kiitän työnantajiani, työkavereitani ja kuntalaisia. Kaikkea hyvää elämäänne.

Keminmaassa 12.4.2021
Veli-Aapo Mäenpää
ympäristöpäällikkö (1.7.2021 alkaen eläkeläinen – jos Luoja suo)

Sivun alkuun