Peruskoulu 2.0 – hyvinvointiyhteiskunnan peruspilari päivitettävä 2020-luvulle

”Jos edes sellaista perusjuttua kuin lukutaitoa ei pystytä peruskoulussa opettamaan, mitä muuta peruskoulu lopulta on kuin vapaudenriistoa ja ajanhukkaa? ”

Blogin otsikko on kirjailija Iida Rauman kannanotto suomalaisen peruskoulun pudonneisiin oppimistuloksiin. Mielipide on raju, mutta pitää valitettavasti monelta osin paikkansa.

Pisa-tulosten mukaan peräti 14 prosenttia suomalaisnuorista ei saavuta peruskoulun aikana lukutaitoa, jolla pärjää arjessa. Suomalaisten koulutustaso ei ole noussut 1990-luvun jälkeen, sen sijaan nuorten oppimistulokset ovat laskeneet koko 2000-luvun. Lukutaidossa ja matematiikassa osaamisen heikkeneminen vastaa noin kahden vuoden oppimista. Tulos on hälyttävä varsinkin, kun muistamme, että esimerkiksi juuri matematiikkaan tunteja on lisätty. Lohtua asiaan emme saa edes muista OECD-maista. Oppimistulosten lasku on ollut Suomessa nopeaa, kun verrokkimaissa koulutustaso on noussut.

Katseet on syytä kohdistaa peruskouluun. Tuo meidän hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilari on kiistämättä haasteiden edessä.

Yleissivistävän koulutuksen rahoitus laski 1990-luvun laman myötä neljänneksellä eikä ole palannut vieläkään aiemmalle tasolleen. Koulutusmenot olivat 4,6 prosenttia bruttokansatuotteesta vuonna 1990, kun vuonna 2020 vastaava luku oli 4,4 prosenttia. Ero ei ole onneksi suuri, mutta toivottavaa olisi, että perusrahoitusta nostettaisiin.

Pelkästään rahoitukseen tehdyt leikkaukset eivät silti selitä tilannetta. Osasyitä on monia, muun muassa sosioekonomisten erojen kasvu, paheneva opettajapula, lisääntynyt koulupahoinvointi, teknologian vaikutukset esimerkiksi lukutottumuksiin sekä kirjastojen vähenevä käyttö. Nämäkin selitykset ontuvat, sillä sama kehitys koskee kaikkia maita, joista useimmissa oppimistulokset ja koulutustaso ovat kuitenkin parantuneet.

Peruskoulun oppimistulosten romahtaminen saa entistä erityisemmän suunnan, kun asiaa kysyttiin opetusalan ammattilaisilta, sosiologian erikoistutkijalta ja akatemiaprofessorilta (HS 12.1.2023), hekään eivät tuntuneet tietävän miksi. Olisiko syytä kysyä myös opettajilta, rehtoreilta ja koulutuksen järjestäjien edustajilta heidän näkemystään kysymykseen, mitä kouluissa on tapahtunut?

Maailma ja Suomi ovat muuttuneet ja koulu on yrittänyt pysyä muutoksessa mukana. On esimerkiksi uusittu opetussuunnitelmia ja siirrytty konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen, otettu käyttöön kolmiportainen tuki ja suunta kohti laajempaa inkluusiota. Peruskoulutukseen on valtiovallan puolelta ohjattu lisää rahaa hankkeiden ja tukien kautta, mutta perusteellista keskustelua peruskoulun nykytilasta, tulevaisuudesta ja uudistamistarpeista ei ole käyty. Yksittäisten englannin ja ruotsin kielen tuntien lisääminen tuntijakoon ei ole perusteellista uudistamista vaan haasteiden siirtämistä syrjään.

Olisiko tullut aika pohtia, mitä peruskoulussa opetetaan? Olisi. Olisiko tullut aika opettajien siirtyä pois oppivelvollisuuteen perustuvasta työajasta, kohti kokonaistyöaikaa? Olisi. Olisiko tullut aika lisätä valinnaisaineita erityisesti yläluokilla? Pohdittavaa riittää.

Peruskouluun siirtymisen taustalla oli pitkäjännitteinen parlamentaarinen yhteistyö ja kaikki poliittiset puolueet ovat yksimielisiä siitä, että se on yksi suurimmista hyvinvointiyhteiskunnan saavutuksista. Peruskoulu 2.0 tarvitsee samanlaisen yhteisen tavoitteen. Koulu on päivitettävä 2020-luvulle unohtamatta peruskoulun hienointa tavoitetta taata yhdenvertainen ja perheiden varallisuudesta riippumaton koulutusjärjestelmä.

Kirjoittaja Ilkka Halmkrona on varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta vastaava sivistystoimenjohtaja.