| Halmkrona Ilkka

Peruskoulun kahdet kasvot – havaintoja tavoitteiden ja todellisuuden ristiriidasta

Peruskoulun kahdet kasvot – havaintoja tavoitteiden ja todellisuuden ristiriidasta

”Jo joutui armas aika jne…”. Koulujen lukuvuosi lähenee vääjäämättä loppuaan ja kaikki kouluissa työskentelevät, niin oppilaat kuin henkilökuntakin, pääsevät varmasti ansaitsemalleen kesälomalle.

Edellinen lause ylittää latteudessaan jopa rehtoriaikoinani pitämäni kevätjuhlapuheiden itsestäänselvyydet. Suvivirren sanoissa puhutaan myös ”niittyjen vihannoinnista ja laihosta laaksossa”. Miten ovat asiat perusopetuksen suhteen – vihannoiko mikään ja onko laiho lähtenyt kasvamaan?

On jälleen hyvä aika tarkastella suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yhden parhaimman saavutuksen, peruskoulutuksen, asioita.

Ennen eduskuntavaaleja Suomen UNICEF otti laajassa tiedotteessaan kantaa Suomen peruskoulun tilaan. Kannanotto oli otsikoitu: ”Peruskoulu on pelastettava”. Pelastettava miltä? Kannanoton mukaan keskeiseltä peruskoulun arvovaltaa rapauttavalta epäkohdalta, Suomi kun erottuu maana, jossa nuorten tausta vaikuttaa jatkokoulutusvalintoihin enemmän kuin monissa muissa rikkaissa maissa. Kysymys ei siis liene pelkästään nuorten kutsumuksesta. Peruskoulun pitäisi pystyä parempaan ja taata se, että jokainen nuori saisi eväät kykyjään vastaavaan tulevaisuuteen.

Maailman onnellisin kansa, maailman paras koulu?

Peruskoululle asetetut, opetussuunnitelman perusteista löytyvät tavoitteet ovat yleviä.

Peruskoulun tulee vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa koko maassa. Riippumatta siitä, mihin synnyit ja missä käyt koulusi, peruskoulu takaa samanlaisen opetuksen. Peruskoulun opetussuunnitelma varmistaa, että suomalaisten lasten ja nuorten osaaminen ja taidot pysyvät tulevaisuudessakin hyvällä tasolla sekä kansallisesti että kansainvälisesti tarkasteltuna. Peruskoulu vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisää opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset jokaiselle oppilaalle. Lapsi ja nuori ottaa vastuuta opiskelustaan ja jokaista oppilasta tuetaan opinnoissaan. Näiden lisäksi peruskoulu antaa erinomaiset valmiudet selvitä toisen asteen opinnoista kunnialla.

Näiden perustavoitteiden toteutumiseen meidän niin peruskoulussa työskentelevien, oppilaiden kuin huoltajienkin on syytä uskoa. Eikö niin? Maailman onnellisimman kansan on aivan pakko käydä myös maailman parasta koulua. Mitenkään muuten asia ei voi jo loogisen ajattelunkaan mukaan olla.

”Perusopetuksen tila huolestuttava”

Edellisen eduskunnan sivistysvaliokunta ei ollut asiasta yksiselitteisen varma, se nimittäin pyysi vuodenvaihteessa 2017–2018 useilta asiantuntijoilta kirjallisen arvion perusopetuksen tilasta. Lausunnoista nousee esiin huolestuneisuus. Niissä tuotiin esiin vakavia ja piilossa pysyneitä ongelmia.

Koulutuksen tutkimuskeskuksen johtaja professori Jussi Välimaa nosti esiin kaksi asiaa. Suomalaiskoululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet kaikilla mitatuilla osa-alueilla aina lukemisesta matemaattis-luonnontieteelliseen osaamiseen. Tytöt ovat keskimäärin poikia parempia kaikissa mitatuissa aineissa. Tiivistäen voisi sanoa, että kaikkein heikommilla ovat syrjäseutujen pojat, Välimaa kiteyttää.

Toisena asiana Välimaa tuo esiin arvioinnin. Eroja on koulujen välillä ja jopa koulujen sisällä. Tähän ei ole syynä opettajien arviointitaito vaan arviointikriteerien puutteellisuus. Miten näihin ongelmiin on vastattu? Poikien motivaatiota koulunkäynnin suhteen on pyritty nostamaan henkilökohtaisilla suunnitelmilla, jotka on räätälöity yksilötasolle. Lisäksi valtiovalta on jakanut hankerahaa alueille, joissa ongelmia on eniten näkyvillä. Arvioinnin suhteen on aloitettu koko perusopetusta koskeva uudistus. Tavoitteena on saada yhtenäiset arviointikriteerit käyttöön parin vuoden sisällä.

Erot kasvavat

Professori Eino Lehtinen ei ole niinkään huolissaan PISA-tulosten laskusta vaan oppilaiden suorituserojen kasvamisesta ja tätä kautta esiin tulleen sosioekonomisen taustan vaikutuksesta koulumenestykseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Nuorisotutkimusseuran laaja selvitys lyö pöytään vahvaa todistusaineistoa.  Vuonna 1997 syntyneen ikäluokan kohdalta käytiin tarkasti läpi kaikki se aineisto, jota oli kertynyt kyseisen ikäluokan lapsuudesta viranomaisrekistereihin. Tarkastelun piiriin kuuluivat muun muassa terveys, koulutus, kuntoutus ja lastensuojelu. Tulokset osoittivat, että lasten perhetausta vaikuttaa monin tavoin heidän tulevaisuuteensa.

Yleisesti on ollut tiedossa, että vanhempien koulutustausta ennustaa lasten koulumenestystä. Se mikä hämmästyttää, on vanhempien tulotason yhteys lasten kouluarvosanoihin – mitä enemmän vanhemmat ansaitsevat, sen parempia arvosanoja heidän lapsensa saavat koulussa. Vanhempien tulotaso heijastuu myös toisen asteen opintoihin. Varakkaimpien lapset hakeutuvat lukioon ja ammattikouluun hakeutuvat vähemmän tienaavien lapset.

Peruskouluun liittyvä vahva kertomus tasa-arvosta joutuu näiden tietojen pohjalta vähintäänkin outoon valoon. Professori Erno Lehtinen kiteyttää peruskoulun ongelmat seuraavasti: ”Peruskoulun tämänhetkinen ongelma voidaan tiivistää kehään, jossa luokkien väliset erot kasvavat, oppilaiden sosiaalinen tausta vaikuttaa aiempaa voimakkaammin koulusuorituksiin ja oppilaiden keskimääräinen suoriutuminen on laskussa”.

Taustalla on kehitys, jossa tiukasti ohjatusta, yhteisiin tavoitteisiin tähtäävästä peruskoulusta on luovuttu ja kunnille on annettu enemmän itsemääräämisoikeutta. Tämän oikeuden tärkein ohjaava tekijä on ollut kunnan taloudellinen tilanne, ei niinkään pedagogiikka. Minimitunneilla operoivan kunnan oppilas saa lukukaudessa vähemmän opetusta kuin kunnan, jossa on panostettu peruskouluun lisäämällä opetustunteja.

Kultakaudesta kituvuosiin – ja takaisin?

Suomalaisen peruskoulun historia on kunniakas ja yllättävän pitkä, yli 45 vuotta peruskoulua alkaen Lapista 1970-luvun alussa.

Tämä historia voidaan jakaa kahteen vaiheeseen, vuodesta 1972 alkaneeseen ”kultakauteen”, joka kesti 20 vuotta ja päättyi 1990-luvun alun lamaan ja sitä seuranneisiin yhä osittain jatkuviin ”kituvuosiin”. Opettajien lomautuksia, kierrätettäviä oppikirjoja ja niin edelleen. Tähän päälle 2000-luvulla säädöksiin tulleet oppilaan oikeudet eri tukimuotoihin ilman niille osoitettua lisärahoitusta ovat asettaneet peruskoulun suurten kysymysten äärelle.

Mitä me haluamme yhteiseltä peruskoululta? Haluammeko, että peruskoulu toteuttaa tavoitteensa ja saamme rakennettua uudelleen yhdenvertaiset mahdollisuudet takaavan peruskoulun? Onko tämä tavoite utopiaa? Lainaan tutkija Tomi Kiilakoskea: ”Ei suinkaan, peruskoulu on niin arvokas asia, että kehitykseen on mahdollista ja syytä puuttua.” Kehityskulut eivät ole kiveen hakattuja. Kun tiedostamme ongelmat, pystymme kehittämään niihin ratkaisut.

Valittajia riittää, mikä ratkaisuksi?

Peruskoulua varten olisi syytä rakentaa konkreettinen toimenpideohjelma. Jätetään hankkeiden varassa oleva, lähinnä ”laastaroinniksi” kutsuttava kehittäminen tai ongelmien ratkaisu ja uudistetaan asioita tavoitteiden kautta. Esille tulisi nostaa seuraavia seikkoja, joita niin opettajien ammattijärjestö kuin tutkijatkin kannattavat:

  • Pidetään kiinni koulutuksen tasa-arvosta luomalla keskitetymmin ohjattu peruskoulu. Otetaan kuntien mahdollisuudet poiketa annetusta opetussuunnitelmasta ja tuntijaosta tarkkaan seurantaan.
  • Yhdenvertainen arviointi koko maahan, harkintaan myös yhdeksännelle luokalle räätälöidyt valtakunnalliset testit. Ei aseteta kouluja tulosten mukaan järjestykseen vaan kerätään tietoa siitä, missä ja mihin on panostettava, jotta tasapuolisuus pystytään takaamaan.
  • Toteutetaan uudistukset suunnitellusti tavoitteena koko maahan ulottuva hyöty. Tuodaan pedagogiset innovaatiot kaikkien ulottuville.
  • Rakennetaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki yhtenäiselle tasolle. Kehitetään kolmiportaista tukea valtakunnallisin linjauksin, panostetaan oppilashuoltoon ja tartutaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa.
  • Korostetaan kaikkien koulua ja annetaan mahdollisuudet myös erilaisille oppijoille. Pyritään kokonaiseen koulupäivään yhdistäen harrastukset osaksi koulupäivää. Asetetaan tavoitteeksi kouluviihtyvyyden paraneminen.
  • Nostetaan tarvittaessa peruskoulun resursseja ja ohjataan niiden järkevää käyttöä.
  • Kuntatasolla yhteistyötä eri sektoreiden välillä on lisättävä. Peruskoulu on nähtävä yhteisenä asiana niin opetuksen, terveydenhuollon kuin sosiaalipalvelujenkin toimialalla.
  • Kehitetään opettajien työaikaa ja luovutaan opetusvelvollisuuteen perustuvasta järjestelmästä tavoitteena järjestelmä, joka huomioi opettajien tekemän työn kokonaisvaltaisemmin.

Tukea ensi hetkistä alkaen

Peruskoulun hyvinvointi heijastuu koko opetuskenttään. Varsin kiivaana käynyt keskustelu toisen asteen ongelmista unohtaa usein sen tosiasian, että toiselle asteelle tulleella opiskelijalla on takanaan yhdeksän vuotta koulunkäyntiä.

Mikäli peruskoulu ei pysty antamaan perusvalmiuksia opiskeluun – tarvittavia tietoja ja taitoja – on tilanne huolestuttava ja vaikeasti korjattava. Ratkaisuna nähdään muun muassa erityisopetuksen ulottaminen lukioihin ja yleensä perusopetuksessa käytettävien tukimuotojen ulottaminen myös toiselle asteelle.

Olisiko järkevämpää panostaa koulutien alkuun ja luoda tukimuotoja, jotka auttaisivat silloin, kun oppilas luo kaiken perustaa ja jotka kantaisivat myös toisella asteella? Varhaisesta puuttumisesta ja avusta puhutaan ja tutkimukselliset näytöt saavutetuista hyödyistä ovat selkeitä. Tähän suuntaan panostusta tulisi ohjata.

Lupaus oppivelvollisuusiän jatkamisesta toiselle asteelle ja tätä myötä tuleva maksuttomuus on hieno ele. Kysymys kuuluu, onko meillä siihen varaa ja mikä on kuntien rooli rahoituksen suhteen? Vai lähdetäänkö siitä, että peruskoulun pohjaa tervehdytetään panostamalla erityisopetukseen, henkilökohtaiseen tukeen, ryhmäkoon järkevyyteen, oppisisältöihin ja uusiin opetusmenetelmiin ja uskotaan, että näin oppilaat saavuttavat riittävät valmiudet kohdata toisen asteen haasteet ja että oppilaan koulutie on nykyistä kirkkaampi?

Toimiva koulujärjestelmä voidaan säilyttää ongelmiin tarttumalla

Torniossa peruskoulun kehitys on pitkälti sama kuin valtakunnassa keskimäärin. Panostustakin on kyllä tehty, esimerkiksi tunteja on Torniossa yli valtakunnan minimin, koulunuorisotyön kautta yläkouluihin on saatu uutta oppilashuoltohenkilökuntaa auttamaan vaikeimmassa tilanteessa olevia oppilaita, ryhmäkoot on pyritty pitämään asiallisena ja isoihin yksittäisiin ryhmiin on palkattu avustajia ja annettu jakotunteja.

Hankkeen kautta on saatu merkittävää rahoitusta samanaikaisopettajien ja erityisopettajan palkkaamiseen. Oppilashuoltopuolella kuntaan saatiin pitkällisen hakemisen jälkeen palkattua koulupsykologi ja kuraattoriresurssiakin on lisätty.

Paljon on siis tehty, mutta asiakin on niin arvokas, että siihen kannattaa uhrata aikaa ja resursseja. Peruskoulun perusta on kunnossa. Ilmenneisiin puutteisiin ja ongelmiin tarttumalla meillä on vielä tulevaisuudessakin elinvoimainen, kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu koulujärjestelmä.

Sivun alkuun