Suomalaista koulua ei voi pysäyttää

 

Oli maaliskuinen maanantai, kun se tapahtui. Pääministeri vakavalla naamalla ilmoitti Suomessa vallitsevan poikkeusolot. Tämän jälkeen hän luetteli pitkän listan toimia, joita tulisi tapahtumaan. Yhtenä kohtana olisi se, että koulut suljettaisiin ylihuomenna ja siirryttäisiin etäopetukseen. Peruskoulussa tätä ei ollut aiemmin tehty. Taitaa tulla melkoinen hässäkkä, ajattelin.

Seuraavana päivänä alkoi reipas valmistautuminen äkkietäistämiseen. Monessa kodissa oli kuultu pääministeriä, sillä oppilaita oli paikalla enää kolmannes. Wilman kautta saimme nopeasti selville kotien varustelutason, mikä osoittautui varsin kattavaksi. Ne, joilla tietokonetta ei ollut, saivat koululta lainaan. Pelikenttä oli siis valmis, pelaajat olivat valmiina, enää piti vain aloittaa luomaan säännöt ja taktiikat tälle etäkoulupelille.

Mitä se etäkouluarki on perheessäni, jossa vaimo on valmistavan luokan opettaja ja lapset käyvät luokkia yksi ja kolme? Arkiaamuisin kello kahdeksan kodistamme kuoriutuu työpaikka, kun muutumme Kivirannan, Hannulan, Seminaarin ja Putaan koulun etätyöskentelypisteiksi. Silloin pitää olla aamupala syötynä, päivävaatteet päällä ja tukat kammattuina. Aivan kuin koulussa. Rutiinit tuovat ryhtiä.

Ekaluokkalaisen Classroomiin on tullut päivän agenda, jota äiti tai isä käy kaverina ihmettelemässä. Yhtenä tehtävänä on tehdä maja. Lapsi innostuu ja aikuinen jäätyy, mutta onneksi vain hetkeksi. Tämähän on koulutehtävä ja ne me suomalaiset teemme huolella. Siihen meidät on kasvatettu. Kolmosluokkalainen on poikkeusolojen vuoksi saanut omat Wilma-tunnuksensa etuajassa ja tekee matikan tehtäviään. Työhuoneesta alkaa kuulua korostetun selkeällä suomella: ”Mikä päivä tänään on?”. Ajattelen ensiksi vaimon jo seonneen korona-arkeen, mutta siellä onkin jo oppitunti alkanut ja oppilaat ryhmävideopuhelu-luokassa. Itse kirjoitan äidinkielen tehtävänantoa Classroomiin. Samalla muistutan oppilaita kello 10 alkavasta virtuaalimatikasta. Ennen kymmentä haen kahvia. Matkalla yläkertaan jähmetyn, kun vieraan naisen ääni kuuluu makuuhuoneesta. Huomaan, että minulla on jäänyt Meet päälle ja oppilas siellä äitinsä kanssa testailee etäyhteyttä. Matikan tunti menee hyvin. Kohta onkin lounas, jonka pyrimme aina syömään yhdessä.  Ruoka on pitänyt tehdä edellisenä päivänä. Muuten olisimme liemessä. Huomaan ikävöiväni keittäjäämme Eilaa.

Lounaan jälkeen lapset lähtevät käymään ulkona aikuisten palatessa sorvin ääreen. Iltapäivällä he saavat tehtyä työnsä ennen aikuisia. Niinhän sen pitääkin mennä. Kahden maissa pistän 22 WhatsApp-viestiä, joissa erikseen kyselen oppilaideni kuulumisia. Alkaa noin puolituntinen viestiralli, kun keskustelut vilisevät kännykälläni. Tavoitteenani on olla yhteydessä jokaisena koulupäivänä jokaiseen oppilaaseen. Sammutamme koneemme neljän maissa ja lähdemme koko perheellä ulos. Näin nämä etäpäivät ovat tähän mennessä sujuneet.

Olen havainnut, että jotkut vanhemmat ovat olleet huolissaan lapsiensa koulunkäynnistä ja sitä myöten heidän tulevaisuudestaan. Syytä paniikkiin ei ole, sillä vaikka koulusulku kestäisi Suvivirteen, tarkoittaa se yhteensä 50 etätyöpäivää. Oppilas käy peruskouluaan 1683 työpäivää, joten nyt käynnissä oleva etäkoulu on vain 3% koko peruskoulusta. Lisäksi koulussa oppiaines menee spiraalimaisesti eli aina vanhaa kerrataan, kun uutta opitaan. Siksi kotiväen ei tarvitse puristaa mailaa liiaksi. Toki annetut työt on tehtävä ja jos on epäselvyyksiä, olkaa yhteydessä opettajaan. Ette ole yksin.

Mielestäni etäkoulu on myös hyvä harjoitus koko koulujärjestelmälle. Tämä viimeiset kaksi viikkoa on todistanut sen, että oletpa sitten virus, terroristi tai vihamielinen vierasvaltio, niin suomalaista koulua et kykene lamauttamaan. Jos sähkönjakelu lakkaa, niin luemme kirjoja kynttilänvalossa.

Kirjoittaja on nelikymppinen luokanopettaja Iikka Rahkonen, Tornion Seminaarin koulu

Sivun alkuun