| Maunu Amanda

Tule sinäkin mukaan kehitysvammaisten tukihenkilötoimintaan

Tornion vammaispalvelut ovat saaneet rahoitusta Vappu ja Oskari Yli-Perttula säätiöltä kehitysvammaisten tukihenkilötoiminnan kehittämiseen vuodelle 2021. Tukitoiminnan tavoitteena on toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarkoitus on lisätä mahdollisuuksia osallistua erilaisiin harrastus- ja vapaa-ajan toimintoihin sekä tukea sosiaalista vuorovaikutusta, ystävyyssuhteita ja arkielämän toimintakykyä. Asiakkaitani ovat niin asumisyksiköiden asukkaat kuin kotona asuvat torniolaiset kehitysvammaiset.

Aloitin hankkeessa projektityöntekijänä keväällä 2021. Olen saanut tutustua huikeisiin ihmisiin ja tehdä todella merkityksellistä ja antoisaa työtä ihmisten parissa. Pyrkimyksenäni on kehittää tukihenkilötoimintaa niin, että mahdollisimman moni vapaaehtoistyöstä kiinnostunut tai torniolainen, jolla on ylimääräistä vapaa-aikaa, kiinnostuisi tulemaan vapaaehtoiseksi ystäväksi tai käsipariksi tukitoimintaan.

Useat harrastus- ja vapaa-ajan toiminnat on joko suljettu tai tauolla ja korona-aika tuo omat haasteensa uuden toiminnan kehittämiselle. Olemmekin viettäneet aikaa pienellä porukalla esimerkiksi pizzajuhlia pitäen tai osallistumalla Ole Eki-kampanjaan. Tarkoituksena meillä on jalkautua kesän aikana mahdollisuuksien mukaan kaupungille ja tapahtumiin mukaan.

Olen aloitellut myös nettikerhoa, se onkin mielekästä toimintaa niin asiakkaille kuin ohjaajalle. Mikäli kiinnostuit tukitoiminnasta, ole yhteydessä matalalla kynnyksellä. Mietitään yhdessä, miten pääset mukaan toimintaan!

Amanda Maunu
Kehitysvammaisten tukipalvelutoiminta
p. 040 480 1354
amanda.maunu@tornio.fi0

 

Sivun alkuun