TERVEET KÄDET – Heikki Kemppaisen valokuvia 26.2.-25.4.2021

kuuluu Aineen taidemuseon Tornio 400-juhlavuoden näyttelyohjelmaan. Näyttelyohjelma juhlistaa Tornion kaupungissa syntynyttä omaleimaista ja omaehtoista kulttuuria.

Torniosta lähtöisin oleva valokuvaaja ja toimittaja Heikki Kemppainen (s. 1964, Kolari) on kuvannut punkbändi Terveitä Käsiä sen vauhdikkaina alkuvuosina 1980–84. Kemppainen aloitti valokuvaamisen 15-vuotiaana kotikaupungissaan Torniossa keväällä 1980. Samoihin aikoihin aloitti myös hardcore-punkbändi Terveet Kädet. Valokuvaaja ja bändi tapasivat toisensa kaupungilla ja siitä lähtien Kemppainen kuvasi yhtyettä lavoilla, studiossa, kotibileissä ja kaupungin kaduilla neljän vuoden ajan.

Vaihtoehtokulttuurit ja alakulttuurien kirjo ovat kaupungin tunnusmerkki. Valtakulttuurin ulkopuolelta nousevat taiteen ja kulttuurin virtaukset syntyvät kyseenalaistamaan vallalla olevia arvoja. Heikki Kemppaisen kuvat ilmentävät, kuinka läpäisevää punkideologia oli ja on; ulkopuolisen silmin ehkä meteliä ja kapinointia, mutta juuri siitä äänekkäässä ja karnevalistisiakin piirteitä sisältävässä ulostulossa on kyse; oikeudesta saada äänensä kuuluviin.

Punkideologian hengessä näyttely on kaikille avoin ja maksuton.

 

Valokuvaaja Heikki Kemppainen:
”Näyttelyn valokuvat olen kuvannut vuosina 1980–1984, jolloin asuin Tornion Kivirannalla. Kuvat kertovat ajasta, jolloin torniolainen alakulttuuri syntyi Terveiden Käsien ensimmäisten julkaisujen innoittamana.

Kuraattorit Greger Grönholm ja Kalle Pajamaa ovat valinneet näyttelyyn valokuvia Torniosta ympäristönä ja miljöönä, joka synnytti ainutlaatuisen bändin ja meiningin. Kuraattoreita kiehtoi Tornioon liittyvä eräänlainen karuus ja ankeus, joka heijastuu kuvissani. Sama ankeus synnytti halun purkaa sisäisiä tuntemuksia musiikkiin ja Terveiden Käsien musiikki kertoo siitä, millaista oli olla nuori 1980-luvun alun Torniossa. Tätä heijastelevat myös kuvani

1970-luvun lopulla olin innostunut punk-musiikista ja kaikesta punkiin liittyvästä, mutta Torniossa ei ollut yhtään punk-bändiä. Syksyllä 1980 Torniossa järjestetyssä bändikilpailussa, Kevyen Musiikin Katselmuksessa, lavalle nousi hardcore-punk-bändi Terveet Kädet. Bändi edusti juuri sitä, mitä 16-vuotiaana oletin punkin olevan: rajuutta, fyysisyyttä, omaperäisyyttä, tinkimättömyyttä, rohkeutta ja erilaisuutta.  Ei haitannut, vaikka bändi jäi kisan viimeiseksi. Terveet Kädet edustivat oikeanlaista punk-meininkiä, jota ei Torniossa vielä ollut, ja josta oli enimmäkseen luettu vain lehdistä. Myöhemmin bändi on nimitetty Suomen ensimmäiseksi hardcore-bändiksi.

Tutustuin pikku hiljaa bändiin kaupungilla ja muutamilla keikoilla. Olin ostanut ensimmäisen järjestelmäkamerani vain muutamaa kuukautta ennen Kevyen Musiikin katselmusta ja tiesin, että nyt minulla oli kiinnostava kuvauskohde: Terveet Kädet. Läjä ja kumppanit poikkesivat torniolaisesta katukuvasta yhtä lailla kuin Sex Pistols poikkesi aikoinaan Lontoon katukuvasta. Nahkatakkia, niittiä, hakaneulaa. Läjä kertoi bändin tekevän myös ensimmäistä omakustannetta, mikä sopi punkin aatemaailmaan.

Terveillä Käsillä oli ja on rajun bändin maine, joten minulta onkin kysytty, miten he suhtautuivat kuvaamiseeni. Torniossa punk-piirit olivat 80-luvun alussa 10–20 henkeä, joten kaikki tunsivat toisensa. Minäkin tutustuin bändiin ja yhtä lailla he tottuivat kuvaamiseeni. Kävin Läjän luona usein kuuntelemassa uusia levyjä, lukemassa pienlehtiä eri puolilta maailmaa ja bändin saamia fanikirjeitä, kuuntelemassa Läjän suunnitelmia uusista julkaisuista ja niin edelleen. Kuvaamista varmasti helpotti sekin, että taisin olla niitä harvoja, joilla oli järjestelmäkamera punk-ympyröissä.

Kuvieni kautta olen tutkinut myös itseäni, omaa nuoruuttani ja tuntemuksiani pienessä pohjoisen kaupungissa, sekä erilaisuutta ja ulkopuolisuutta. Punkkarithan olivat usein yhteiskunnan normien ulkopuolella, josta he tarkkailivat yhteiskuntaa ja toisaalta yhteiskunta tarkkaili heitä.  Nyt, 40 vuotta myöhemmin, Läjä Äijälästä on julkaistu elämänkerta, hänet on valittu Vuosisadan lappilaiseksi, torniolaiselle alakulttuurille on pystytetty patsas ja niin edelleen. Ulkopuolisuus ja marginaaliuus on muuttunut valtavirtaa kiinnostavaksi 40 vuodessa. Kuvani eivät edusta valtavirtaa, virallista historiankirjoitusta, vaan niillä on marginaalin näkökulma.

Valokuva edusti minulle nuorena kuvaajana kiinnostavaa visuaalista ilmaisua. Luin ahkerasti englantilaisia musiikkilehtiä, joiden kuvaajat olivat esikuviani. Kuvaamaan opin kuvaamalla ja kokeilemalla. Halusin kuviini vastaavanlaista visuaalista ilmettä, ratkaisuja, voimakkaita tuntemuksia ja kontrasteja, joita näkyi englantilaisissa musiikkilehdissä. Halusin kuvieni välittävän nuoruuden intoa ja ehdottomuutta. Punkkarit olivat kameran edessä villejä ja vapaita, heitä oli hauska kuvata. Vaikka ympäristö tuntui ahdistavalta, punk tarjosi pakotien.

Kaikki kuvat ovat alkuperäisiä, eikä niitä ole rajattu juuri lainkaan. 80-luvun alussa kameraan joutui ostamaan filmin, joka oli kallista. Tämän vuoksi jokainen ruutu oli mietittävä valotuksineen ja rajauksineen. Kuvan ottamisesta saattoi kestää viikko tai pidempäänkin, että näki lopputuloksen. Filmi oli ensin kehitettävä pimiössä ja filmistä puolestaan tehtiin lopulliset paperivedokset. Täytyi vain uskoa ja toivoa, että kaikki olivat kohdallaan. Näyttelyn vedokset ovat isoja, jotta niistä välittyy punkin fyysisyys.

Kuvien arvoa nostaa se, että punk-piireissä ei tuolloin juurikaan otettu kuvia. Lähinnä ne, jotka ottivat, kuuluivat jollain tavoin punkkareihin. Usein kuvaajat tunsivat hyvin kohteensa, joka heijastui välittömyytenä valokuviin. Kuvaajalle oli tietysti hienoa, että punkkareita sai kuvata vapaasti. Olin bändin mukana esimerkiksi Oulussa, jossa yhtye oli nauhoittamassa uutta levyä kesällä 1983. Ainoa hetki, jolloin bändi toivoi, etten ottaisi kuvia, oli hetki, jolloin äänitettiin studiossa biisiä.

Näyttely on minulle tärkeä, sillä se on ensimmäinen valokuvanäyttelyni kotikaupungissani Torniossa ja Pohjois-Suomessa. Jokainen näyttely on aina tutkimusmatka, jolloin pyrin myös etsimään niitä yhtäläisyyksiä, joita nykypäivällä ja 80-luvulla on. Voimmeko ehkä oppia jotain 80-luvusta ja 80-luvun kuvista? Toivon, että nämä 80-luvun kuvat myös inspiroivat nuoria – aivan kuten Terveet Kädet on innostanut minua aikoinaan valokuvaamaan.

Kiitokset kuraattorit: Kalle Pajamaa, Greger Grönholm, Pekka Elomaa (kuvankäsittely), Tuomo-Juhani Vuorenmaa (kuvien tulostus), Kiisa, Piita, Aliina, Ada, Juho, Läjä, Terveet Kädet, Kalle, Greger, Pekka, Tume, Tommi Kähärä, Pertin Valinnan ja Aineen taidemuseon väki, Timo Nousiainen ja kaikki, jotka ovat tukeneet näyttelyitäni.”

Sivun alkuun