Koulunuorisotyö Putaan yläkoululla

Koulunuoriso-ohjaaja Johanna Kallio toimii Putaan yläkoululla kolmena päivänä viikossa, keskiviikosta perjantaihin.

Putaan koululla toteutetaan avointen ovien toimintaa (Varikkotoimintaa) koulun kirjastohuoneessa, jossa oppilaat voivat viettää välituntiaikaa Varikoksi nimetyssä ”nuorisotilassa” pelaillen, kuunnellen musaa, hengaillen, askarrellen, keskustellen tai vaikka ottamalla pikku päivänokoset.

Varikolla voi varikkopilttuun tavoin, symboolisesti, vaihtaa varaosia, lisätä öljyä, tankata, puunata ja kiillottaa. Nuoriso-ohjaajalla on aina aikaa keskustella, vaihtaa ajatuksia, kuunnella, tukea ja ohjata nuorta elämän kiperissä kysymyksissä ja vaiheissa, oli kyse hänestä itsestään, ystävästä tai perheestä. Koulunuoriso-ohjaaja on kouluyhteisöön kuuluva aikuinen kasvattaja, joka kuuntelee ja on läsnä.

Avointen ovien toiminnan lisäksi koulunuoriso-ohjaaja tekee tiivistä yhteistyötä tukioppilaiden kanssa, toteuttaa lukuvuoden aikana ryhmäytys- ja pienryhmätoimintaa sekä yksilöohjausta.

 

Sivun alkuun