Aineeton kulttuuriperintö

Väylänvarren perinteestä kansalliseksi eläväksi perinnöksi

Aineeton ja elävä perintö

Aineeton kulttuuriperintö on ihmisten arjessa läsnä olevaa elävää perinnettä. Se yltää ihmiselämän kaikkiin toimintamuotoihin. Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä. Aineettoman kulttuuriperinnön ilmiöt siirtyvät elävinä ja muuntuvina sukupolvilta toiselle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuoden 2017 marraskuussa 52 kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri oli yksi näistä. Se sisältyy luettelossa aihealueeseen Luonto ja maailmakaikkeus. Samaan aihealueeseen sekä Pelit ja leikit -aihealueeseen liittyy myös Tukkilaiskisat, joita niin ikään järjestetään Tornionjoella. Kansallinen luettelo täydentyy määräajoin ja siitä on mahdollista tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Myös Ruotsin puolella Tornionjoen koskikalastuskulttuuri – Håvfisketraditionen i Tornedalen on nimetty kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön ehdokasluetteloon. Ruotsissa myös Fäbodkultur (karjamajat/kesäkentät) on mukana aineettoman kulttuuriperinnön kansallisella ehdokaslistalla. Perinne on ollut vahva koko Tornionlaaksossa.

Tornionjoen elävä koskikalastuskulttuuri

Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri on monipuolista aineetonta ja elävää perintöä. Se on olennainen osa myös Tornionlaakson rakennettua kulttuuriympäristöä. Molemmin puolin jokea sijaitsevat kalakentät paistokotineen, aittoineen ja krenkkuineen kertovat perinteestä silloinkin, kun kukaan ei ole lippoamassa. Kalastusta harjoitetaan samoin perinteisin menetelmin Väylän molemmin puolin ja siihen kuuluvat niin lippoaminen, krenkut, varrassiika kuin kalan jakaminen.

Tornionjoen koskikalastuskulttuurin historia tunnetaan vuosisatojen taakse. Se jatkuu elävänä ja sukupolvelta toiselle eteenpäin siirtyvänä. Siihen liittyy erityisiä ja ainutlaatuisia käytäntöjä, tietoa, taitoa, välineitä ja kulttuurisia tiloja. Tornionjoella ilmiön erikoisuutena on myös sen esiintyminen ja jatkuminen rajajoen molemmin puolin, kahden eri valtakunnan alueella. Kalastuskulttuuri ja sen harjoittajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa luonnon ja ympäristönsä kanssa. Perinne on olennainen osa yhteisön identiteettiä. Ilmiö on säilyttänyt erityisyytensä, mutta kehittynyt ja sopeutunut ympäristöönsä ja saanut uuden merkityksen yhteisön identiteetin vahvistajana ja uudenlaisena toimeentulon osana.

Tukkilaiskisat

Toinen Elävän perinnön kansallisessa luettelossa mukana oleva ja Tornionjoella harjoitettava perinne on Tukkilaiskisat. Tukkilaistaidot ovat olleet osa uittoperinnettä ja tärkeä osa työtaitoja. Uittoa ei enää ole, mutta tukkilaisperinteitä esitellään tukkilaiskisoissa ja -näytöksissä, joihin osallistuvat alan harrastajat. Tukkilaiskisoja järjestetään kesäisin useita kertoja eri puolilla Suomea. Tornionjoella kisoja järjestetään Kattilakoskella Juoksengissa. Kilpailutoiminnan tavoitteita ovat aikaisemmin metsätyöhön oleellisesti liittyneen uittotyöperinteen säilyttäminen, uittotyössä tarvittavien taitojen esittely yleisölle kilpailun muodossa sekä harrastajien fyysisen kunnon ylläpitäminen.

Kilpailuja järjestetään vesistöissä, jotka ovat olleet perinteisiä uittoreittejä ja joissa on aikaisemmin järjestetty tukkilaislajien kilpailuja. Uitto loppui Torniojoella 1970-luvun alussa. Uiton loppumisen merkeissä pidettiin Kukkolankoskella heinäkuussa 1971 koskikisat, joissa saattoi osallistua muun muassa hännänajoon.