Kaappikellot

Kaappikello eli heilurikello on heilurijärjestelmällä painoja apunaan käyttävä ajannäyttäjä. Se muodostuu tavallisesti kolmesta osasta: kellohuone, heilurikaappi ja jalusta. Kaapin tarkoituksena on turvata mahdollisimman tasainen ja häiriötön käynti. Kaappikellon sijoituspaikka on joko lattialla seisovana tai seinälle kiinnitettynä.

Kaappikellon paikka kodinsisustuksessa on vakiintunut. Käyttöesineenä sen funktio on ollut paitsi ajan näyttö, mutta myös kodin kaunistaminen sekä omistajansa ja yhteisön arvojen osoittaminen. Ylitorniolla kaappikellon katsottiin kuuluvan taloon niin kiinteästi, että sitä ei voinut erikseen myydä tai ulosmitata, vaan se periytyi aina talon mukana. Kaappikellon varsinainen kukoistuskausi ajoittuu noin vuosille 1800-1860. Kellontekijät olivat usein arvostettuja, kuten mm. Ilmajoen Könnit (”Könninkello”).

Talonpoikaiskodin arvokkaimmaksi huonekaluksi noussut kaappikello kotiutui taloudellisen vaurauden ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta pääasiassa Taalainmaalta Tornionlaaksoon 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. 1700-luvun lopun Torniossa tiedetään olleen nk. kuningatar Anna-tyylisiä kaappikelloja. Nämä kellot olivat suoralinjaisia, jalusta- ja kaappiosaltaan leveitä, heiluriosaltaan kapeita kelloja. Kiinalaisen lakkamaalauksen jäljittely sekä kiinalaisaiheinen koristelu olivat tyypillisiä kuningatar Anna-tyylisen kellon piirteitä. Tornionlaaksossa oli 1700- ja 1800-luvuilla pääasiassa kahdenlaisia kaappikelloja; kaarevalinjainen kustavilaisrokokootyylinen kello ja suoralinjaisempi uusklassinen kaappikellotyyppi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosiluvulla 1789 varustetussa, kustavilaispiirteisessä kaappikellossa on rokokoon vaikutusta. Kustavilaisuuden tyylipiirteitä ovat kellon vaalea sävy samoin kuin jatkuva kahdeksikko-ornamentti. Simpukka-risti-aiheinen otsakoriste edustaa rokokoota, kuten myös kellon kaarevalinjainen muoto. Tornionlaaksossa kaappikellon paikka pirtissä oli peräseinällä. Kellossa on vuorokauden käyvä, yksinkertainen puukoneisto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusklassistyylinen kaappikello, jonka otsakoriste on korvautunut tyylille ominaisella, ylöspäin levenevällä vaakasuoralistoituksella. Kello-osan sivut ovat suorat ja niitä koristavat uurnat. Kaappikellosta puuttuvat tyypilliset, yleensä kaapin reunoihin veistetyt nauhaornamentit. Karungista lähtöisin olevan uusklassisen kellon kaapin ootraus viittaa empiren vaikutukseen. Kellomalli on edelleen suosittu, sitä valmistetaan tornionlaaksolaisissa kansalaisopistoissa ja harrastuspiireissä.

 

Takaisin

Sivun alkuun