Rajoja rikkovaa yhteistyötä

Tornionlaakson museon näyttely kertoo Suomen ja Ruotsin rajat ylittävästä yhteistyöstä ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914–1918.

Tornio ja Haaparanta olivat keskeisiä kaupunkeja viestinnän ja liikenteen kauttakulkuliikenteessä Manner-Euroopan ja Venäjän välillä ensimmäisen maailmansodan puhjettua.

Vaikeista olosuhteista huolimatta molempien maiden postilaitosten henkilökunnan ja virkamiesten sitoutuneisuus työhönsä mahdollisti ihmisten välisen yhteydenpidon ja ihmisten liikkumisen maiden rajan yli. Rajasta muodostui ihmisten, tavaroiden ja valuutan kauttakulku- ja vaihtopaikka. Aikaa leimasivat paitsi lähimmäisenrakkaus ja auttamisenhalu, myös kiskonta, salakuljetus, bisnes- ja rikastumismahdollisuudet.

Pääosaan näyttelyssä nousevat postilaitosten henkilökunta ja virkamiehet sekä kaupunkilaiset. Kriisiajan tarinoista ja arjen kertomuksista voi löytää sensuuria, pakolaisia, sotainvalideja, postinkulkua sekä maailman ainoan posti-ilmaradan.

Näyttely pohjautuu Ruotsin Postimuseon tuottamaan Transit-näyttelyyn, joka oli esillä Tukholmassa vuoden 2018. Suomen Postimuseo ja Tornionlaakson maakuntamuseo laajensivat näyttelysisältöä avaamaan tarkemmin ensimmäisen maailmansodan tapahtumia Torniossa myös Suomen näkökulmasta. Näyttely oli esillä Postimuseossa Tampereella vuoden 2019.

Osallistava näyttely on rakennettu kartan päälle: Tornionjoen Haaparannan puolella pystyy seuraamaan kertomusta Ruotsin näkökulmasta ja Tornion puolella Suomen näkökulmasta. Lattiakartalle levittyy myös peli, jonka avulla voi eläytyä paikallisten elämään ja jännittäviin tapahtumiin rajan molemmilla puolilla. Peliin on mahdollista tutustua joko itsenäisesti tai oppaan johdolla. Opastetut kierrokset on varattava etukäteen.

 

Opastusvaraukset: ota yhteys lippukassaan tai museolehtoriin.

Lippukassa, 050 597 1559 tornionlaaksonmuseo@tornio.fi
Museolehtori Anna-Kaisa Ek, 040 631 8339 anna-kaisa.ek@tornio.fi
 
Sivun alkuun