Aineen taidemuseon uusi näyttelysarja FOKUS nostaa esille kokoelmien vähälle huomiolle jääneitä taiteilijoita

Aineen taidemuseo aloittaa uuden vaihtuvien näyttelyiden sarjan. FOKUS-näyttelysarja täydentää Aineen taidemuseon vuosittaista näyttelyohjelmaa, johon kuuluu 3–4-vaihtuvaa näyttelyä sekä kaksi kokoelmanäyttelyä. FOKUS-näyttely sijaitsee Aineen taidemuseon aulassa ja siihen on aina vapaa pääsy.

Vuonna 2023 FOKUS on vuorollaan yhteen taiteilijaan keskittyvä pienoisnäyttelyiden sarja, jonka teemana on kokoelmien vähälle huomiolle jääneet naistaiteilijat sekä naisten asema Pohjois-Suomen kuvataiteessa. Vuonna 2023 FOKUS esittelee teoksia taiteilijoilta: Ilta Sorro, Christina Snellman, Helinä Wähä ja Annikki Luukela. Näyttelyissä esitellään teoksia Aineen taidemuseon, Aineen Kuvataidesäätiön ja Kemin taidemuseon kokoelmista.
Sarjan ensimmäinen näyttely keskittyy rovaniemeläisen Ilta Sorron (1911–2006) tuotantoon ja teoksiin Aineen Kuvataidesäätiön ja Kemin taidemuseon kokoelmista. Sarjan toinen näyttely keskittyy Christina Snellmanin (1928-2014) teoksiin. Hän vaikutti 1950-luvulla merkittävästi Pohjois-Suomen ja Kemin taide-elämään.

Näyttelysarjan ohella Aineen taidemuseossa järjestetään teemaan liittyviä FOKUS-luentoja, josta tiedotetaan lähemmin.

 

 

 

Sivun alkuun