Oostduinkerke
Kalastusmuseo Navigo
Kalastusmuseo Navigo esittelee alueen kalastusperinnettä ja nykypäivää, sekä heillä on muutamia erityisiä aihealueita näyttelyssä esillä: suuria saaliita toisen maailmansodan ajalta, 12-vuotiaita poikia riskeeraamassa henkensä islantilaisina merimiehinä, kalastajanaisten toisinaan rankkaa ja yksinäistä elämää – mutta myös rantojen ajopuulöytöjä sekä nykypäivän kalastuksen haasteita. Mukana on tietenkin myös kaskelottivalas Valentijn, NAVIGOn uusi katseenvangitsija.
Tapasimme heti ensimmäisenä päivänä museonjohtaja Jadrana Demoenin sekä museon tieteellisen työn koordinaattorin Ruth Pirletin. Kalastusmuseo Navigolla on yhtäläisyyksiä UNESCO-kohteen koordinoinnissa Tornionlaakson museon kanssa, joten sekä museon henkilökunnan, perinteenharjoittajien sekä kaupungin pormestarin Sander Loonesin tapaamiset olivat Belgian matkamme pääasiat ja –kohteet.
Museo on perustettu 1976. Se remontoitiin täysin vuosien 2004 ja 2009 aikana, mutta sillä on nykyään myös täysin uusi rakennus, joka on yhteydessä alkuperäiseen remontoituun osaan. Museo avattiin yleisölle uudestaan vuonna 2024. Vierailijat pääsevät sovitusti myös tutustumaan kokoelmatiloihin, koska neuvotteluhuoneet on rakennettu niiden yläpuolelle lasiseinän taakse.
Mitä opittiin?
Safeguarding committee: Perinteensuojelu vaatii aktiivista panosta eri toimijoilta. Näitä Oostduinkerken katkaravunpyynnissä olivat muun muassa Navigo museo, kaupungin matkailu- ja viestintäosasto, kaupunki ja perinteenharjoittajat itse. Oostduinkerkessä on vuodesta 2013 saakka toiminut “safeguarding committee” / suojelukomitea, joka kokoontuu vähintään kerran vuodessa pohtimaan yhdessä perinteensuojelun ajankohtaisia asioita ja vaadittavia toimenpiteitä. Verkoston omainen ja systemaattinen hallinnointimalli olisi varmasti toimiva myös lippoperinteen suojelussa.
Training program: Uusien perinteenharjoittajien houkuttelemiseksi on kehitetty kaikille avoin “training program” / koulutusohjelma. Kaksivuotinen koulutusohjelma pitää sisällään museon ohjaaman teoreettisen ja perinteenharjoittajien koordinoiman käytännön osion, joiden läpäisemisen jälkeen henkilö voi toimia katkaravunpyytäjänä. Ohjelman avulla perinteenharjoittajien määrä on saatu toivotulle tasolle. Oostduinkerken koulutusohjelmamalli antoi ajatuksia ja eväitä myös hankkeen aikana suunniteltavan ja lanseerattavan “lippolisenssin” työstöön.
Katkaravunpyynti hevosen selästä Oostduinkerkessä
Vuonna 2005 perinteenharjoittajat saivat idean hakeutua UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Siitä alkoi matka yhdessä Koksijden kunnan päättäjien ja museon kanssa yhteistyössä. Perinne listattiin vuonna 2009 Flanderin alueelta Belgian kansalliselle listalle ja vuosien 2012 ja 2013 aikana valmisteltiin hakemus UNESCOon. Silloin hakemusta oli valmistelemassa 12 perinteenharjoittajaa perheineen, niin kutsutut kunniakatkaravunpyytäjät, paikallinen julkishallinto eli Oostduinkerken (Koksijde) toimihenkilöt sekä matkailuosasto, “De Koninklijke Orde van de Paardenvisser” eli paikallinen perinneyhdistys sekä Kalastusmuseo Navigo. Hakuprosessin loppupuolella siihen osallistuivat myös Flanderin kulttuuriministeriö (vrt. Museovirasto) sekä Flanderin alueen kulttuuriperintöasiantuntijat Flemish Center for Cultural Herigage (FARO), Academic Centre for Agrarian History (CAG) sekä WIE – Workplace Intangible Heritage. Vuoden 2013 aikana hakemus jätettiin ja saatiin myös päätös saman vuoden lopussa UNESCOn luetteloon kirjaamisesta.
Matka kohti nimitystä alkoi kuitenkin tosiasiassa jo paljon aikaisemmin toisen maailmansodan jälkeen kun paikallinen pormestari huomasi kulttuuriperinteen ja matkailun yhteyden. Katkaravunpyynnistä ratsain on ensimmäiset merkinnät jo 1600-luvun arkistoteksteissä. 1950-luvulla katkaravun pyytäjiä hevosilla oli jäljellä enää kolme. Vaikka heitä oli vain muutamia, heti kesäkaudella heidät ympäröi kymmenet turistit, jotka tulivat ihmettelemään jotain ainutlaatuista tapahtumaa, mitä ei näe missään muualla. Tällöin paikallinen pormestari Honoré Loones heräsi perinteen matkailulliseen merkityksellisyyteen.
Paikallishallitus vuonna 1950:
“Koska Oostduinkerke on käytännössä ainoa rannikkokunta, jossa rannan läheisyydessä tapahtuva kalastus on yhä elossa, on täysin loogista, että käytämme katkarapukalastajia hevosineen kulttuurilähettiläinä – vetonaulana rannikkokaupungillemme. Meidän pitäisi järjestää vuosittainen Katkarapufestivaali, jossa hevosen selästä kalastavat katkarapukalastajat ovat keskiössä (…). Muutaman vuoden kuluttua tästä kehittyisi kaunis perinne, joka edistäisi Oostduinkerken nimen tunnettuutta kaikkialla Belgiassa. Jokainen, joka näkisi kuvan katkarapukalastajasta – julisteessa tai postikortissa – ajattelisi heti Oostduinkerkea. Mitä ihanteellista julkisuutta! Ja samalla kaupunginvaltuustomme auttaisi säilyttämään upean ja ikivanhan perinteen, joka on vaarassa kadota.”
Tuolloin päätettiin, että näistä perinteenharjoittajista käytetään nimitystä kulttuurilähettiläs. Samoihin aikoihin päätettiin myös myöntää perinteenharjoittajille pieni rahallinen tuki, kun he tekivät demonstraatioita sadoille turisteille, eli ei silloin kun he pyysivät katkarapuja omalla ajallaan vaan tapahtumien ja näytösten yhteydessä. Vuonna 1974 päätettiin perustaa Kalastusmuseo NAVIGO, jonka tärkeimpänä fokuksena on kertoa tarinaa hevosilla ratsastavista katkaravun pyytäjistä. Edelleen tänä päivänä nykyinen pormestari Sander Loones, joka on Honoré Loonesin lapsenlapsi, on päättänyt jatkaa perinteenharjoittajien tukemista sekä näytösten pitämisen yhteydessä, sekä vakuutusten hankkimisessa sekä logistiikassa, joka liittyy hevosten ylläpitoon.
Mitä opittiin?
Samat uhkatekijät: opimme, että katkaravunpyyntiä ja lippokalastusperinnettä uhkaavat tekijät ovat pitkälle samoja. Molempien perinteiden osalta saalismäärät ovat olleet jo vuosia laskusuunnassa muun muassa saasteista ja ilmastonmuutoksesta (veden lämpeneminen) johtuen.
UNESCO-nimitys on aiheuttanut kiinnostuksen kasvun perinnettä kohtaan ja sen harjoittamiseen. Erityisen ilahduttavaa on, että myös naisia on saatu mukaan perinteenharjoittajiksi. Oostduinkerkessä perinteenharjoittajien on nykyään 15, joka on sopiva ja kestävä määrä. Myös lippoperinne on saanut houkuteltua enenevässä määrin naisia mukaan, joten suunta on molemmissa perinteissä samankaltainen. Opittavaa tässä on myös se, että alati kasvava perinteenharjoittajien määrä ei myöskään ole kestävää, vaan parasta on, jos sen saa riittävälle pohjalle ja hyvään tasapainoon.
Perinteen kokeminen ilman aktiivista osallistumista: Opimme, että perinteen voi kokea hyvin ja vaikuttavasti myös ilman aktiivista osallistumista itse tekemiseen. Ei siis ole itseisarvo, että myöskään lippousta tulisi saada avattua niin, että sitä voisi kokeilla kuka tahansa. Tässä tulee vastaan etenkin turvallisuusasiat, kävijöiden turvallisuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Het Trekpaard – hevosten koulutuskeskus
Perinteenharjoittajien tärkeimpänä työkaverina toimivat brabant-työhevoset. Hevosia koulutetaan vuosien ajan tehtävään ja kunta osallistuu hevosten ylläpitokustannuksiin sekä vakuutusten hankkimiseen. Oostduinkerkessä on hevosten koulutuskeskus eli iso talli sekä sen yhteydessä oleva ravintola-baari, jotka ovat perinteenharjoittajien ylläpitämiä. Koulutuskeskuksen ylläpidon lisäksi Katrien Terry perheineen ylläpitää paikassa ohjelmapalveluyritystä, jossa kävijöille tarjotaan tutustumisvierailuja hevostalliin, sekä järjestetään muitakin ohjelmia, kuten hevosvankkuriajeluja.
Katrien Terry opasti ryhmämme tunnistamaan hevosista erilaisia merkkejä, jotka kertovat niiden ominaisuuksista, iästä ja roduista. Yksi tärkeimpiä asioita katkaravunpyynnin sekä yleisöjen suhteen on ottaa huomioon turvallisuus, sillä hevoset painavat satoja kiloja ja ovat lauma- ja pakoeläimiä, eli saattavat pelästyessään paeta yllättäviin suuntiin. Siksi on tärkeää, että turistit ja vierailijat eivät aiheuta sellaisia tilanteita, joiden lopputuloksena voisi syntyä onnettomuus tai muu vaaratilanne.
Koulutuskeskuksen yhteyteen sijoitettu ravintola tarjosi paikallisen perinteisen maistiaisen eli katkarapukroketin tai flaamiksi garnaalkroket, joka on rapeaksi friteerattu kroketti, jonka sisus on täyteläinen, silkkisen pehmeä béchamel-pohjainen massa täynnä pieniä harmaita Pohjanmeren katkarapuja. Se on yksi Belgian klassisimmista kalaruoista, ja sitä tarjoillaan usein alkuruokana, sitruunan, paistetun persiljan ja joskus rapean leivän tai vihersalaatin kera.
Mitä opittiin?
Perinne on täynnä yksityiskohtia, jotka ulkopuolisen silmin saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä, mutta ovat olennaisia kokonaisuuden ja toimivuuden kannalta. Tästä esimerkkinä brabant-hevosten häntien pituus sekä hevosten väritys ja massiivinen koko. Lippokalastuksessa on myös omat hienosäätönsä muun muassa lippovälineiden ja krenkun rakentamisen osalta.
Perinteenharjoittaminen elinkeinona: Saimme tavata intohimoisen tarinankerronnan ammattilaisen! Käyntimme Het Trekpardissa osoitti myös sen, että perinteenharjoittamista voi myös tehdä työkseen. Paikassa vierailee matkailijoita, jotka saavat hienon ja aidon elämyksen hevosten ja erilaisten niihin liittyvien ohjelmapalveluiden ja ruokaelämysten parissa. Tämä oli erityisen ilahduttavaa ja inspiroivaa sekä kestävän matkailun mukaista. Toivottavasti voimme projektin kautta auttaa ja tukea lippoperinteen tarinallistamisessa ja mahdollisessa tuotteistamisessa.
Koksijden pormestarin ja matkailupäällikön tapaaminen
Opintomatkamme toinen päivä alkoi aamiaistapaamisella Oostduinkerkessä, jossa tapasimme Koksijden pormestarin Sander Loonesin sekä matkailupäällikön Mieke Ghesquièren. Tapaaminen oli sovittu aivan kilometrejä pitkän hienohiekkaisen rannan välittömään läheisyyteen.
Pormestari Loones kertoi katkaravunpyyntiperinteen historiasta ja perinteen olemassaolon vaikutuksesta koko Oosdtuinkerken identiteettiin. Pääsimme keskustelemaan Koksijden matkailupäällikön Mieke Ghesquièren kanssa, joka kertoi alueen matkailun kehittämisestä.
Koksijde on erityisesti kotimaanmatkailijoiden suosima kohde ja peräti 86% kävijöistä onkin belgialaisia. Alueella on runsaasti loma-asuntoja, jotka täyttyvät erityisesti sesonki-aikaan. Tärkein sesonki on kesä, jolloin alueelle houkuttaa erityisesti kolme kilometriä pitkä hienohiekkainen ranta, mutta luonnollisesti myös katkaravunpyynti, joka on erittäin suosittu ohjelmanumero.
Alueen matkailukehityksestä vastaa kunnallinen organisaatio. Kesäkautena Koksijden ja Oostduinkerken alueella on ympärivuotisesti avoinna olevan matkailutoimiston lisäksi kaksi neuvontapistettä, joissa matkailijoita palvellaan viikon jokaisena päivänä. Matkailuorganisaatio vastaa myös alueen matkailumarkkinoinnista sekä hevosen selästä tapahtuvan katkaravunpyynnin matkailullisesta viestinnästä.
Kaupunki tilaa perinteenharjoittajilta huhti – lokakuulle näytöksiä (n. 40 koko kaudelle, painotus heinä-elokuulla) ja näiden aikataulut julkaistaan matkailusivustolla hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Yhden näytöksen pituus on n. 45 minuuttia ja osallistuminen on kävijöille ilmaista. Kävijät pääsevät seuraamaan kalastusta rannalta, mutta eivät voi osallistua siihen itse.
Näytöksiin osallistuminen on kalastajille vapaaehtoista. Osallistumisesta maksetaan kalastajille kertakorvaus, jonka suuruus perustuu ennalta määrättyyn laskentakaavaan. Erityisesti hevosen ylläpidosta aiheutuvat kulut vaikuttavat korvauksen suuruuteen.
Keskustelussamme Mieke Ghesquière nostaa haasteeksi erityisesti suurten kävijämäärien hallitsemisen ja kaikkien toimijoiden turvallisuuden takaamisen. Matkailijat eivät aina ymmärrä, että kalastajille täytyy jättää tarpeeksi tilaa eikä suurten hevosten välittömään läheisyyteen voi mennä. Vaaratilanteita on sattunut, joten asiaan on kiinnitetty erityistä huomiota.
Kuvat: Navigo-museo
Mitä opittiin?
“Keeping tradition alive is not about preserving the ashes but celebrating the fire!”
Sander Loones, Koksijde-Oostduinkerken pormestari
Eli perinteensuojelussa ei pidä jumittua vanhaan, vaan antaa perinteen elää, kehittyä ja innostaa edelleen.
Kestävä matkailu: Unesco-nimitys on myös vaikuttanut matkailun kasvuun ja erilaisten tapahtumien syntyyn alueella. Suurimpana haasteena heillä on perinteen kokeminen turvallisesti sesonkiaikaisen suuren kävijämäärän vuoksi. Myös Torniojoella pohditaan kestävän matkailun kysymyksiä ja tavoitteita näin UNESCO-nimityksen kynnyksellä.
Kaupungin sitoutuminen perinteen suojeluun ja selkeä resurssointi rahallisesti ja työntekijöiden osalta. Perinne itsessään ja sen arvo tunnistetaan ja tunnetaan kaupungin sisäisesti.
Matkailuorganisaatiolla Oostduinkerkessä on selkeä perinnettä tukeva rooli ja toimintabudjetti. Organisaatio tekemä markkinointi ja ympärivuotinen matkailutoimisto sivupisteineen varmistavat sen, että matkailija löytää haluamansa palvelut.
Perinteenharjoittaja Günther Vanbleu ja Martha-hevonen
Pääsimme näkemään katkaravunpyyntinäytöksen, kun perinteenharjoittaja Günther Vanbleu Martha-hevosen selästä naarasi katkarapuja Pohjanmeren rannalta. Katkaravunpyynti tapahtuu aina laskuveden aikaan ja siitä syystä saimmekin kulkea pitkän matkan hienohiekkaista rantaa pitkin vesirajaan saakka. Vesi oli kuusiasteista ja tuuli teki kelistä kylmän. Näimme, kuinka Günther veti saaliin rannalta ja erotteli siitä ylimääräiset muut kalat ja roskat pois. Martha-hevonen odotteli tyynen rauhallisena vieressä. Saalis eroteltiin ja pestiin vielä tarkemmin Navigo-museon pihapiirissä sijaitsevassa keittokatoksessa. Pienet katkaravut lopulta keitettiin samalla suolavedessä ja pian ne olivat valmiita maisteltaviksi. Oli tuoreita ja maukkaita katkarapuja ja kaiken kaikkiaan ikimuistoinen kokemus!
Mitä opittiin?
Kestävä katkaravustusmuoto: Katkarapua pyydetään eettisesti ja pienimuotoisesti vain ihmisen tarpeiden verran eli perinteellä on pieni hiilijalanjälki. Pyynti tarjoaa paikallista herkkua niin perinteenharjoittajille kuin kävijöillekin.
Kuva: Tornionlaakson museo
Ainutlaatuinen kokemus kävijälle: Pääsimme näkemään katkaravunpyynnin prosessin alusta loppuun itse pyytämisestä aina katkaravun valmistamiseen ja maistamiseen saakka. Tämä jätti mieleenpainuvan ja lämpimän muiston perinteestä. Kulttuurimatkailu onkin yksi vahvimmista matkailun vetovoimatekijöistä maailmalla, ihmiset etsivät aitoja ja paikallisia kokemuksia. Hevoskärryjen kulkeminen kaupungilla tuo myös lisänäkyvyyttä perinteelle katukuvassa.
Bryssel
Suomen Belgian ja Luxembourgin lähetystö ja Ruotsin konsulaatti
Delegaatiomme suuntasi Brysselissä ensimmäisenä Suomen Belgian ja Luxembourgin suurlähetystöön tapaamaan sekä Suomen suurlähettiläs Jouko Leinosta, edustuston päällikön sijaista Karim Aissa Baccouchea sekä Ruotsin konsulaatin kulttuurineuvos David Ekiä sekä viestintävastaava Inger Wahlstedtia. Oli oivallista tavata heidät kaikki samaan aikaan, koska myös meidän delegaatiomme koostui sekä suomalaisista että ruotsalaisista henkilöistä ja kaupunkien edustajista.
Saimme tilaisuuden esitellä sekä UNESCO-hakuprosessin, TVDC-hankkeen sekä syymme olla tällä hetkellä Belgiassa opintomatkalla. Iloksemme kävi ilmi, että lähettiläs itse on Väylän varrelta Pellosta kotoisin, joten keskustelut käytiin hyvinkin lämpimissä ja positiivisissa merkeissä myös meänkieli huomioiden.
Belgian Brewers: Panimokiltatalo, Grande Place
Torstaiaamu alkoi olutperinteen parissa, kun ensimmäisenä suuntasimme Grande Placella (joka on muuten UNESCOn maailmanperintökohde) sijaitsevan Panimokillan tiloihin. House of Belgian Brewers on rakennettu 1698 ja on edelleen sille tarkoitetussa käytössä panimotalona.
Meidät vastaanotti Belgian Brewers panimokillan johtaja Krishan Maudgal sekä Flanderin alueen kulttuuriperintöasiantuntija Chantal Bisschop. Ryhmämme sai kuulla kattavan tarinan sekä oluen panemisesta, belgialaisen olutkulttuurin erityispiirteistä, UNESCO-hakuprosessista sekä panimokillan omasta olutmuseosta, jossa vuosittain on noin 20 tuhatta kävijää ja Pörssitalossa (La Bourse) Belgian Beer World Experience -näyttelystä, jossa ensimmäisenä vuonna kävijöitä oli jopa 110 tuhatta.
Panimokilta on tehnyt erityisesti nk. “heritaatiotyötä” eli avannut yleisöille oluenpanemiskulttuuria laajemmin ja syvällisemmin: kyse ei todellakaan ole pelkästään oluen juomisesta vaan erittäin hienovaraisista ja kultivoituneista käsityö- ja makuaistia vaativista taidoista. Belgialaiseen olutkulttuuriin kuuluu myös muuta käsityötaitoa, kuin pelkän oluen panemista, esimerkiksi jokaisella oluella on oma sille tehty lasinsa, etiketti ja tuopinalunen. Lisäksi on mm. kaljahanojen tekeminen. Jokaisella elementillä on myös omat entusiastinsa ja keräilijänsä ja uutena terminä opimme kreikankielisen sanan zythologian eli oluttieteen merkityksen.
”Beer is for Belgium what wine is for France”
Krishan Maudgal, Belgian Brewers, johtaja
Vuosien varrella belgialaiset panimot ovat pysyneet teknologian kehityksen mukana; vuosisatojen panimokokemus, tarvittavaan osaamiseen ja parempiin menetelmiin tehtävät investoinnit sekä kunnioitus niin olutta kuin luontoakin kohtaan ovat Belgian panimoteollisuuden peruspilareita. Vuonna 2023 Belgiassa oli yhteensä 417 panimoa (Suomessa noin 120).
UNESCO-raportoinnissa he korostavat nimenomaan yhteisöjä olutperinteen taustalla eivätkä aineellisia (tangible) elementtejä kuten olutta itseään tai siihen liittyviä rakennuksia. Juuri kuten aineettoman kulttuuriperinnön luetteloimisen tarkoituksena onkin!
Krishanille annoimme tuliaisina Tornion Panimon Lapland Original Lager-pullon, joka voitti viime vuonna parhaan ulkomaisen lager-oluen palkinnon.
Kuva: Chantal Bisschop
Mitä opittiin?
Olutkulttuuri on erittäin kokonaisvaltaista Belgiassa ja kulttuuri istuu syvästi belgialaisten DNA:ssa.
Olutperinteen suojelua ja harjoittamista tapahtuu erittäin laajasti sekä paikallis- että kansainvälisellä tasolla.
Olutperinteen suojelu oli hienosti visualisoitu ja tehty mielenkiintoiseksi yleisölle.
Beer World Experience, La Bourse eli Pörssitalo
Syyskuussa 2023 avattu Beer World Experience on maailman suurin interaktiivinen olutkokemuskeskus, joka sijaitsee täysin remontoidussa La Boursessa eli Brysselin entisessä pörssirakennuksessa. Keskuksessa saimme tehdä interaktiivisen, eri aisteja kutittelevan matkan Belgian olutkulttuuriin historiaan ja nykypäivään sekä tutustua oluen valmistuksen salaisuuksiin. Pääsimme mm. oppimaan olutkulttuurin merkityksestä maan kulttuuriperinnölle, tutustumaan belgialaisen panimomestarin mielenmaisemaan ja näkemään kuinka luovuus ja intohimo yhdistyvät oluen valmistuksessa. Opimme myös siitä, miten belgialainen oluenvalmistus eroaa muista, miksi se on niin erityinen. Näyttelyn lopuksi saimme tutustua erilaisiin oluttyyppeihin ja vierailla The Beerlab kattoterassilla, josta avautuivat upeat näkymät Brysselin kattojen ylle.
Mitä opittiin?
Huolimatta siitä, että pörssitalo on suojeltu rakennus, se oli saatu otettua käyttöön taitavasti eri tavoin rakennusta kunnioittaen.
Näyttely oli vaikuttava ja sai kävijän kaikki aistit hereille, kun sai haistaa, maistaa, katsoa, kokeilla eri asioita. Näyttely oli myös tyylikäs ja siinä oli hyödynnetty nykyteknologioita. Näyttelystä löytyi myös kävijälle personoituja sisältöjä, kun tekoäly valikoi juuri itselle sopivat olutmerkit pienen kyselyn avulla.
Kuva: Tornionlaakson museo
Flanderin kulttuuriministeriö – Vlaamse Overheid
Tapasimme Flanderin kulttuuriministeriön jäsenistä Arno Beunenin, Flaamilaisen kulttuurin, nuorison ja median osaston koordinaattorin, sekä Flanderin alueen kulttuuriperintöasiantuntija Chantal Bisshopin Vlaamse Overheid/Flanderin aluehallinto -rakennuksessa.
Saimme kuulla, miten Belgian hallinto ja kulttuurihallinto toimivat. Vajaan 12miljoonan asukkaan Belgia on jakaantunut neljään hallinnolliseen alueeseen: Flandereihin, ranskankieliseen Belgiaan, Brysseliin ja saksankieliseen Belgiaan. UNESCO-hakemusten osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokainen hallintoalue pääsee ehdottamaan ehdokastaan UNESCOn listoille joka kahdeksas vuosi. Tämä on varsin pitkä aika yhden perinteen kannalta, toki alueet voivat luovuttaa oman paikkansa toiselle alueelle, mikäli heillä ei itsellään ole ajankohtaisia ehdokkaita.
Pääsimme esittelemään omaa UNESCO-hakemusta ja hakemusprosessiamme sekä hanketta. He ihailivat meidän toimintatapaamme, jossa hanke on tukemassa UNESCO-polkua. Lisäksi perinteestä kertova videomme sai osaksensa ihastelua.
Mitä opittiin?
Opimme, että Belgia on hallinnollisesti hyvin jakautunut maa. Kulttuurillisia rajoja voi olla siis myös yhden maan sisällä.
Raportin koonti: Julia Autio, kulttuuriperintökoordinaattori, Merja Stenberg, projektipäällikkö, Anu Lakkala, projektikoordinaattori
Opintomatkan rahoitti
