Arpelan koulu

Koulumme sijaitsee keskellä pientä, mutta toimeliasta Arpelan kylää aivan uudessa kou­lu­ra­ken­nuk­ses­sa.

[et_social_share_media][/et_social_share_media]

Arpelan koulu

Koulumme sijaitsee keskellä pientä, mutta toimeliasta Arpelan kylää. Arpelasta on Tornion keskustaaan noin 25 km. Toimimme täysin uudessa koulurakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 2013. Koulun tilat, kalusteet sekä opetusvälineet ovat nykyaikaiset. Luokat ovat valoisia ja niitä voidaan mahdollisuuksien mukaan yhdistellä isommiksi tiloiksi.

Koulumme on yksisarjainen. Koulussamme työskentelee kuusi luokanopettaja, kielten opettaja, erityisopettaja sekä kaksi koulunkäynninohjaajaa. Henkilökunta on sitoutunutta työhönsä ja viihtyy lämpimässä, yhteisöllisessä ilmapiirissä.

Koulun tiloissa toimii esikoulu, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Koulun välittömässä läheisyydessä on päiväkoti sekä urheilutalo. Urheilutalo on valmistunut vuonna 2012  ja siellä on loistavat tilat liikkumiseen. Urheilutalolta löytyy myös kuntosali. Koulun pihalla on jalkapallokenttä, joka toimii talvisin luistelukenttänä. Koulun läheisyydessä kulkee hiihtolatu, joka jatkuu aina Karunkiin ja Keminmaahan asti. Pienen matkan etäisyydellä koulusta löytyy hyvin hoidettu nurmipintainen jalkapallokenttä sekä kaukalo.

Teemme aktiivisesti yhteistyötä esikoulun ohella oppilaidemme vanhempien kanssa. Myös luokat keskenään tekevät yhteistyötä. Yhteistyöhön liittyen isompien luokkien oppilaat toimivat kummioppilaina pienemmille oppilaille. Oppilaskunta toimii koulullamme aktiivisesti järjestäen erilaisia tempauksia ja tapahtumia.

Koulumme on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä liikuntaa koulupäivien aikana. Mahdollisuuksia liikkumiseen on pyritty lisäämään muun muassa pidentämällä ruokailuvälitunti 30 minuuttiin sekä välituntileikittäjien avulla.

Metka – Tornion har­ras­ta­mi­sen malli

Arpelan koulun metkalukujärjestys Maanantaina Monitoimimetka 1–2.lk Klo 13.00–14.00 Monitoimimetka 3–4.lk Klo 14.00–15.00 Monitoimimetka 5–6.lk Klo 15.00–16.00 Tiistaina Voimistelu ja tanssi 1–3.lk Klo 14.00–15.00 Voimistelu ja tanssi 4–6.lk Klo 15.00–16.00

Klikkaamalla kuva suurenee.

Lisätiedot:
Harrastuskoordinaattori
Jenna Keränen
puh. 040 777 2151
jenna.keranen@tornio.fi