Tornio on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa!
Pohjoinen Suomi juhlii kulttuuria vuonna 2026. Tornio on mukana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuodessa yhdessä 39 pohjoisen kunnan kanssa. Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille.
Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle. Oulu ja koko pohjoinen Suomi täyttyvät kulttuurista, taiteesta ja tapahtumista. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää taiteen, teknologian ja yhteisöllisyyden uudella ja yllättävälläkin tavalla – luoden kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja vuorovaikutusta.
Tornion kulttuuri-ilmastonmuutoksessa ymmärrämme kulttuurin laajasti: se on sivistystä ja taidetta, luovia aloja sekä arjen yhteisöllistä kulttuuria. Leffaa, ruokaa, saunaa, metsästystä, perinteitä, uutuuksia, teatteria, keikkoja. Liikutaan, lauletaan ja pelataan! Tornionlaaksolaisuus on oman kulttuuriperinnön tallentamista mutta myös tulevaisuuden kulttuuriperinnön rakentamista. Millaisen asenneilmapiirin me luomme tulevaisuuteen?
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi on merkittävä koko Suomelle. Juhlavuosi tuo pohjoisen Suomen monimuotoisen kulttuurin näkyväksi Euroopassa, vahvistaa kulttuurin tekijöiden asemaa ja korostaa kulttuurin roolia alueiden elinvoiman rakentajana osana eurooppalaista kulttuuriyhteisöä.
Tältä sivulta saat tietoa Tornion virallisesta Oulu2026-ohjelmasta. Koko kulttuuripääkaupunkivuoden tarjonta on esillä Oulu2026-verkkosivuilla.
Tornion ohjelma täydentyy koko ajan – tule mukaan!
Vuoteen mahtuu monta tapahtumaa Torniossa ja kalenteri täydentyy vielä monista tapahtumista.
Onko sinulla idea kulttuuri- tai taideprojektista, jonka voisi tuoda Tornio26 ohjelmaan?
Uusia tapahtumia voi ilmoittaa ohjelmaan marraskuu 2025 – syyskuu 2026 välisenä aikana.. Vielä ehdit siis mukaan! Ota yhteyttä Tornion kulttuuritoimistoon ja hae mukaan ohjelmaan: kulttuuritoimisto@tornio.fi

31.12.2025 Kulttuuripääkaupunkivuoden aloitus

Kaikkien syntymäpäivät
10.1.-5.12. Aineen taidemuseon juhlavuosi

9.-16.5. Tornio-päivät

25.-28.6. Vid Samma hav – Haparanda, Kemi & Tornio

15.8. Arctic Food Lab: Siika

28.-30.8. Kotiseutufästit ja markkinat

28.8. Maupertuisnäyttely – Tornionlaakson museo

Moniaistinen valokuvanäyttely
5. -26.9 Tiina Mäen näyttely, Tornion kirjasto

6.-7.11. poikkitaiteellinen valotapahtuma

28.11. Eetu Isto näytelmä, Vojakkalan teatteri

31.12.2026 Kulttuuripääkaupunkivuoden päätös
Tule vapaaehtoiseksi!
Vapaaehtoistyö on merkittävässä roolissa kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksessa; ilman teitä ei olisi meitä. Vapaaehtoisena pääset kokemaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ainutlaatuisesta asemasta, ja antamaan osasi vuoden rakentamiseen.
Ensi vuoden sisällöt rakentuvat siten, että otamme huomioon saavutettavuuden, yhteisöllisyyden ja eri ikäryhmät sekä monikirjoisen kulttuurielämän. Toivotamme sinut riemulla mukaan! Oulu2026 organisaatio järjestää kiinnostuneille myös koulutuksen. Hae tästä mukaan.
Vapaaehtoiseksi vain Tornion tapahtumiin: kulttuuritoimisto@tornio.fi
Tervetuloa mukaan juhlimaan yhdessä pohjoisen kulttuuria, taidetta ja tapahtumia!



