Etusivu » Ajankohtaista » Tornio ottaa käyttöön päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin

Tornio ottaa käyttöön päätösten vaikutusten en­nak­koar­vioin­nin

Tornion kaupunginhallituksen päätöstiedote 21.9.2026

Tornion kaupunginhallitus päätti ottaa käyttöön päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin, hakea EU-rahoitusta rajaseudun kulttuuriperinnön ja matkailun kehittämiseksi sekä esittää kaupunginvaltuustolle uuden rakennusjärjestyksen hyväksymistä.

Tornion kaupunki ottaa käyttöön päätösten vaikutusten ennakkoarviointimenettelyn (EVA) ja sitä koskevan toimintaohjeen. Kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina.

Menettelyn tavoitteena on parantaa päätösten valmistelua, lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja varmistaa, että päätösten vaikutukset tunnistetaan jo valmisteluvaiheessa. Menettelyn käyttöönotto tukee myös kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteita.

Ennakkoarvioinnissa tarkastellaan päätösten vaikutuksia esimerkiksi kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen, palvelujen järjestämiseen, henkilöstöön, talouteen, ympäristöön ja yritystoimintaan. Arviointi tehdään erityisesti silloin, kun valmisteltavalla päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia kaupungin toimintaan tai suureen joukkoon kuntalaisia.

Toimintaohje määrittelee, milloin ennakkoarviointi tehdään ja miten arviointiprosessi etenee. Arvioinnin avulla päätöksenteossa voidaan vertailla eri vaihtoehtojen vaikutuksia ennen lopullisen ratkaisun tekemistä. Ennakkoarviointi toteutetaan sähköisesti kaupungin käyttämässä hyvinvointikertomusjärjestelmässä.

Tornio hakee EU-rahoitusta kult­tuu­ri­pe­rin­nön ja matkailun ke­hit­tä­mi­seen

Kaupunginhallitus päätti hakea EU:n Interreg Aurora -rahoitusta hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää Tornio-Haaparannan alueen kulttuuriperintöön perustuvaa kestävää matkailua. Hanke keskittyy erityisesti rajanyliseen lippokalastusperinteeseen sekä Struven ketjun kohteisiin, jotka muodostavat alueelle merkittävän kulttuurimatkailun kokonaisuuden.

Hankkeessa varaudutaan matkailun kasvuun kehittämällä kävijävirtojen hallintaa, uusia palveluja ja matkailutuotteita sekä vahvistamalla alueen toimijoiden välistä yhteistyötä. Samalla alue valmistautuu rajanylisen lippokalastusperinteen mahdolliseen UNESCO-listaukseen vuonna 2027.

Tornion ja Haaparannan yhteisessä hankkeessa laaditaan tiekartta kestävälle matkailulle, pilotoidaan uusia kulttuuriperintöön liittyviä palveluja ja kehitetään paikallisia liiketoimintamahdollisuuksia kulttuuriperintöä vaalien. Lisäksi Haaparannan kalastusmuseon näyttely uudistetaan esittelemään molempia alueen UNESCO-kohteita.

Hankkeen kokonaisrahoitus on 525 800 euroa. Tornion kaupungin omarahoitusosuus hankkeessa on yhteensä 30 900 euroa vuosina 2027–2029. Hanke toteutetaan yhteistyössä Haaparannan kaupungin, ProSiika ry:n, kalastusosuuskuntien sekä useiden alueellisten kehittäjä- ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa.

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on maaliskuusta 2027 kesäkuuhun 2029.

Kau­pun­gin­hal­li­tus esittää uuden ra­ken­nus­jär­jes­tyk­sen hy­väk­sy­mis­tä

Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää kaupunginvaltuustolle Tornion ja Keminmaan yhteisen uuden rakennusjärjestyksen hyväksymistä. Tavoitteena on, että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2027.

Rakennusjärjestys ohjaa paikallista rakentamista ja sisältää määräyksiä esimerkiksi rakennusten sijoittamisesta, rakentamistavasta, ympäristöön sopeutumisesta sekä ranta-alueiden rakentamisesta. Uudistus on tarpeen, koska vuonna 2025 voimaan tullut rakentamislaki edellyttää kuntia päivittämään rakennusjärjestyksensä uuden lainsäädännön mukaisiksi.

Rakennusjärjestystä on valmisteltu yhteistyössä Keminmaan kunnan kanssa. Valmistelun aikana luonnoksesta pyydettiin lausuntoja viranomaisilta ja muilta sidosryhmiltä sekä kuntalaisilta. Palautteen perusteella määräyksiin tehtiin tarkennuksia ja muun muassa rantarakentamista koskevia määräyksiä lievennettiin osittain.

Lisätietoja

Olli Rainio
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
olli.rainio@luottamus.tornio.fi
p. 040 654 6264

Jukka Kujala
kaupunginjohtaja
jukka.kujala@tornio.fi
p. 040 132 0403

Tornion kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat

Kuva: Kaupunginhallitus päätti hakea EU:n Interreg Aurora -rahoitusta hankkeelle, joka tavoitteena on kehittää Tornio-Haaparannan alueen kulttuuriperintöön perustuvaa kestävää matkailua. Ulla Pohjanen, Tornio365-valokuvakilpailu 2017.