Tämän kulttuurivuoden aikana haluamme nostaa esiin ja palkita torniolaisia kulttuuritekoja ja tekijöitä pitkin vuotta. Tänään haluamme erityisesti kiittää Tornion kansalaisopistoa ja neljää voimanaista, jotka herättävät eloon kansalaisopiston huomassa vuosikymmenten jälkeen Karungin pitäjänpukua – ja samalla palaa paikallista kulttuuriperintöä. Puku julkistetaan Tornion Kotiseutupäivillä lauantaina 29.8. osana yhteisiä Kotiseutufästejä. Samalla vietämme myös kansallispukujen tuuletusta ja Peräpohjolan markkinoita.
Tornion kansalaisopistolla raikuu heleä nauru ja puheensorina. Marja Niiranen, Sirkku Husa-Kesti ja Riitta Tilja tarkastelevat itsevärjättyjä lankoja ja niistä kudottuja kankaita ja pirtanauhoja taide- ja taitoaineiden suunnittelijaopettaja Taija Sillanpään kanssa. Kaikki alkoi vain kolmen naisen ideasta ja halusta oppia.Projektissa jokainen palanen on ollut yhtä tärkeä ja porukka on ollut juuri oikea – samanhenkinen ja jolla sarvet ovat jo hioutuneet vuosien saatossa. Työ ei ole ollut helppo: osallistujat ovat mönkineet kangaspuiden alle, laskeneet langat ja kantaneet vastuuta omista osuuksistaan. Puvun restaurointi on vaatinut luottamusta, yhteistyötä ja sinnikkyyttä.
Kurssi avattiin kaikille, mutta mukaan uskaltautui vain rohkeimmat. Kiinnostusta riitti, mutta moni olisi mieluummin ostanut kankaan valmiina – se ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Kurssi kuvaa vapaata sivistystyötä: tarjolla ei ole valmiita vastauksia, vaan mahdollisuus löytää ne itse.
Käsityö juurien äärellä – kulttuurisidonnaisen tekemisen merkitys
Karungin pitäjänpuvun valmistus ei ole ollut vain käsityöprojekti. ”Tämä on ollut minun juurien etsintä”, sanoo Riitta. Hänen isoisänsä isä saapui Karunkiin Ruotsinvallan aikana, ja suvun historia kulkee molemmin puolin rajaa. ”Minulla on Ruotsin Karungin eli Norrbottenin puku, mutta tajusin, että nythän voin tehdä tämän puvun – meidän puvun.” Kaikilla ryhmän jäsenillä on side Karunkiin, ja juuri se teki projektista merkityksellisen. ”Oli ihana, kun tuli puhetta tyttöjen kanssa, että me voimmekin tehdä tämän puvun, kun meillä on kaikilla sinne jokin tunneside”, Sirkku komppaa.
Käsityö on fyysistä, mutta myös henkistä prosessointia. Se on tilaisuus palata lapsuuden muistoihin ja tunteisiin. Riitta kuvaa kutomista henkisesti palkitsevaksi ja meditatiiviseksi:”Olen käynyt varmaan talon koko historian mielessäni ja sen ihmiset. Jonkinlainen moninkertainen prosessointi ollut – miettinyt omaa kotipiiriä ja läheisiä ihmisiä. Oman puvun tekeminen ei ole vain käsityötä, vaan matka omaan menneisyyteen ja identiteettiin.”
Naiset kertovat, kuinka he ovat käyneet läpi oman suvun naisten antamia ohjeita ja tapoja. Taija puolestaan kuvaa kulttuurisidonnaista käsityötä prosessina, jossa mukana oleminen ei vaadi aiempaa kokemusta tekemisestä – riittää, että on nähnyt ja elänyt sen lähellä. ”Vaikka et olisi ikinä käsitöihin koskenut, olet tavallaan ollut jo siinä läsnä. Vähän kuin urheilijat katsovat toistensa suorituksia nauhoilta ja sitten kokeilevat itse tehdä samoin.”
Hamekankaan malli saunan verhoina
Marja kertoo kaivaneensa hamekankaan mallin esiin kivien ja kantojen alta – aivan kirjaimellisesti. Alkuperäinen malli löytyi erään Kreetan ulkosaunan ikkunasta, jonne se oli aikanaan päätynyt, kun pukua valmistettiin Karungissa 1980‑luvulla. Marja laittoi puskaradion käyntiin, ja lopulta mallipuku paikantui Kukkolaan. Sen lainaaminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, vaan edellytti luottamusta puolin ja toisin: ”Kenes tyttöjä se sie oot, että voidaanko sulle tämä puku lainata?”
Myöskään projektin alku ei ollut helppo. Taija kertoo, kuinka alkuperäistä pukua tutkittiin tarkalla silmällä, mutta kaikkia sopivia lankoja ei löytynyt mistään. Lopulta Riitta päätti värjätä puuttuvat langat itse, jotta työ saatiin käyntiin. ”Aluksi kutominenkin tökki. Niidet tippuivat, järjestys hajosi. Mutta jos kaikki olisi liian helppoa, siihen menisi mielenkiinto,” Riitta sanoo ja jatkaa: ”Kangaspuista oppii koko ajan – ja juuri se tekee tästä työstä niin arvokasta.”
Taija näkee käsityön kokonaisvaltaisena prosessina. ”Jos olisimme jääneet kiinni alkuhankaluuksiin, tämä projekti olisi loppunut monta kertaa. Mutta tässä kasvaa sinnikkyys. Aina ei ole hauskaa ja joskus väsyttää. Mutta voi olla myös armollinen itselleen: tämä on ensimmäinen kerta, kun mie tehen tätä.”
Kansallispuku voi tuntua etäiseltä ja arvokkaalta, jopa harvojen saavutettavalta. Pitäjänpuku taas on kansanomaisempi, omannäköinen ja lähempänä jokapäiväistä elämää. Pitäjänpuku osoittautui lopulta helpommin lähestyttäväksi, ja naiset kertovat pitävänsä sen kanssa aidosti hauskaa.
Kudonnan meditatiivinen voima – käsityö on enemmän kuin tekniikkaa
Alusta saakka mukana on ollut myös Tornion käsityötupa, jonka kanssa on tehty yhteistyötä. Käsityötuvalla on luotu loimi ja vedetty se yhdessä sitten opiston kangaspuiden tukille.
Riitta kertoo, että hamekankaan kutominen on hidasta; kangasta syntyy noin 10 senttimetriä tunnissa, jos on nopea. Viiden metrin hamekangas vaatii siis vähintään 50 tuntia työtä. ”Siitä voi laskea, miksi se on kallista ja miksi sitä ei voi myydä noin vain.” Taija lisää, että taitavuudella pääsee alkuun, mutta sen jälkeen työ vaatii sitoutumista ja halua tehdä kunnolla. Kutominen on myös tilaisuus oppia itsestään. ”Oppii kiittämään itseään omasta työstä”, Riitta sanoo ja kokee prosessin tuoneen esiin uusia puolia itsestään: ”Elinikäinen oppiminen on ihan totta. Ja se ilo, mitä siitä tullee, kun mie hoksasin jotakin.”
Nelikko kantaa huolta siitä, että koulukäsityön perinne on murenemassa. He kokevat, että lapset ja nuoret jäävät paitsi tärkeistä taidoista – ei vain teknisistä, vaan myös niistä, jotka liittyvät prosessointiin, itsetuntemukseen ja kulttuuriseen jatkumoon. ”Miksi lapsi ei tekisi sitä samaa prosessointia kuin minäkin?” Riitta kysyy.
Puvun kieli – väreissä elää maisema, mieli ja muisto
Kuunnellessa nelikkoa käy selväksi, että Karungin pitäjänpuku ei ole vain vaate. Se on kudottu osa paikallista kulttuuria, maisemaa ja ihmisten mielenmaisemaa. Tornionlaakson tekstiiliperinteessä raanut ovat olleet keskeisiä, ja niiden raitakuviot heijastuvat myös hamekankaissa. Vaikka raita on universaali muoto, sen värikieli kertoo paikallisesta luonnosta, saatavilla olleista väriaineista ja ihmisten tavasta sommitella kauneutta.
”Tässä puvussa värit heijastavat paljon paikallista luontoa – kesän vehreyttä, ruskan hehkua ja ehkä myös ihmisten värikästä ja räiskyvää iloista luonnetta”, Taija kuvailee. Ei puhettakaan, että hame olisi yksivärinen – vaikka sekin olisi mahdollista. Tähän puvuntoteutukseen on aikoinaan valittu kolme eri punaista, kaksi vihreää ja yksi keltainen, jotka elävät toistensa kanssa kudottuna. Moninaisuus ja rytmi tekevät puvusta elävän.
Puku on syntynyt kansanomaisesta pukeutumisesta – siitä, mikä miellyttää silmää ja tuntuu omalta. Vaikka kansallispukujen materiaaleissa on kansainvälisiä vaikutteita, kuten englantilaisia mallikirjoja, lopulta valinta on aina paikallinen. Jokin on täytynyt puhutella ihmisiä, jotta se on jäänyt elämään.
Karungin puvussa näkyy myös yhteyksiä muihin alueen pukuihin. Pirtanauhassa on paljon samaa kuin Peräpohjolan puvussa, ja paidassa on omat, alueelle tyypilliset kirjailut. Puvun värit ja sommittelu kertovat ihmisten mentaliteetista, luonteesta ja mieltymyksistä ja se ei ole vain yhden suunnittelijan luomus. Puvut ovat yleensä syntyneet aikojen saatossa, vakiintuneet käytössä ja muotoutuneet yhteisön käsissä. ”Olisi mielenkiintoista tietää, mitä se tämän puvun suunnittelija on miettinyt”, Sirkku pohtii. Mutta ehkä juuri se, ettei kaikkea tiedetä, tekee puvusta elävän. Se on osa jatkumoa – ihmisen, luonnon ja muutoksen kudelmaa.
Kun puku saadaan kirjoihin ja kansiin kansalaisopiston toimesta, se voi jatkaa elämäänsä opiston kudonta- ja ompeluryhmissä. Taija pitää huolen dokumentoinnista kuvaamalla jokaisen työvaiheen, jotta jatkossa kuka tahansa voi valmistaa puvun ohjeiden mukaan. Tavoitteena ei ole puvun virallistaminen, vaan jäljen jättäminen: näkyvä merkki siitä, että Karungin pitäjänpuku elää edelleen. Tämä käsityöprojekti on sukupolvien välinen silta, kulttuuriteko ja osoitus siitä, että perinne voi elää, kun sille annetaan tilaa ja aikaa.
