Tornion kaupunginhallituksen päätöstiedote 19.5.2026
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Tornion kaupunki osallistuu Suomen ja Ruotsin välisen henkilöjunaliikenteen rahoittamiseen ja allekirjoittaa Traficomin kanssa sopimuksen liikenteen yhteistyöstä ja kustannustenjaosta.
Hankittava liikenne toteutetaan osana Traficomin ja VR-Yhtymä Oyj:n ostoliikennesopimusta. Yhteys kulkee Suomen ja Ruotsin välillä Tornion kautta Haaparantaan. VR:n ilmoituksen mukaan liikennöinti voitaisiin aloittaa 10.8.2026.
Sopimuksen mukaan Tornion kaupungin suora rahoitusosuus olisi enintään 100 000 euroa vuodessa. Lisäksi Tornio osallistuu kustannuksiin osana Meri-Lapin kehittämiskeskuksen rahoitusosuutta, joka on enintään 50 000 euroa vuodessa. Tornion osuus summasta on 39 prosenttia. Loppuosasta vastaavat muut alueen kunnat.
Myös Oulun kaupunki osallistuu kustannuksiin osana liikennöinnin kuntarahoitusosuutta. Oulun kaupungin osuus on enintään 50 000 euroa vuodessa.
Traficom sitoutuu liikennöintikustannuksiin enintään 1,9 miljoonalla eurolla vuodessa.
Sopimuksen on määrä olla voimassa vuoden 2030 loppuun saakka. Valtion rahoitus edellyttää, että eduskunta myöntää liikenteelle määrärahan vuosittain.
Tornioon hankitaan liikuteltava kuvauspiste
Kaupunginhallitus päätti, että Tornion uuden kuvauspisteen hankinta katetaan konserni- ja elinvoimapalvelujen muuhun investointitoimintaan varatusta määrärahasta vuonna 2026.
Kuvauspiste on osa kaupungin brändityötä. Sen tavoitteena on elävöittää kaupunkikuvaa ja lisätä Tornion näkyvyyttä. Kuvauspiste tarjoaa asukkaille ja vierailijoille mahdollisuuden pysähtyä, ottaa kuvia ja kokea Tornion ympäristö uudella tavalla.
Kuvauspisteestä tehdään liikuteltava, jotta se voidaan sijoittaa eri puolille kaupunkia esimerkiksi tapahtumien, matkailun ja maisemien kannalta kiinnostaviin kohteisiin.
Kuvauspiste on tarkoitus julkistaa valtakunnallisilla kotiseutupäivillä elokuussa 2026.
Kyläjoki-Laivajärven asemakaavaehdotus etenee nähtäville
Kaupunginhallitus hyväksyi Kyläjoki-Laivajärven asemakaavan ehdotusvaiheen nähtävillepanoa varten. Kaava-alue sijaitsee noin viisi kilometriä Tornion keskustasta itään, valtatien 29 pohjoispuolella. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa uusien toimintojen, kuten akkuteknologian ja energiateollisuuden, sijoittuminen alueelle.
Kaavaehdotuksessa alueelle osoitetaan muun muassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita, energiahuollon alue, maa- ja metsätalousalueita sekä katuja. Kaavatyön yhteydessä on laadittu useita selvityksiä esimerkiksi luonnon, hule- ja pohjavesien, liikenteen, melun, tärinän ja maaperän osalta.
Lähialueen asutus ja ympäristöarvot on huomioitu kaavaehdotuksessa muun muassa suojaviheralueilla ja kaavamääräyksillä, joilla ohjataan esimerkiksi hulevesien hallintaa, pohjavesien suojelua ja ympäristövaikutusten ehkäisemistä.
Pohjan stadionin huoltorakennuksen remontille lisää rahaa
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kokkokankaan koulun ilmanvaihdon saneeraukseen toiseen vaiheeseen varatusta 400 000 euron investointimäärärahasta 300 000 euroa siirrettäisiin Pohjan stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen, jonka kustannus on arvioitua suurempi. Urakalle oli varattu alun perin 400 000 euroa, mutta sen kokonaishinta nousee arviolta 633 000 euroon.
Kokkokankaan koulun ilmastointisaneeraukseen varatusta määrärahasta loput 100 000 euroa on tarkoitus käyttää koulun pihan uudistamiseen. Ilmastointisaneerauksen osalta hankinta on keskeytetty.
Keilahallille avustus keilanpystytyskoneen huoltamiseen
Kaupunginhallitus päätti myöntää Tornion Keilahalli Oy:lle 5 000 euron avustuksen keilanpystytyskoneiden huoltoon ja varaosien hankintaan.
Tornion keilahallin keilanpystytyskoneet on hankittu käytettynä vuonna 2011. Niiden käyttöikä on yleensä noin 30 vuotta. Suomen Keilailuliitto valvoo, että hallin koneistus ja radat ovat keilailuliiton sääntöjen edellyttämässä kunnossa.
Lisätietoja
Olli Rainio
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
olli.rainio@luottamus.tornio.fi
p. 040 654 6264
Jukka Kujala
kaupunginjohtaja
jukka.kujala@tornio.fi
p. 040 132 0403
