Etusivu » Blogi » Kolme kuukautta, monta näkökulmaa – oivalluksia kunnallisesta työstä ja omasta osaamisesta 

Kolme kuukautta, monta näkökulmaa – oivalluksia kun­nal­li­ses­ta työstä ja omasta osaamisesta 

Olen Anne Tervaniemi, aiemmalta koulutukseltani parturi-kampaaja ja pitkän yrittäjätaustan omaava tradenomiopiskelija Lapin ammattikorkeakoulussa. Opintojeni suuntautumisena on esihenkilötyö ja johtaminen sekä digitaalinen markkinointi. Kolmen kuukauden mittainen ammatillinen työharjoitteluni Tornion kaupungilla sijoittui opintojeni loppuvaiheeseen, ja harjoittelun myötä myös opintoni ovat siirtyneet kohti valmistumista.

Miksi Tornion kaupunki?

Tiesin jo ennestään, että Tornion kaupunki ja Lapin ammattikorkeakoulu tekevät yhteistyötä, ja kaupunki näyttäytyi luontevana vaihtoehtona ammatillisen työharjoittelun suorittamiseen. Yhteistyö korkeakoulun ja työelämän välillä mahdollistaa opiskelijoille aidot oppimisympäristöt ja käytännönläheisen näkökulman opintoihin, mikä oli itselleni tärkeä lähtökohta harjoittelupaikkaa valitessa.

Tornion kaupunki vaikutti harjoittelupaikkana kiinnostavalta myös siksi, että kaupungintalo toimintaympäristönä tarjosi mahdollisuuden nähdä laajasti erilaisia tehtäviä ja saada kokonaiskuva kunnallisesta organisaatiosta. Opiskelukaverin kokemukset harjoittelusta ja opinnäytetyöstä Tornion kaupungilla vahvistivat tätä käsitystä ja lisäsivät varmuutta siitä, että kyseessä voisi olla itselleni sopiva harjoittelupaikka.

Harjoittelupaikan saaminen edellytti oma-aloitteisuutta, sillä harjoittelupaikkojen löytäminen ei ole opiskelijoille itsestään selvää. Olin yhteydessä useampaan esihenkilöön Tornion kaupungilla kartoittaakseni mahdollisuuksia suorittaa harjoittelu kaupungintalolla.

Lähtökohdat har­joit­te­luun

Harjoittelun lähtökohtana oli halu saada mahdollisimman realistinen ja monipuolinen kuva kunnallisesta organisaatiosta. Opintojen loppuvaiheessa minulle oli tärkeää ymmärtää, millaisia asiantuntijatehtäviä kunnallisella puolella on tarjolla ja miten eri toiminnot linkittyvät toisiinsa arjen työssä.

Pitkä yrittäjätausta oli antanut vahvan pohjan vastuunottoon, itsenäiseen työskentelyyn ja monipuoliseen osaamiseen, mutta kunnallinen organisaatio toimintaympäristönä oli minulle uusi. Tavoitteena ei ollut rajata harjoittelua kapeasti, vaan päästä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon, jotta voisin muodostaa realistisen käsityksen omasta ammatillisesta suuntautumisestani valmistumisen kynnyksellä.

Mo­ni­puo­li­nen har­joit­te­lu­ko­ko­nai­suus

Harjoitteluni Tornion kaupungilla toteutui monipuolisena kokonaisuutena, jossa työskentelin hallinnon, henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon tehtävissä sekä asiakaspalvelun, viestinnän ja projektityön parissa. Kokonaisuus antoi selkeän kuvan siitä, miten eri toiminnot tukevat toisiaan kunnallisessa organisaatiossa.

Asiakaspalvelupiste Kompassissa työskentely toi harjoitteluun konkreettisen ulottuvuuden ja mahdollisti vahvan asiakaspalvelutaustani hyödyntämisen. Kuntalaisten kohtaaminen vahvisti käsitystäni vuorovaikutuksen merkityksestä kunnallisessa työssä.

Projektityö oli minulle uusi ja yksi harjoittelun opettavaisimmista osioista. Sen kautta tutustuin kokonaisuuden hallintaan sekä hankintoihin liittyviin prosesseihin, mikä avasi käytännön näkökulmaa kunnalliseen toimintaan ja herätti kiinnostusta logistiikan teemoihin. Asiantuntijoilta saatu tuki projektityön aikana vahvisti oppimista ja lisäsi varmuutta omaan tekemiseen.

Harjoittelun aikana käytin myös uusia digitaalisia työvälineitä ja päivitin CV:ni sekä LinkedIn-profiilini osana valmistautumista valmistumisen jälkeiseen työelämään.

Työyhteisön merkitys

Yksi harjoittelun merkittävimmistä kokemuksista on ollut työyhteisön tuki ja kannustus. Kannustavaa palautetta on tullut sekä esihenkilöiltä että työntekijöiltä, mutta erityisesti arjen työssä mukana olevien työntekijöiden rohkaisu ja luottamus ovat olleet itselleni merkityksellisiä.

Pienetkin arjen kohtaamiset ja kannustavat kommentit vahvistivat ammatillista itsevarmuutta enemmän kuin osasin etukäteen ajatella. Harjoittelu sai pohtimaan myös sitä, kuinka tärkeää on arvostaa ja kuunnella koko työyhteisöä – erityisesti ruohonjuuritason työntekijöitä, joilla on usein vahvaa käytännön osaamista ja hiljaista tietoa. Yhteisöllisyys rakentuu siitä, että jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi omassa roolissaan.

Katse eteenpäin

Haluan kiittää Tornion kaupunkia ja koko työyhteisöä avoimesta vastaanotosta sekä mahdollisuudesta kartuttaa osaamista ja kehittyä monipuolisesti harjoittelun aikana. Erityisesti haluan kiittää omaa ohjaajaani, kehitysjohtaja Sampo Kangastaloa, joka mahdollisti tämän harjoittelukokonaisuuden ja antoi minulle tilaisuuden kasvaa ja oppia, vaikka arki kaupungilla on usein kiireistä.

Koen ammatillisesti tärkeäksi myös sen, että harjoittelun päättyessä sain mahdollisuuden jatkaa työskentelyä Tornion kaupungilla vielä kuukauden ajan määräaikaisessa työsuhteessa projektityön parissa. Pidän tätä luottamuksen osoituksena siitä, että oma panokseni ja potentiaalini on nähty ja tunnistettu.

Harjoittelu Tornion kaupungilla on ollut minulle keskeinen kokemus kohti valmistumista ja työelämää tradenomina. Se on vahvistanut luottamusta omaan osaamiseen ja auttanut hahmottamaan omaa ammatillista suuntaa kunnallisessa toimintaympäristössä.

Anne Tervaniemi
Kirjoittaja oli työharjoittelussa Tornion kaupungilla marraskuusta 2025 tammikuuhun 2026