| Teerijoki Ilkka

Tornion vuosikymmenet – 1690-luku: Ensimmäinen kuningasvierailu Torniossa

Tornion vuosikymmenet – 1690-luku: Ensimmäinen kuningasvierailu Torniossa

Keväällä 1694 Tornioon levisi tieto, että itsevaltias kuningas Kaarle XI suunnitteli kiertomatkaa valtakunnassaan. Tarkoitus oli vierailla myös maan pohjoisimmassa kaupungissa Torniossa.

Vierailuun valmistauduttiin niin hyvin kuin osattiin, olihan kyseessä ensimmäinen kerta, kun Ruotsin hallitsija kävisi kaupungissa. Kustaa II Aadolf oli käynyt Torniossa 1614, mutta silloin kaupunkia ei ollut vielä perustettu, ja kuningas majoittui ilmeisesti Alatornion pappilassa.

Pelättiin kuninkaan arvostelevan kaupunkia, sillä sitä ei ollut rakennettu niin komeaksi kuin asetukset määräsivät. Asukkaille annettiin ankara kehotus korjata talojaan ja pitää kadut puhtaina. Suurta huolta kannettiin myös siitä, että hallitsijalle voitiin tarjota hänen arvolleen sopivia aterioita viineineen.

Kuningas saapui laivalla Råneåsta 14.6., ja kulutti seuraavan yön kirkon kellotapulissa seuraamassa keskiyön aurinkoa. Ratkaisevan hetken, eli 7 minuuttia vaille ja 6 minuuttia yli puolenyön välisen ajan, aurinko oli kuitenkin pilven takana.

Seuraavana aamuna kuningas kierteli kaupungissa. Ennen lähtöään hän osallistui vielä jumalanpalvelukseen, jossa sattui hämmentävä tapaus: kiivaana ja suorasanaisena tunnettu Alatornion kirkkoherra Tuderus ei saanut komean seurueen nähtyään sanaakaan suustaan. Tapahtuneen johdosta Tuderus lähetti myöhemmin anteeksipyyntökirjeen kuninkaalle.

 

Kuva: Kaarle XI suunnitteli tulevansa uudelleen Tornioon katsomaan keskiyön aurinkoa. Tätä varten kirkkoon rakennettiin kuvan korkea torni, jotta aurinko varmasti nähtäisiin. Kuningas ei ehtinyt enää Tornioon, mutta kaksi hänen lähettämäänsä tiedemiestä kävi paikalla, ja he julkaisivat myös kirjan keskiyön aurinko -ilmiön luonnontieteellisestä selityksestä. Kuvalähde: Tornionlaakson museo, Tuomo Ylinärä.

Kirjoitus on osa Ilkka Teerijoen Tornion kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koostamaa Tornion vuosikymmenet -historiasarjaa. Kirjoitukset ilmestyvät keskiviikkoisin Lounais-Lappi -lehdessä ja torstaisin Tornion kaupungin blogissa. Linkit teksteihin löydät Tornionlaakson museon sivuilta.

Sivun alkuun