400-vuotias syntymäkaupunki säilyy sydämessä, sillä juuret ovat siellä ja Tornio pysyy kotina. Kirjoittaja on ulkotorniolainen media-alan ammattilainen, joka soitti punkrockia Tornion 375-vuotispäivien juhlalavalla. Hänen sielunmaisemansa ovat maalanneet rajaseudun kulttuuri ja ihmiset.
Tornion kuvaileminen on minulle hankalaa. Se on niin lähellä, niin henkilökohtainen. Aihe vetää mietteliääksi kuin keskivertosuomalaisen, jota pyydetään kehumaan itseään. Mutta sano poikittainen sana syntymäkaupungistani, ja saat korvat punaisena erotella voimasanojen välistä Teemua, Kallea, CMX:ää ja Terveitä Käsiä.
Jotkut asiat ovat pyhiä.
Synnyin torniolaiseksi ja kuolen torniolaisena. Olen ollut torniolainen, joka asuu Lontoossa ja torniolainen, joka asuu Helsingissä. Tällä hetkellä olen torniolainen, joka asuu Rovaniemellä.
Vasta reilu parikymppisenä ison maailman katuja tallaavana miehenalkuna tajusin, että kaikkien isät eivät ole levyseppähitsaajia tai kylmävalssaamolla töissä. Jotkut suurkaupunkien kasvatit olivat syntyneet rahaan, ja sitä oli torniolaisen vaikea ymmärtää. Itsehän täällä pitää paikkansa ansaita.
Tornionlaaksossa saat olla mitä tahansa, kunhan et ole laiska. Töitä pitää tehdä kaksi kertaa enemmän kuin naapuri, ja vapaa-aikana vaihdetaan firman kamppeet omaan raksaliiviin. Kauppaa on tehty jo vuosisadat, ja rahhaa saa olla, kunhan ne on itse tienattu. Kultalusikka on rajan itäpuolella kirosana.
Rajaton on ajaton
Ruottalaiset ovat kuitenkin kavereita, vaikka niillä kaikki vähän helpompaa onkin. Sen tietää jokainen torniolainen, sillä kaikilla on sukua ja säätöä rajan toisella puolella. Kasvoin ympäri Torniota ja Haaparantaa, ja perhettä asuu edelleen molemmin puolin. Niin on aina ollut ja tulee olemaan: rajaton on ajaton ja se pitää torniolaisen katseen avarana. Minäkin olen jopa ystävystynyt kemiläisten kanssa.
Maltaan haju uimareissulla Pikisaareen. Avoimet ovet Putaan hallilla ja painimatsit tatamilla, jos jousiampujat eivät olleet harjoittelemassa. Meerin möykky, Pullo-Ekin mopo, Ruottin karkit Haaparannan uimahallissa ja rattikelkkailu revontulten alla Pohjan Stadionilla. Korkeushyppyä Aspenilla.
Stadilainen kutsui landeksi, mutta sitä en itsessäni tunnista. Minä olen kaupunkilainen. Notkuin Kubenilla, soitin punkkia, kävelin Haltsaria ylös alas, kahvittelin Karkiaisella ja pläräsin J-Musicissa levyjä. Minusta ei kaurahattua saa, vaikka lapsena raahasivatkin heinätöihin Korpijärveen ja nykyinen puolisokin on Liakasta kotoisin. Hän kasvoi pellon reunalla navetan kyljessä, minä skeittasin keilahallin parkkipaikalla. Kaksi eri maailmaa samassa pohjoisessa pisteessä.
Ei muka Lappia?
Moni ei ymmärrä, että lappilainenkin voi olla urbaani. Ja siellä jo ensimmäinen motkottaa, ettei Tornio edes ole sitä oikeaa Lappia. Vaikka vaaramaisemat alkavat vasta Aavasaksalta, on moukkamaista kyseenalaistaa lappilaisuus Torniossa.
Lapin vanhin kaupunki: 400-vuotinen avainasema kauppapaikkana, liikenteen solmukohtana ja kulttuurien kohtauspaikkana kahden valtion symbioosissa. Okei, yhteiselossa on nyt pieni särö mutta eiköhän tilanne korjaannu. Tornion vähättelijät saavat puolestani tukehtua omaan mantraansa. Sitä pohjoisen isoa lohtakin ne ajavat repimään tuosta rajajoesta.
Torniolainen sielunmaisema on lappilainen, mutta isompi: meillä on paitsi Ylläs ja Levi, myös Pullinki ja Dundret. On Kärppien pelit yhtä lailla kuin Luleå Hockeynkin. Lappilaisuus kuuluu vahvana puheessa: Rovaniemellä määkii moni alkuasukaskin, kun torniolaiset ovat länsikairan mie-kansaa.
400 vuotta – otama sille!
Meillä ei ole omaa laskettelukeskusta (lepää rauhassa Kokkokangas) eikä joulupukkia, mutta meillä on meri ja saaristo kansallispuistoineen. On Kukkolankoski ja perinnekalastus, rajakauppa ja joppaus, tunnin kestävä golflyönti ja jokirantaa puolen valtakunnan edestä. Kohta toivottavasti myös rajakeskusta.
Mutta kuka näistä asioista tietää? Nyt ääntä, Tornio ja torniolaiset! 400 vuotta on valtava merkkipaalu, ja maailma on auki kuin parajöödarin diskossa tapsantansseissa. Meillä on kaikki kortit käsissämme, nyt täytyy vain uskaltaa pelata. Ameriikan markkinointia ja perinteisen kauppapaikan kulttuuria tiskiin. Rinta rottingille ja rahat pois.
Torniolaisissa on asennetta. Se näkyy jääräpäisyytenä ja suorasukaisuutena, mutta myös hersyvänä huumorina ja pilkkeenä silmäkulmassa. Saatamme sanoa kärkkäästi, mutta meidän kanssa on varauksetta hauskaa. Annetaan sen näkyä.
Tänä vuonna juhlitaan pyöreitä. Tornio 400 vuotta – kilistellään ylpeydellä.
Henri Anundi
