| Teerijoki Ilkka

Tornion vuosikymmenet – 1900-luku: Rautatie murtaa Tornion kahdeksankuukautisen eristyksen

Tornion kehitystä oli lähes kolmen vuosisadan ajan haitannut se, että valtavat etäisyydet ja reilusti yli puoli vuotta jäässä ollut meri vaikeuttivat kaupankäyntiä ja kaikkea muutakin yhteydenpitoa. Hevospelillä ei voinut kuljettaa isoja kuormia, minkä lisäksi teiden surkea kunto haittasi maantiekuljetuksia.

Suomessa 1800-luvun jälkipuolisko oli vilkasta rautateiden rakentamiskautta, ja suurin osa pääradoista oli valmiina vuosisadan vaihteessa. Pohjanmaan rata Ouluun valmistui 1886. Jo ennen tätä oli tehty ensimmäiset valtiopäiväaloitteet radan jatkamisesta pohjoisemmaksi, Tornioon.

Päätös radan jatkamisesta tehtiin vuoden 1897 valtiopäivillä. Rata Tornioon valmistui loppukesällä 1903. Aikataulun mukainen liikenne alkoi lokakuussa. Ouluun päästiin nopeimmillaan runsaassa neljässä tunnissa, ja takaisinkin saman päivän aikana. Helsinkiin ehti 28 tunnissa, kun aiemmin matka sinne vei viikon.

Ensimmäisenä täytenä liikennöintivuotena 1904 Torniosta lähti ja sinne saapui noin 17 000 junamatkustajaa. Seuranneen vuosikymmenen aikana matkustajamäärä kasvoi lähes kolminkertaiseksi. Matkat Tornioon olivat aiempaa monin verroin helpompia, ja myös ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä alkoi näkyä katukuvassa. Liike-elämäkin vilkastui niin, että kaupungista hankittiin tontteja keinottelumielessä, mikä oli Torniossa aivan poikkeuksellista.

Kuva: Torniolaisten toiveista huolimatta rautatieasema sijoitettiin joen itärannalle. Valtiovalta piti Tornionjoen ylittävää siltaa liian kalliina ja asemalle kaavailtua aluetta Suensaarella liian pienenä. Lisäksi ruotsalaiset eivät olleet ratkaisseet ratalinjausta Haaparannalle, minkä vuoksi ei voitu tietää myöskään tulevan yhdysradan paikkaa. Kompromissina rautatiehallitus asetti aseman ja kaupungin väliä kulkemaan Tornionjoki-nimisen höyrylautan, jonka vuoroväli oli tiheä ja se pystyi kulkemaan kymmensenttisessä jäässäkin. Tornionjoen kelirikkokausi lyheni siten merkittävästi.

Kuvan lähde: Tornionlaakson museo.

Kirjoitus on osa Ilkka Teerijoen Tornion kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koostamaa Tornion vuosikymmenet -historiasarjaa. Kirjoitukset ilmestyvät keskiviikkoisin Lounais-Lappi -lehdessä ja torstaisin Tornion kaupungin blogissa. Linkit teksteihin löydät Tornionlaakson museon sivuilta.

Sivun alkuun