Tornion kaupungin kummialus, ohjusvene Tornio, saapuu vierailulle Röyttän satamaan lauantaina 8. elokuuta. Alus on avoinna yleisölle lauantaina klo 12–15.
Yleisö pääsee tutustumaan aluksen ulkokansille. Aluksen henkilöstöä on kansilla ja laiturialueella koko esittelyn ajan.
Lisäksi Rovaniemen sotilaskotiyhdistys tuo paikalle sotilaskotiauton, josta voi ostaa munkkikahvit. Kaupunki järjestää yleisölle kuljetuksen satamaan. Bussikuljetus alukselle kulkee non stop Puuluodon liikuntakeskuksen parkkipaikalta osoitteesta Ruonajärventie 172, jossa on pysäköintimahdollisuus henkilöautoille. Laiturialueella on narikka repuille ja muille kantamuksille.
Ohjusvene Tornio on yksi Merivoimien Hamina-luokan aluksista. Hamina-luokan alukset kykenevät valvomaan ja torjumaan ilma-, pinta- ja vedenalaisia uhkia ja niissä on muun muassa torpedo- ja pintatorjuntaohjusjärjestelmät.
Hamina-luokan ohjusveneitä ovat Tornion ohella Hamina, Hanko ja Pori. Hamina-luokan alukset muodostavat Merivoimien merellisen liikkuvan operaatiokyvyn perustan. Alukset ovat käyneet läpi elinkaaripäivityksen, jossa järjestelmiä modernisoitiin vastaamaan nykypäivää. Alusten elinkaari ulottuu 2030-luvulle.
Lämpimästi tervetuloa!a
