Tornionjoen elävä lippokalastuskulttuuri

Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri on monipuolista aineetonta ja elävää perintöä. Se on olennainen osa myös Tornionlaakson rakennettua kulttuuriympäristöä. Molemmin puolin jokea sijaitsevat kalakentät paistokotineen, aittoineen ja krenkkuineen kertovat perinteestä silloinkin, kun kukaan ei ole lippoamassa. Kalastusta harjoitetaan samoin perinteisin menetelmin Väylän molemmin puolin ja siihen kuuluvat niin lippoaminen, krenkut, varrassiika kuin kalan jakaminen.

Tornionjoen koskikalastuskulttuurin historia tunnetaan vuosisatojen taakse. Se jatkuu elävänä ja sukupolvelta toiselle eteenpäin siirtyvänä. Siihen liittyy erityisiä ja ainutlaatuisia käytäntöjä, tietoa, taitoa, välineitä ja kulttuurisia tiloja.

Tornionjoella ilmiön erikoisuutena on myös sen esiintyminen ja jatkuminen rajajoen molemmin puolin, kahden eri valtakunnan alueella – yhdessä kuningaskunnassa ja yhdessä tasavallassa. Kalastuskulttuuri ja sen harjoittajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa luonnon ja ympäristönsä kanssa. Perinne on olennainen osa yhteisön identiteettiä. Ilmiö on säilyttänyt erityisyytensä, mutta kehittynyt ja sopeutunut ympäristöönsä ja saanut uuden merkityksen yhteisön identiteetin vahvistajana ja uudenlaisena toimeentulon osana. Tornionjoella perinteessä ilmenee pieniä eroja eri apajapaikkojen välillä, kuitenkin perusperiaate on sama ja koko yhteisö näkee perinnekulttuurin arvon.

Ehdokkaana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle

Suomen seuraava Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vietävä kohde koskee Tornionjoen perinteistä lippokalastuskulttuuria. Rajajoen elävää perintöä koskeva esitys valmistellaan yhteistyössä Ruotsin kanssa eli monikansallisen hakemuksen koordinoinnista vastaa Ruotsin Institutet för Språk och folkminnen (ISOF). Suomen osalta valmistelusta vastaavat Museovirasto yhteistyössä Tornionlaakson museon ja alan yhteisöjen kanssa. Hakemus on tarkoitus jättää Unescoon maaliskuussa 2025. Päätös mahdollisesta hyväksymisestä luetteloon saataisiin siis joulukuussa 2026.

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuoden 2017 marraskuussa Tornionjoen perinteisen koskikalastuskulttuurin Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Se sisältyy luettelossa aihealueeseen Luonto ja maailmakaikkeus. Kansallista luettelosta tehdään ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Ruotsin puolella Tornionjoen koskikalastuskulttuuri – Håvfisketraditionen i Tornedalen on nimetty kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön ehdokasluetteloon vuonna 2018.

Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on Suomesta tähän mennessä nimetty saunaperinne (2020) ja kaustislainen viulunsoitto (2021) sekä monikansallisina kohteina pohjoismaalainen limisaumaveneperinne (2021), jossa myös Ruotsi on mukana, sekä käsin valmistettuun lasiin liittyvää tieto, taito ja tekniikat (2023) viiden muun maan kanssa. Ruotsi odottaa tänä vuonna (2024) päätöstä kesäkenttäperinteen (ruots. fäbodbruk) nimityksestä luetteloon yhdessä Norjan kanssa.

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon ja sen jäsenvaltioiden yhteinen sopimus, jonka Unescon yleiskonferenssi hyväksyi 17. lokakuuta 2003. Sen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön vaalimista lisäämällä tietoisuutta aineettoman kulttuuriperinnön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhteistyössä yhteisöjen, ryhmien ja kansalaisjärjestöjen kanssa sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua. Yleissopimus antaa raamit tavoitteiden toteuttamiseen, mutta jättää myös tilaa kansallisille tulkinnoille ja vapauden valita toimeenpanotapa.

Sopimuksessa määritellään aineettoman kulttuuriperinnön olevan ”käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoa, taitoja – sekä niihin liittyviä välineitä, esineitä, artefakteja ja kulttuurisia tiloja – jotka yhteisöt, ryhmät ja joissain tapauksissa yksityishenkilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään”. Sopimus tunnistaa myös näihin liittyvät välineet, esineet ja kulttuuriset tilat osaksi aineetonta kulttuuriperintöä. Unesco hyväksyi sopimuksen vuonna 2003, mutta ilmiönä aineeton kulttuuriperintö on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Sen ilmenemismuotoja voivat olla esimerkiksi suulliset perinteet, esittävät taiteet, sosiaalisen elämän käytännöt, rituaalit ja juhlamenot tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevat tiedot, taidot ja käytännöt. Aineeton kulttuuriperintö säilyy ja välittyy elävänä ja muuntuvana sukupolvilta seuraaville. Tällaisen kulttuuriperinnön avulla voi Unescon mukaan edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja vahvistaa ihmisten kunnioitusta erilaisia elämäntapoja kohtaan. Erityisen tärkeää aineettoman kulttuuriperinnön ymmärtäminen on erilaisten vähemmistöjen ja valtaväestön yhteiselon sujumisen ja kulttuurisen moninaisuuden säilymisen kannalta.

Tällä hetkellä Ihmiskunnan aineettoman perinnön luettelossa on 730 kohdetta 145 maasta.

Sivun alkuun