Tornion kaupungintalossa taiteella on suuri rooli.  Vuoden 2023 näyttelyripustuksen nimi on Rinnakkaiseloa. Kokonaisuuden kaikki teokset ovat Aineen taidemuseon kokoelmasta, lukuun ottamatta ala-aulassa sijaitsevaa Wäinö Aaltosen Tanssijatar -pronssiveistosta. Teos hankittiin Tornion kaupungin kokoelmaan 60-luvun puolella ja se sijoitettiin aikanaan vastavalmistuneeseen kaupungintaloon.

Rinnakkaiseloa-näyttely käsittelee yhdessä elämistä ja toimimista. Teosvalintojen lähtökohtana ovat olleet kussakin kerroksessa sijaitsevat kaupungin palvelut. Kirjaimellisten tulkintojen sijaan tavoitteena on ollut avata teosten ja kerroskohtaisten toimintojen välille keskusteluyhteys ja siten tarjota uusia väyliä arjen ja taiteen kohtaamiselle.

Kaupungintalon toisessa kerroksessa on teoksia, joissa on läsnä yhteinen sävel; avun tarjoamisen ja vastaanottamisen vastavuoroinen koreografia. Mikko Rautajoen akvarellissa orkesterin jäsenet virittävät soittimensa samalle sävelkorkeudelle. Hannu Väisäsen Mehiläinen mies kepeä viittaa Kalevalaan, jonka 15. runossa Lemminkäisen äiti haravoi poikansa ruumiinosat Tuonelan joesta. Hoiva ja mehiläisen tuoma mesi ja voide virvoittavat Lemminkäisen. Helena Junttilalle Karhu on omien voimien kuvastaja. Suuriin petoihin liittyvät myytit ja uskomukset ovat aina vaikuttaneet ihmisen ja petoeläinten välisiin suhteisiin. Neuvotteluhuoneessa sijaitsee Maaria Oikarisen maalaus nimeltään Maalaus. Teoksen nimi ohjaa meitä katsojia keskittymään nimen sijaa olennaiseen eli maalaukseen, sen muotoon, väriin, sommitteluun ja pintaan.

3.kerroksessa ollaan kodin ja asumisen teemoissa, kuten Markku Heikkilän leikillinen teos Fransiscus-hippiäisen pönttö. Hippiäisen värisessä linnunpöntössä on kupoli, jonka muoto on kuin idän moskeijoista. Aulikki Nukalan Syysasetelma ja Olli Simolan Pyöreän pöydän asetelma -teoksissa saamme nauttia asetelmamaalauksen perinteistä. Kukkasten ja aseteltujen astioiden yksityiskohtien briljeerauksen ohella asetelmamaalauksien tarkoituksena on ollut viestiä ihmisenä olemisen problematiikasta. Tunnetuin aihepiiri lienee Memento mori, muista kuolevaisuutesi. Muistuttakoot nämä maalaukset meitä elämään, nauttimaan jokaisesta päivästä ja käyttämään aikaamme viisaasti. Paavo Kauramäen teoksissa väri ja muoto muodostavat toisistaan erottamattoman yhtälön. Maalaus on nimeltään Lasimaalauksen valoa. Taiteellisen työnsä lisäksi Kauramäki toimi Tikkurilan värisuunnittelijana.

Huolenpidon ja empatian teemallisia aiheita on esillä neljännessä kerroksessa. Janne Laineen heliogravyyrivedos Katseissa I yhdistää taiteilijalle tyypillisellä tavalla valokuvan ja taidegrafiikan ilmaisukeinoja. Mieleen tulee taidemaalari Juhana Blomstedtin sanat: Ihminen katsoo maalausta niin kuin katsoo toista ihmistä. Jokaiselle on tärkeää tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Outi Heiskasen teosten aiheet kumpuavat koetusta ja nähdystä, niin arkielämästä kuin unista ja alitajunnastakin. Värikäs teos Valaistus on erityisesti mustavalkoisesta grafiikastaan tunnetun taiteilijan tuotannossa harvinaisempi, sillä Heiskanen koki värigrafiikassa usein epäonnistuvansa ja oli tyytymätön lopputulokseen. Esillä oleva grafiikanlehti toimikoon meille muille muistutuksena itsemyötätunnon tärkeydestä. Miina Äkkijyrkän luonteikas Rehevä kyyttö kuvaa itäsuomenkarjaa vasikoineen. Äkkijyrkkä on toiminut aktiivisesti suomalaisiin alkuperäiskarjarotuihin lukeutuvan kyytön suojelijana ja puolestapuhujana.

5.kerroksen teemoina ovat yhteydet ja yhdessä toimimisen tematiikka. Monet taiteilijat tekevät yhteistyötä eri tavoin. Taiteilijapari Raisa Raekallion & Misha De Valin tekevät taidetta yhdessä, yhtäaikaisesti tai vuoroin, samalle maalauspohjalle. Teoksessa Untitled lumihiutaleita talvisessa maisemassa pyydystävät taiteilijapari taiteilijaystävineen. Markku Heikkilän Silminnähden-kokonaisuudessa vähäpätöiseltä tuntuvat asiat nousevat merkitykselliseksi, kun useista yksilöistä muodostuu vaikuttava verkosto. Vaikutus voi olla suuri, kun tehdään yhdessä. Teuvo Tuomivaaran pronssiveistoksessa Kuilu ihmishahmot seisovat pienellä kukkulalla vastatusten välissään syvä railo – maan tai jään pinta on haljennut. Pronssin pinta on hapolla syövytettyä ja läikehtii paikoitellen sinisen sävyissä. Odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa. Kirsi Neuvosen vedoksissa on kollaasimaisuutta niin tekniikan kuin aiheenkin tasolla. Teemoissa toistuvat ajalliset kerrostumat, viittaukset taidehistoriaan ja antiikin jumaltarustoihin.

Rakentamiseen sekä ihmisen ja ympäristön suhteeseen liittyvät teemat ovat esillä kuudennessa ja seitsemännessä kerroksessa. Teemu Saukkosen teosparissa Kaksoset luonto puskee lävitse sarven muodossa, maalauksen rajoja venyttäen. Susanna Gottbergin tuotanto tuo mieleen havaitsemisen, mitä havainnoimme, mitä jätämme huomioimatta. Eero Hiirosen muotoilemassa veistoksessa kuvastuu taiteilijalle tunnusomaisesti heijastukset, vesi ja liike. Hiironen omistautui luonnolle ja hänen teoksensa herättelevätkin pohtimaan puhtaan veden merkitystä. Aarno Ahtajan pienet matkamaalaukset ovat syntyneet maalausmatkoilla pohjoiseen. Vuosina 1953 ja 1954 taiteilija opetti maisemakuvausta Kemin Taideyhdistyksen ja Seitapiirin organisoimilla leireillä Pallasjärvellä.  Kahdessa aikatodellisuudessa liikutaan teoksessa Livian talo, jossa Eeva Liisa Isomaa on yhdistänyt keisari Augustuksen puolison Livian talon lattiamosaiikit ja Kemijoen rantamaiseman.

Kirkkaana päivänä kahdeksannesta kerroksesta näkyy kauas. Jukka Mäkelälle luonto ja maisema olivat tärkeitä työssä ja arjessa. Monilla taiteilijan teoksilla on luontoon liittyvä nimi ja aihe. Kain Tapperin ei-esittävän taiteen lähtökohta oli usein luonto, vakioaiheisiin kuuluivat kallot.  Ville Rätyn pyrkimys maalatessaan on tila, jossa ”en aio maalata, vaan maalaan, en yritä, vaan toimin!”. Mikään ei voi tuolloin rajoittaa teoksen – tai tuloksen – syntyä! Yhteyden tematiikkaa käsittelee teos Alone and Waiting.

Jaakko Heikkilän Yrtinpoimijat, Armenia 2004 liittyy taiteilijan monivuotiseen työhön, jossa hän on kuvannut armenialaisia sekä kotimaassaan että kaukana sieltä. Riipaisevan kaunis teos on myös kunnianosoitus historiansa vaiheissa vainotuksi tulleelle kansalle.

Pekka Hermanni Kyrölle poro on pohjoisen kulttuurin ja identiteetin allegoria. Poro edustaa itäistä Lappia ja koko pohjoista seutua ja siellä asuvia ihmisiä. Myös Marja Helander on pohjoisen luonnon ja identiteetin puolestapuhuja. Hanna Kanto maalaa pohjoista sellaisena kuin sen on itse kokenut. Disengage –teoksen pohjalla on 60-luvun valokuva hiihtokilpailuista Äkäslompolosta. Veikko Törmäsen LUX haastaa fyysisen näköhavainnon ohella pohtimaan näkökulman ja katsomisen fokusta.

 

Näyttelytyöryhmä

Anita Alamaunu
Amanda Hakoköngäs
Jari Hannuniemi
Virpi Kanniainen
Pasi Makslahti
Mikko Saarenpää
Elina Temmes

Maaria Oikarinen, Maalaus, 2006-2007, akryyli kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma

Hannu Väisänen, Mehiläinen mies kepeä, 1999, akvatinta, fotoetsaus, Aineen taidemuseon kokoelma