Etusivu » Ajankohtaista » Kläpit lipolle -hankkeelle rahoitus, koululaiset tutustuvat lippoamiseen Kukkolankoskella

Kläpit lipolle -hankkeelle rahoitus, koululaiset tutustuvat lippoamiseen Kukkolankoskella

Tornionlaakson museon, Aineen taidemuseon ja ProSiika ryn yhteinen Kläpit lipolle -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Outokaira Tuottamhan ry:ltä. Kläpit lipolle -hankkeen omarahoituksesta vastaa ProSiika ry talkootöillä ja Tornion kaupunki hoitaa hankkeen ulkopuolella lisäksi työntekijöidensä palkat. Hanke aloitettiin syyskuussa 2023 museoiden ja kalastajien omalla vastuulla ja rahoituksen saaminen varmistui vasta nyt.

Kläpit lipolle -hankkeen tavoitteena on tutustuttaa Tornion, Ylitornion ja Pellon 5.–6. luokkalaisia lippoamiseen Tornion Kukkolankoskella sekä aineettomaan kulttuuriperintöön yleisesti. Vuonna 2023 hankkeen käynnistyessä Kukkolankosken käynneille valikoituivat Tornion kaupungin 5. luokkalaiset. Tänä vuonna kosken kuohujen äärelle pääsevät Tornion 5. luokat sekä Ylitornion 5.–6. luokat. Hankkeen viimeisenä vuotena eli 2025 on Pellon 5.–6. luokkien vuoro.

– Viime vuonna saimme opettajilta ja lapsilta paljon positiivista palautetta käynneistä, kertoo museolehtori Joni Karjalainen.

– Oppilaat olivat innoissaan ymmärtäessään aineettoman eli elävän kulttuuriperinnön roolin arjessaan esimerkiksi saunomisen tai muiden perheen omien perinteiden muodossa. Myös varrassiika näytti maistuvan kaikille erinomaisesti!

Viime syksynä perinnekalastajat opastivat koululaisia lippoamisen saloihin ja taitoja päästiin myös kokeilemaan kalastamalla kumiankkoja koskesta lipolla. Tornionlaakson museosta museolehtori Joni-Pekka Karjalainen kertoi oppilaille Kukkolankosken historiasta, ja koululaiset tutustuivat erilaisiin aineettoman kulttuuriperinnön muotoihin heidän omassa elämässään. Aineen taidemuseon museolehtori Anita Alamaunu ja museoassistentti Brita-Kaisa Välimaa maalasivat maalitusseilla kiviin koululaisten kanssa koskeen ja kalastukseen liittyvää kuvitusta. Inspiraatiota kuvituksiin haettiin taidemaalari Unto Pusalta, joka teki luonnoksia Kukkolankosken kalastusperinteestä. Lopuksi oppilaat pääsivät nauttimaan perinteisestä sormilla syötävästä varrassiiasta.

Aineen taidemuseon taidepajassa maalattiin kala-aiheisia kuvituksia kiviin. Kuva Tornionlaakson museo

Matkalla Unescoa kohti

Perinteinen koskikalastuksen muoto eli lippous on matkalla kohti Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listaa. Hakemus aineettoman kulttuuriperinnön listalle toteutetaan Suomen ja Ruotsin yhteishakemuksena. Museolla hakuprosessia koordinoi tammikuussa työnsä aloittanut kulttuuriperintökoordinaattori Julia Autio. Hakemus tullaan jättämään Unescolle keväällä 2025 ja lopullinen päätös listalle pääsystä annetaan loppuvuodesta 2026.

Lisätietoja ja yh­tey­de­no­tot

Museonjohtaja Titta Kallio-Seppä, puh. 050 597 1557, titta.kallio-seppa@tornio.fi
Museolehtori Joni-Pekka Karjalainen, puh. 040 631 8339, joni-pekka.karjalainen@tornio.fi