FOKUS Helinä Wähä
Maiseman meditoija
Aineen taidemuseon FOKUS-näyttelysarja esittelee Helinä Wähän (1925–2013) tuotantoa Aineen Kuvataidesäätiön kokoelmasta sekä yksityisestä kokoelmasta.
Helinä Wähä syntyi Helsingin Käpylässä vuonna 1925, jossa asui koko elämänsä. Wähä syntyi maalareiden sukuun. Helinä Wähän isä oli taidemaalari Seth Joel Wähä (1888–1958) ja isän isä koristemaalari Johan Petter Wähä, joka oli syntynyt Alatorniolla 1863. Vaikka Helinä Wähä oli paljasjalkainen käpyläläinen, yhteys pohjoiseen säilyi kuitenkin niin, että kauppaneuvos Veli Aine hankki aikanaan yksityiseen taidekokoelmaansa Tornioon kolme Helinä Wähän maalausta. Lisäksi Aineen Kuvataidesäätiön kokoelmiin kuuluu myös Helinä Wähän isä, Seth Joel Wähän tuotantoa, maisemia Torniosta.
Helinä Wähä piirsi innokkaasti lapsesta saakka. Kerrotaan, että taiteilijaisä Seth Joel Wähä kannusti lasta ja toimitti innoissaan viisivuotiaan Helinän piirrustuksen ”erääseen suureen päivälehteen”, jossa se julkaistiin. Kansakoulun neljännellä luokalla Wähän tekemä piirros herätti huomiota ja se lähetettiin opettaja Engun Rauhamaan toimesta osaksi näyttelyä Tallinnaan. Vuonna 1938, kolmetoistavuotiaana Helinä Wähä osallistui siis ensimmäiseen kansainväliseen näyttelyynsä. Oppikoulussa Wähän opettajana toimi Kansallisteatterin lavastaja Matti Warén, joka innostui Helinä Wähän piirroksista ja esitteli niitä monille taiteilijakollegoilleen. Helinä Wähä on kertonut olleensa lapsesta saakka kiinnostunut valon ja varjon vaihteluista, auringon säteiden leikistä maton kuvioilla ja ikkunan kuvioläikästä lattialla. Vahva, oma visuaalinen kokemusmaailma näkyy myös Wähän myöhemmässä tuotannossa.
Sotien jälkeen vuonna 1943 Helinä Wähä aloitti taideopintonsa Ateneumin iltakoulussa tehden päivisin leipätyötä konttoristina Rautatiehallituksessa. Wähä jatkoi taideopintojaan Ateneumissa vuoteen 1946 saakka, jolloin siirtyi Suomen taideakatemian kouluun. Tärkeimmiksi opettajikseen Wähä on maininnut Aarre Heinosen ja Olli Miettisen. Ateneumissa Wähän läheisiä opiskelutovereita ja ikätovereita olivat mm. Rafael Wardi, Viktor Kuusela ja Stig Fredriksson. Tanskasta muodostui Wähälle merkittävä paikka hänen opiskellessaan siellä vuosina 1958–60 Charlotteborgin taideakatemiassa Kööpenhaminassa. Myöhemmin Wähä vietti myös kesiään Tanskassa.
Helinä Wähä piti ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Helsingissä vuonna 1951. Tämän jälkeen uralla seurasi lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Wähä otti säännöllisesti osaa mm. Suomen taiteilijaseuran ja Taidemaalariliiton näyttelyihin vuodesta 1957 lähtien. Ulkomailla näyttelyitä Wähä piti mm. Tanskassa ja Pariisissa. Helinä Wähän teosten tärkeimmäksi esittelijäksi muodostui Bäcksbackan Taidesalonki Bulervardilla, jossa Wähän tuotantoa esiteltiin säännöllisesti. Helinä Wähän herkät maisemat ja hienostunut värien käyttö herättivät jo varhain huomiota. Wähä maalasi usein välitöntä lähiympäristöään: Käpylää ja kaupungin katuja, maisemia Turun saaristosta ja Pohjanmaalta. Vuonna 1966 Helsingin Sanomissa Tuuli Reijonen kuvaili Wähää tunnetuksi kaupungin kuvaajaksi ”Helinä Wähä tuntuu sulautuneen talojen ja katujen karuun maailmaan omimpanaan”. Wähän maisema oli aina pelkistetty. Hänen tapaansa kuvata kaupunkimiljöötä kuvaillaan aikalaiskritiikeissä runoilijan herkkyydeksi, joka sai helsinkiläistalojen harmaat seinät hehkumaan melkein etelän valoa. ”Wähän kaupunki ei ole koskaan ikävä, se on ilmava ja kaunis” kirjoittaa Helsingin Sanomien Tuuli Reijonen vuonna 1968.
Aineen Kuvataidesäätiöön kuuluvat kolme Helinä Wähän maisemaa, öljyvärimaalausta 1970- ja 1980-luvulta. Teokset Juhannusyö (1972), Tammi (1974) ja Rannan katajat (1985) edustavat kaikki Wähän herkkää pelkistämisen taitoa ja pehmeää, lähes utuista tai jopa aineettomaksi luonnehdittua värien käyttöä. Aikalaiskritiikeissä Wähän teoksia verrattiin usein Ragnar Ekelundin tuotantoon. Ekelund oli myös tunnettu kaupunkiympäristön ja katujen lempeä kuvaaja. Wähän teoksissa nähtiin yhteyttä myös toiseen koloristiin, Sigrid Schaumaniin. Huvustadsbladetin kriittikko kirjoittaa vuonna 1978, että Wähä maalaa kaunista ja vihreää kuten Schauman, mutta omalla tyylillään. Haastatteluissa Helinä Wähä on itse luonnehtinut tärkeimmiksi vaikutteikseen Tizianin maalauksen Ca’ d’Oron Venus peilin kanssa sekä Pierre Bonnardin ja muiden impressionistien teokset.
FOKUS näyttelyssä nähdään Helinä Wähän teoksia myös yksityiskokoelmasta. Öljyvärimaalaus Omakuva vuodelta 1956 esittelee määrätietoisen taiteilijan katseen ja Wähän lempeän väripaletin. Grafiikka Käpylästä on etsaus vuodelta 1969 ja aiheena on talvisen Käpylän puutaloja ja katuja, Helinä Wähän kotiympäristöä. Öljyvärimaalaus Hietaniemen kappeli on signeerattu vuodelle 1975, joskin samanniminen teos on ollut esillä Helsingissä Gallerie Hörhammerilla jo vuonna 1964 Helinä Wähän yksityisnäyttelyssä, joka käsitti kaikkiaan 35 teosta. Ei ole tiedossa onko kyseessä sama teos. Hörhammerin näyttelystä Wähä sai kiitosta maalaustensa hauraasta herkkyydestä ja hienostuneista värisoinnuista.
Helinä Wähä oli töitään aktiivisesti esitellyt taiteilija, jonka yksityiselämästä on kuitenkin säilynyt jälkipolville niukasti tietoa. Aikalaishaastatteluissa häntä kuvataan usein hieman mystiseksi, tummakulmaiseksi taiteilijaksi, jonka teosten aiheiden suppeus kuvaa taiteilijan henkistä ankaruutta ja keinojen karsintaa.
Helsingin Sanomien kriitikko Markku Valkonen kirjoittaa vuonna 1978 Helinä Wähän maisemista ”[ne, Wähän maisemat] tarjoavat muuta kuin objektiivisen maiseman; ne viestivät maiseman elämyksen”. Wähä maalasi koko elämänsä ajan maisemaa ja sen tulkintaa.
FOKUS näyttelysarja esittelee Helinä Wähän teoksia tiettävästi ensimmäisen kerran Aineen taidemuseossa. Helinä Wähän teoksia löytyy Aineen Kuvataidesäätiön kokoelman lisäksi useista merkittävistä kotimaisista kokoelmista kuten Amos Anderssonin, Suomen valtion, Bäcksbackan, Nelimarkkamuseon, Porin taidemuseon, Maire Gullichsenin, Saastamoisen säätiön sekä Helsingin ja Lohjan kaupunkien kokoelmista.
Amanda Hakoköngäs, amanuenssi
Näyttelysarja FOKUS yhteistyössä:
Aineen Taidemuseon Ystävät ry. ja Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistys.
Kiitos Kari Mattila säätiö, Yrjö Sirolan säätiö.
