Menneet näyttelyt

Näyttelyt 2018

 

12.10.-18.11.2018
KOSKETUS // BERÖRING

Kosketus etsii ja avaa maalauksen mielekkäitä ja hedelmällisiä ominaispiirteitä, sen omakohtaisuuksia ja -ehtoisuuksia. Kyse on maalauksellisen teon sisäisen logiikan vivahteista ja painotuksista. Miten maalauksellisten tekojen kautta artikuloituu ja aktualisoituu vastaus siihen, miten ja miksi maalausta tehdään ja miten maalaus koetaan.

Näyttelyhankeen lähtökohta ja ydin on sanassa kosketus. Kosketus linkittyy ja haastaa avoimesti kaikkeen minkä se lupaa ja lähestyy kaikkea mitä se ei voi koskaan saavuttaa. Kosketuksen ja maalauksen kokemuksellisuuden hahmottaminen kiinnittyvät tavoittamattoman etiikkaan. Ne kysyvät, miten olemme alati liikkeessä maailmassa, tasapainoa hakien ja sitä alati kadottaen.

Näyttelyprojektissa on kyse lähestymisen ja lähellä olemisen strategioista, siitä erinomaisen yksilöllisestä tunteesta ja kokemuksellisuuden eri syvyyksistä ja asteista, jotka kuitenkin ovat samanaikaisesti yleisesti ymmärrettävissä ja jaettavissa. Siitä miten maalaus on läsnä – tässä ja nyt huokoisessa ja vastavuoroisessa katsomiskokemuksessa.

Tavoitteena on tehdä intensiivinen, mutta tarkka maalauksen ryhmänäyttely, joka ei lähde ja muodostu määrän vaan yksittäisen maalauksen kautta ja myötä. Teoksia on suhteellisen vähän, mutta ne on tehty juuri tätä näyttelyä varten. Näyttely todentuu kiertäessään, sillä jokaisessa näyttelytilassa esillä ovat eri teokset ja näkyvissä on erilainen painotus. Tornion jälkeen seuraavaksi on vuorossa Seinäjoen taidehalli helmikuussa ja kiertue päättyy Helsinkiin Sinneen huhtikuussa 2019. Näyttelykiertueen on tuottanut Pro Artibus -säätiö.

Näyttelyn taiteilijat ovat Ville Andersson, Eeva-Riitta Eerola, Ilari Hautamäki, ja Heidi Lampenius. Näyttelyn kuratoivat Mika Hannula & Juha-Heikki Tihinen.

 

7.6.-30.9.2018
MET Mari Oikarinen – Esa Meltaus – Tom Engblom

MET on Aineen taidemuseon kutsunäyttely, jossa Mari Oikarinen, Esa Meltaus ja Tom Engblom esittäytyvät triona ensimmäisen kerran. Taiteilijat yhteisenä nimittäjänään rovaniemeläisyys hahmottavat tekniikkansa kautta ympäröivää todellisuutta ja sisäistä fiktiota. Siveltimen käyttäjä hahmottelee näkemäänsä vesivärin ja tyhjyyden täyttäminä alueina, piirtäjä viivoina ja kollaasina ja veistäjä muotoina sekä tiloina. Millaisia ovat rovaniemeläisten viivat, värialueet ja muodot?
Mari Oikarisen (s. 1981) kollaasimaiset veistokset rakentuvat puusta ja tekstiili- sekä löytömateriaaleista. Työskentely rakentuu hetkellisyydestä sisältäen toistoa ja sarjallisuutta. Prosessin päämääränä ei ole kuitenkaan loppuunsa hioutunut timantti, vaan hitaus, hiljaisuus ja epätäydellisyys. Tylsänkin kirveen jälki saa näkyä. Veistämisen ohella Oikarinen piirtää. Piirtämisen mahdollisuudet ovat kuvanveistäjälle rajattomat – piirtämällä kaikki on mahdollista. Näyttelyssä esillä oleva teos Piirroksia pahan päivän varalle (värikynä, huopakynä ja öljypastelli paperille) on projekti, jossa taiteilija piirtää vuoden verran, sen jokaisena päivänä. Esillä olevat piirrokset ovat ajalta tammikuu–toukokuu 2018.
Esa Meltaukselta (s. 1961) on esillä suurikokoisia akvarellimaalauksia, yhtä lukuun ottamatta ennen näkemättömiä. Paperin, siveltimen, väripigmentin ja veden sekä taiteilijan pyrkimyksen niiden suitsimiseksi on alistuttava tekniikan sattumanvaraisuuteen. Akvarellitekniikassa elementit asettuvat joskus yhdeksi, joskus karkaavat kukin teilleen. Valojen ja varjojen vaihtelu ja värien rinnastus muodostavat määrittelemättömiä maisemia, joissa on jotain luonnonmuotoja muistuttavaa, mutta ei aivan. Tekniikan peruuttamattomuus ja taiteilijan periksiantamattomuus saa aikaan maalauksia, jossa sattumanvaraisuudella on sijansa.
Aiheet Tom Engblomin (s. 1963) teoksiin voivat olla mitä vain ”elämän järkevältä tai järjettömältä alueelta”. Lavea on myös esillä olevien teosten aihepiiri, joka liikkuu ihoon ja lihaan liittyvistä teemoista säätilaan. Vakavassakin aiheessa huumorilla on sijansa. Teosten lähtökohta on taiteilijan reaktio ympäristöönsä, josta veistäjä nostaa esiin vuoroin muotoja, vuoroin tilaa. Materiaalina ovat puun ohella mm. valmisesineet, tekstiilit ja metallit, ylipäätään kaikki saatavilla oleva ja teoksen ideaa tukeva. Teokset ovat moniosaisia, ja sijoitettu maalaustaiteesta tuttuun asetelman muotoon.
Näyttelyn avaa Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Posio ja avajaismusiikkina näyttelyä resonoi kitaralla Ossian Marttala. Mukana on myös yllätysesiintyjä. Hotelli Olof vastaa avajaistarjoilusta.

 

20.4.-31.5.2018
Pelastus & rangaistus
Sasha Huber, Eveliina Hämäläinen, Aarno Rankka, Petri Saarikko, Kai Sadinmaa

Näyttely käsittelee ääripäiden keskimaille hyytyneitä käsityksiä ihmisyydestä. Teokset lyövät kättä hengellisyyden ja edistyksen pois sulkemilla teemoilla, manaten näkyväksi metamodernin taakse piiloutuvaa sielunmaisemaa.

Sasha Huberin (1975) muotokuvasarja Shooting Stars series (2014, massiivipuu, lehtihopea) on elävä omistuskirjoitus poliittisten, etnisten, ideologisten tai taloudellisten syiden vuoksi murhattujen ihmisten työlle ja muistolle. Teossarja koostuu massiivipuulle toteutetuista muotokuvista, joista kukin muodostuu yksittäin ammutuista lehtihopealla päällystetyistä niiteistä. Videoteos Last Dance (2006, 2:40 min.) dokumentoi vuonna 2006 tapahtuneen Helsingin Makasiinien tuhopolton. Huberin teos kommentoi yhteiskunnan valvontamekanismien militarisoitumista ja poliisin roolia järjestyksen ja muutoksen kohentajana.

Eveliina Hämäläisen (1984) teos Aukea (2018, tempera ja öljy kankaalle) heittäytyy näyttelyn keskiöön suomaisena silmänä tai näkymänä pohjattomaan syvyyteen, jonka rooli voi olla samanaikaisesti pelastava ja hukuttava. Hämäläisen tapa maalata teoksia ulkotilassa suorassa kosketuksessa luonnonilmiöihin, soveltaen luonnonmateriaaleja muovaa näkyväksi tekijän ja ympäristön vastavuoroista suhdetta. Taiteen ekologisuus voi näyttäytyä yhtäältä poliittisen muutoksen instrumenttina kuin myös vastuullisena hiljentymisenä jonkin suuren äärellä.

Aarno Rankan (1970) punaviiniä ja vettä itkevä veistos Madonna (2009, puu, kultaus, elektroniikka) on kunnianosoitus aikakautemme vallitsevalle hengelle — rahalle jolla voi muuttaa veden viiniksi ja viinin takaisin vaikkapa vedeksi. Madonna on suuren kertomuksensa kadottaneen ja merkityksestä tyhjentyneen ihmisen kuva. ”Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.

Petri Saarikon (1973) teos Varjo (2018, polyesteri) on kulttuurista väkivaltaa käsittelevä lohkaisu aiemmin Kallio Kunsthallessa esillä olleesta kuolemaa käsittelevästä Afterlife – teoksesta. Esillä olevan jarruvarjon tehtävänä on hidastaa koneesta pudotettavan pommin putoamisnopeutta, jotta itse pudottaja ehtii paeta elävänä paikalta.
Kai Sadinmaan (1964) pitkäkestoinen työskentely ”kirkon Karpona” saa vihdoinkin arvoisensa ilmestyksen Aineen taidemuseossa. Esillä ovat teokset Jalkapuut (2018, puu, performanssi) sekä videoteos Via Dolorosa (kesto 16 min 35 s).

Näyttelyn on kuratoinut Kallio Kunsthalle, joka on Helsingin Kalliossa vuodesta 2011 lähtien toiminut taidetasku. Avajaisissa suoritettava saarna ja osallistava jalkapuuperformanssi haastaa sekä läsnäolijat että tapahtuman tarkkailijat pohtimaan syiden ja seuraamusten summia maalla, merellä ja ilmassa.

Kai Sadinmaa, kirjailija, pappi ja performanssitaiteilija

 

12.1.-15.4.2018
Sõnumid – Viestejä

Jaanus Samma

Tallinnalaissyntyisen Jaanus Samman (s. 1982) näyttelyssä Sõnumid – Viestejä kommunikointia käydään vessojen, alikulkutunneleiden ja sähkökaappien seiniltä löytyneiden kuvallisten ja sanallisten viestien kautta. Viestien kuvakieli ylittää useimmat kieli- ja kulttuurirajat.

Jaanus Samma voitti vuonna 2013 Viron suurimman Köler-taidepalkinnon, sekä itse kilpailun pääpalkinnon että sen yleisöäänestyksen. Voitto oli askel kohti Venetsian biennaalia, jossa hän edusti Viroa vuonna 2015 teoksellaan NSFW (Not Suitable For Work). Teos oli Samman laajoihin arkistotutkimuksiin perustunut fiktiivinen tragedia homoseksuaalista kolhoosinjohtajasta, joka menetti kaksoiselämänsä paljastuttua puolueen jäsenyyden, työnsä ja perheensä. Valtion keinot yksittäisen ihmisen elämän sääntelyyn ja kontrolloimiseen sekä yksityisen ja julkisen raja herättivät kysymyksiä Venetsian palatsiympäristössä.

Vuonna 2012 Samma ryhtyi valokuvaamaan eri puolilta Eurooppaa betoniseinistä, esimerkiksi julkisista käymälöistä löytämiään piirroksia, tageja tai törhyjä, katsantokannasta riippuen. Kuvat hän vei virolaisille käsityöläisille, jotka neuloivat rujot törkeydet villapuseroiksi.

Aineen taidemuseossa esillä on 15 käsinneulottua puseroa. Samman villaneuleissa halventavat ruokottomuudet muuttuvat käsityöläisen työhön käyttämän ajan ja vaivan sekä lämmittävän langan myötä pehmeäksi, kantajaansa lämmittäväksi suojaksi. Myös kuvien viesti muuttuu; anonyymit ja usein säädyttömät aiheet muuttavat merkitystään, kun ne muutetaan päälle puettavaksi vaatteeksi. Halventaminen muuttuu naurunalaiseksi, kuten queerteorian perusolemuksessa, kun asian tarkastelukulma muuttuu. Villapaitaan neulottu kannanotto on myös tilan tutkimusta julkisen ja yksityisen suhteen kautta ja niillä leikittelemistä.

Aineen taidemuseossa avautuvassa näyttelyssä on mukana myös Torniosta ja Haaparannalta kerättyjä alikulkutunnelikuvia. Kuvatut kannanotot on neulottu paidoiksi tervolalaisesta villalangasta, jonka torniolainen värjäri Riitta Tilja on kasviväreillä käsin värjännyt. Näin Tornio ja Haaparanta liittyvät muuhun Eurooppaan populaarikulttuurin kuvakielen universaalien aiheiden, kuten kirkkoveneiden kautta.

Virolaisen Kodaveren rauhallisen maaseutumiljöön kirjoittamaton historia kietoutuu Samman työskentelyssä osaksi taideteosta, joka on ensimmäistä kertaa esillä Aineen taidemuseossa. Kodaveren ulkohuussissa koristekaiverrusten ohella heikosti näkyvillä olevat kirjoitukset ajoittuivat vuosiin 1920–1947.

Näyttelyn avaa 11.1.2018 klo 18 pappi ja kirjailija Kai Sadinmaa.

Näyttelyä ovat tukeneet Pohjoismainen ministerineuvosto sekä opetus ja kulttuuriministeriö.

 

Näyttelyt 2017

3.2.2017-28.1.2018
SININEN JA VALKOINEN – yhdessä

Suomi 100 vuotta
Teoksia omista kokoelmista

Aineen taidemuseon Suomi 100 vuotta -näyttely jakautuu neljään osioon: Sininen ja valkoinen, Koivu ja karhu, Juhannustanssit sekä Maan korvessa. Pääosa teoksista on tehty Suomen itsenäisyyden aikana.

Osia Aineen taidemuseon näyttelysaleista on maalattu Suomen lipun sinisellä ja Aineen salia hallitsee myös sininen väri. Salista löytyy Suomen itsenäisyyden ajan poliittisia vaikuttajia, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Ei tosin juhlavina monumentaalisina teoksina, vaan Kekkonen kalamiehenä, Mannerheim kyllä jalustalla, mutta punanenäisenä kansanmiesten keskuudessa, ja Paasikivi viitteellisesti Ukri Merikannon veistoksessa Luottamus.

Aineen saliin on siirtynyt Börje Rajalinin (s.1933) suunnittelema uniikkityö Hopeahimmeli kaupungintalon tuulikaapista. Rajalin toimi Kalevala Korun pääsuunnittelijana. Hopeahimmeli voitti taideteollisuusnäyttelyssä Milanon Triennaalissa kultamitalin vuonna 1960. Teoksen lahjoitti Tornion kaupungille Tornion Kalevalaiset Naiset ry vuonna 1971 kaupungin viettäessä 350-vuotisjuhlavuottaan. Torniossa teos nimettiin uudelleen ja se sai nimekseen Rajan kimallus. Aineen taidemuseo on palauttanut teokselle sen alkuperäisen nimen.

Koivu ja karhu salissa on sekä kansalliseläimiä että kansalliskasveja. Laulujoutsen on kansallislintu. Suomen kansalliseläin karhu on Helena Junttilan eläin. Puut kuuluvat osana karhumyytteihin. Karhu on metsän valtias, itse metsä. Pohjimmiltaan karhumytologioiden pohjana on uskomus, että Karhu on elämän, kuoleman ja uudestisyntymisen ilmentymä, suuri Äiti. Raudaskoivu on Suomen kansallispuu. Riitta Helevän teos Aurinko tulee takaisin, on tehty tuohesta, hänen Juuret teoksissaan on sekä männyn että koivun juuria. H. Ahtela maalasi vuonna 1920 Rantakoivuja.

Yksi Suomi 100 teemoista on yhdessä. Aineen taidemuseossa yhdessä teema liittyy suomalaiskansalliseen kesätapahtumaan, juhannustansseihin. Juhannustanssit on tietysti myös Hannu Salaman kuuluisa romaani. Jaakko Heikkilän Elsa näyttää valmistautuvan tansseihin papiljotein, Markku Keräsen Sulhasmies astelee vielä pellolla, tosin valkoisessa paidassa. Dzamil Kamangerin teoksessa Chat nainen ja mies keskustelevat, chattailevat farsin kielellä.
Maan korvessa -sali esittelee mm. suomalaisia kansallismaisemia, mukana on Aavasaksa (ja Tornionjokilaakso) sekä Eeva-Liisa Isomaan että Andreas Skjöldebrandin ikuistamana, Koli Pekka Halosen maalauksessa ja Pallastunturi H. Ahtelan ikuistamana. Esillä on Suomen itsenäisyyden aikana tehtyjä suomalaisia maisemia. Salissa on myös kooste vuonna 1917 maalatuista teoksista. Kansallisfilosofi J.V. Snellman Hugo Simbergin veistoksessa valvoo salin suomalaisuutta, olihan hän vaikutusvaltainen fennomaani 1800-luvulla ja vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja markan käyttöönottoon Suomessa.

 

10.11.2017–7.1.2018
State of the Art – nykytaidetta valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta

Sanoinkuvaamattomasta faktantarkistukseen

Tornion Aineen taidemuseossa ja Kemin taidemuseossa nähtävä kaksiosainen näyttely on kollaasi, jossa risteää erilaisia kuvan lukemisen tapoja yksilöllisen havainnoinnin ja yhteiskunnallisen kannanoton välimaastossa. Kemin taidemuseossa on nähtävissä Sam Vannin luonnos Lapin ammattiopiston seinämaalaukseen Revontulien välkkeessä (1966), joka tiivistää näyttelyn ajatuksen: se kumpuaa muotokieleltään modernismin abstraktin ilmaisun perinteestä, mutta toimii samalla nykyisen maailmanmenon vahvana ajankuvana.

Tornionjoen avoimella rajaseudulla Aineen taidemuseossa näyttelyn teokset liikkuvat eräänlaisella taiteen vapaalla vyöhykkeellä. Ne käsittelevät inhimillisten kokemusten vaikeasti sanallistettavia ilmiöitä ilman että niiden muotokieli olisi välttämättä alisteinen millekään sanomalle. Tunteisiin ja intuitioon pohjaavat taiteellisen ilmaisun tavat luovat ’toisia todellisuuksia’ näkyvän ja näkymättömän rajoilla. Ne edustavat omalakisia tietämisen tapojaan aistimuksellisina, esteettisinä ja henkisinä kokemuksina.

Meri-Lapin asema maan tärkeimpiin kuuluvana teollisuuskeskittymänä ja yhtenä Suomen viennin kivijaloista kehystää Kemin taidemuseoon valittujen teosten yhteiskunnallisesti painottuvia tulkintoja. Luonnon, teknologian ja ihmisen suhdetta luotaavat teokset saavat ajankohtaisia kosketuspintoja monimutkaisista syy-seuraussuhteista, joissa globaali ja paikallinen kietoutuvat toisiinsa. Ihmiskunnan lisääntyvä vaikutus koko biosfääriin on oman aikamme olennainen murros, mitä arktisen paradoksi korostaa: ilmasto lämpenee pohjoisessa keskimäärin enemmän kuin muualla, ja merijään sulaessa kasvavat myös talous- ja geopoliittiset intressit pohjoisia alueita kohtaan. Kansainvälisessä kilpajuoksussa nopeiden aluekohtaisten hyötyjen perässä ei nähdä metsää puilta, vaan äärimmäisen haavoittuvalla alueella – jolla on kriittinen rooli maapallon ilmaston tasapainon ylläpitäjänä – kulttuuriset ja ekologiset ketjureaktiot vain nopeutuvat.

Vuonna 1956 perustetun Valtion taideteostoimikunnan tehtävänä on hankkia ajankohtaista nykytaidetta valtion kiinteistöihin javaltion käytössä oleviin rakennuksiin ja huolehtia kokoelmansa hoidosta. Teokset hankitaan näyttelyistä tai suoraan taiteilijoilta, ja myös julkiset tilaustyöt ovat keskeinen osa kokoelmaa. Kokoelma on Suomen suurimpia ja siihen kuuluu noin 13 600 teosta.

Marketta Hailan kuratoima valtion taideteostoimikunnan kokoelmaa esittelevä näyttelysarja State of the Art – nykytaidetta valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta on kiertänyt vuosina 2016–2017 Visavuoren museon Kari-paviljongissa, Mikkelin taidemuseossa ja Päämajamuseossa, Heinolan taidemuseossa ja Riihimäen Vanhalla Lasitehtaalla. Vuodenvaihteessa taideteostoimikunnan kokoelmaa esitellään Kemin ja Tornion ohella Seinäjoen taidehallissa. Sarjan osat ammentavat kunkin näyttelypaikan historiasta ja nykyisyydestä.

Taiteilijat Aineen taidemuseossa
Aho Heini, Ahola Teija-Tuulia, Arkoma Antti, Autio Elina, Haavisto Kyllikki, Heiska Hannaleena, Hiltunen Heli, Kallio Mikko, Kiiski Hertta, Kurz Karina-Sirkku , Lehtonen Braun Niina, Lientola Elisa, Maanantai Kollektiivi, Majander Sanna, Nurro Arto, Ulla Pohjola, Savolainen Maija, Stauffer Kaarlo, Sunna Mari, Syvänoja Janna, Vahvaselkä Hanna, Vatanen Niina, Vertanen Annu, Vesanen-Laukkanen Virpi

Taiteilijat Kemin taidemuseossa
Ahonen Eino, Arminen Tuija, Eskelinen Petri, Haavisto Kyllikki, Heinonen Viljami, Helander Marja, Henriksson Minna, Hytönen Petri, Ishiyama Naoji, Itkonen Tiina, Knappe Anna, Lehtinen Janne, Linnamaa Aleksi, Maijala Jaana, Mustonen Kalle, Mälkki Mikko, Niittyvirta Pekka, Närhinen Tuula, Ojala Pilvi, Ojaniemi Kimmo, Peltonen Tuukka, Pohjonen Merja, Puranen Jorma, Päivinen Sirpa, Ripatti Simo, Rönkä Antti, Saksa Perttu, Soinio Kari, Suohpanterror, Takala Päivi, Tornberg Jaakko, Vanni Sam, Vihriälä Hanna, Väisänen Johanna

2.6.–22.10.2017
KATSO TOISIN – SE PÅ ETT ANNAT SÄTT
Teoksia sateenkaarilasien läpi katsottuna

Siksi toistan vielä kerran normini uudelle sukupolvelle. Ne ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus. – Mika Waltari

Katso toisin – näyttelyssä toisin katsomisella tarkoitetaan tapaa nähdä tai ajatella asioita totutusta poikkeavalla tavalla. Näyttely tarjoaa näkökulmia seksuaalisuuteen ja sukupuoleen Aineen taidemuseon kokoelmateosten kautta. Yksilön seksuaalisuudella ja sukupuolella on rajat, joita valvotaan lain, lääketieteen, uskonnon, kulttuuristen tapojen ja normien avulla. Sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvät normit ovat erityisen vahvoja ja ne määräävät käsityksiämme, tapaamme nähdä ja tulkita näkemäämme tietyllä tavalla.

Sateenkaarilippu on gay-liikkeen tunnetuin symboli. Sateenkaarilippu heilui ensi kerran San Fransiscossa kesäkuussa 1978 Gay Freedom Day-paraatissa muistutuksena siitä, että homoutta ei tarvitse kätkeä. Sateenkaariaiheita näyttelyssä on mm. Petteri Cederbergiltä, Annikki Luukelalta, Anssi Kasitonnilta ja Raimo Reinikaiselta.

Jaakko Heikkilän Venetsian aatelisista eli patriiseista kertovaa Perheen Loro di Motta talvipuutarhaa (2009, digitaalinen värivedos) voi katsoa monin tavoin toisin; esimerkiksi historiallisena paratiisina tai sen epätodellisena kulissina, toisaalta taas yksinäisyyden ja melankolian kuvauksena. Kulissien takana kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Luonto on asettunut palatsiin kosteuden ja homeen muodossa.

Reidar Särestöniemellä (1925–1981) oli pääasiallisesti kirjeiden kautta ylläpidetty rakkaussuhde runoilija Yrjö Kaijärveen. Rakkaudestaan hän yritti kertoa julkisesti, teostensa kautta. Rakkaus päättyi Kaijärven kuolemaan vuonna 1971 – samana vuonna homoseksuaalisuus poistui Suomen rikoslaista. Sairausluokittelusta homoseksuaalisuus poistettiin vuonna 1981, jolloin Särestöniemi itse kuoli.

Perinteinen kaksijakoinen sukupuolikäsitys on toisille liian ahdas. Suomessa ei toistaiseksi tunnusteta ns. 3. sukupuolta tai muunsukupuolisuutta. Sukupuolen kokeminen voi vaihdella myös elämänvaiheen myötä. Pasi Tammen Disintegration II (1994, öljy kankaalle) kuvaa hajoamista ja pirstoutumista, Anita Jensenin Trans III (1989, polymeerigravyyri) muodonmuutosta.

Sukupuoleen liittyvä, muodin ja pukeutumisen kautta tapahtuva itseilmaisu on vaihdellut suuren vapauden ja ahtaiden rajojen välillä. Maarit Murkan Busines (2007, öljy kankaalle) hahmo on sukupuolineutraali, Valle Rosenbergin teoksissa 1920–luvun moderni naisihanne oli androgyyni.

Englanninkielinen sana queer tarkoitti alun perin jotain kummallista, outoa ja normien vastaista. Nykyisin sanaan sisältyy myös kapinallisuus ja tasapäistämisen vastustaminen. J.A. Juvanin teos Heavy Load (2013, hd video, 16:9, 02:40, loop, sarjasta One-Man Show) yhdistää maaseutuestetiikan taiteilijan glitterkynsiin ja punattuihin huuliin. Traktori edusti taiteilijan lapsuuden Ylitornion maaseutumiljöössä todellista mieheyttä. Traktorin kauhassa teutaroiva taiteilija nostaa mieheyden estetiikan queerin välineeksi. Onko taiteilija heteromieheydelle heavy load, raskas taakka?

Näyttelyn ydin on vapaus; oikeus ja uskallus kunkin määritellä omat rajansa. Avoimesti omasta elämästään ja seksuaalisuudestaan puhuneiden ihmisten esimerkki ja merkitys on ollut tärkeä oman identiteetin etsijöille. Näyttelyssä on esillä taiteilijapariskunta Tove Janssonin (1914–2001) Kukkia, (1941, öljy kankaalle) ja Tuulikki Pietilän (1917–2009) väripuupiirros Toiset maailmat – avaruus vuodelta 1968.

 

6.2.–14.5.2017
PUKU, KIELI, SUKU, MIELI
Saamelaisuus puvussa ja maisemassa
koottu Aineen taidemuseon kokoelmista ja lainateoksista

Näyttely tarkastelee saamelaisuutta Aineen taidemuseon kokoelmista ja lainateoksista koottujen teosten kautta. Lähtökohtana on käynnissä oleva keskustelu saamelaismääritelmästä. Näyttelyssä on esillä niin saamelaisia kuin valtaväestöönkin kuuluvia taiteilijoita.
Suomessa saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, jolla on saamelainen sukutausta, suhde saamen kieleen ja sitä kautta kulttuuriin sekä tunne saamelaisuudesta. Kiistanalaista on, kuka saa olla saamelainen. Voiko yksilön identiteetti olla lainsäädännön sanelemaa. Näyttelyssä voi pohtia myös esimerkiksi kulttuurista omimista – mitä voi toisilta kysymättä ottaa omaan käyttöön? Loukkaako tällaisen ”lainaamisen” kieltäminen länsimaisen ihmisen vapautta itseilmaisuun?
Saamenpuku, gákti, on saamelaisille yksi tärkeimmistä identiteetin tunnusmerkeistä. Valtakulttuurille puku (sen turistiversiot) on ollut matkailun myynninedistämiskeino, värikäs koriste, miehen puku naiselle puettuna. Jenni Laitin Utsjoen saamenpuku Katugákti (2015, puuvillakangas, tussi, spraymaali, tekstiilikynä) osoittaa, että saamenpuku on osa elävää kulttuuria. Siinä näkyvät trendit ja muoti, mutta se sisältää myös sanomatonta kieltä, hiljaista tietoa. Laitin puvussa kytee katutaide ja populaarikulttuuri, siinä on glitteriä ja neonvärejä, mutta myös saamelaisten oikeuksille merkittäviä virstanpylväitä historiasta (Koutokeino 1852, Alta 1979–81) ja nykypäivästä (Ridduriddu). Puku kantaa sisällään myös vuosisataisen sorron ja halveksunnan jäljet. Identiteetin määritteleminen liittyy aina vallankäyttöön – valtasuhteisiin ja vastarintaan. Saamelaiselle gákti on kuin ensimmäinen iho, se antaa voimaa kantajalleen, kuten tekee Utsjoen puku Heikki Tuomelan maalauksessa Saamelaisnainen (n. 1960). Marja Helanderin videoteoksessa Trambo (2014) taiteilija pomppii tunturissa trampoliinilla. Matkamuistonuket ja lelueläimet elelevät verkon takana myös Rosa Liksomin teoksessa Lapland in Memoriam (2003, esinekooste). Kummassakin teoksessa turvaverkko pitää hankalamaineiset saamelaiset käsivarren mitan päässä katsojasta.
Saamenpuvun väärinkäyttö on tietysti vain jäävuoren huippu, suurimmat epäkohdat liittyvät itsemääräämisoikeuteen, maaoikeuteen ja luonnonvarojen käyttöön. Maret Anne Sara kuvaa tilannetta kakkuna, jonka kerroksissa lainehtii öljy ja teurasporojen veri. Kirsikkana kakussa loimottaa öljyputki.
Ristiriitojen keskellä voi rauhoittua Ounasjoen rantamaisemiin ja kokea Aimo Kanervan tavoin sen ”ohutta ilmaa, joka tarttuu herkästi akvarellipaperiin”. Ilta Sorron elämää ja taidetta pohjoisen suo väritti yhtä vahvasti kuin jänkä Reidar Särestöniemeä, jonka teoksessa kuu ja aurinko ovat yhtä aikaa läsnä. Näin on myös vuonna 1986 hyväksytyssä Saamen lipussa.
Kiitos teoslainoista Rovaniemen taidemuseolle, Saamelaismuseo Siidalle (Utsjoen niisivyö) sekä Erica Huuva Designille (riskut).

 

Näyttelyt 2016

7.10.2016–29.1.2017
TALO, TILA, TELTTA
tilat – kodit – kodittomat
Teoksia omista kokoelmista

 

 

 

10.6.-2.10.2016
LUMIPALLOEFEKTI 3
Pohjois-Suomen biennaali

 

 

 

6.2.-15.5.2016
TYTTÖKERHO JA KUKKAHATTUTÄDIT
Tyttöjä, naisia ja kukkia omista kokoelmista

 

 

 

6.2.2016–6.1.2017
OLEN KOLMEKYMPPINEN
Täyttä Ainetta 30 vuotta
Uusittu kokoelmanäyttely

 

 

Näyttelyt 2015

 

27.11.2015-31.1.2016
KIRSI KAULANEN: GAIA, KOTONA METSÄSSÄ
Teräsveistoksia

 

 

 

 

30.1.2015-3.1.2016
PASSIO: Kärsimys ja intohimo
Kokoelmanäyttely

 

 

 

2.10.-15.11.2015
ILARI HAUTAMÄKI – SAMI HAVIA – KIM SOMERVUORI
maalauksia

 

 

 

 

26.6.-27.9.2015
HANNA KANTO & ESSI KORVA
maalauksia ja veistoksia

 

 

 

 

29.4.-18.6.2015
NÄYTÖS ON PÄÄTTYNYT
Sirkusaiheita omista kokoelmista

 

 

 

 

13.3.-26.4.2015
KOTIPALKISILLA – konfliktien maisema
Maria Huhmarniemi

Sivun alkuun