Askeleet matkalla maailmanluokan rajakaupungiksi jatkuvat hyväksytyn kaupunkistrategian ja sen alaohjelmien ohjauksessa. Elinvoiman veturiksi tarvitaan terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Ilman matkaeväitä meistä jokainen väsähtää, ja vastaavasti terveillä eväillä tavoitteista tulee saavutettavia.
Matkalle tarvitaankin lisäksi hyviä ideoita ja tekoja. Kirjoitettujen viisauksien lisäksi työhön tarvitaan kaupunkilaisten ja yhteistyökumppaneiden moninaista verkostoa. Hyvän mielen kaupungiksi nousemme yhdessä tekemällä. Vaikuttamistoimielinten suunnitelmat ovat avattuina kaupunkistrategian työohjelmiin, järjestöyhteistyötä tehdään monella tasolla ja treffien merkeissä luodaan tahtotilan mukaisesti, toivottavasti, mitä parhaimpia uusia käytänteitä. Elinvoima syntyy tekemisestä ja askeleista yhteisellä matkalla kohti saavutettaviksi asetettuja tavoitteita.
Hyvinvointityötä ohjaavien työohjelmien valmistelu aloitettiin ennakoivasti niin perustoiminnassa, kuin hyvinvointia edistävän HYTE-järjestelmän rakenteissakin. Voinemme kuitenkin todeta, että koska maailma ei ole milloinkaan valmis, tarvitaan matkaan sitä vahvaa torniolaista omintakeista, mutta hyväntahtoista yhteistyötä, jolla on kautta torniolaisen historian löydetty menestyksellisiä ratkaisuja monenlaiseen keskeneräisyyteen.
Elämä rajattomassa Torniossa
Elämä rajattomassa Torniossa on Skandinaviankin mittapuussa merkittävä osa Pohjolan historiaa. Torniolaista maisemaa halkova villinä virtaava valtaväylä on tarjonnut perustan elämälle ja hyvinvointia lukemattomiin koteihin. Tunturien suurjärveltä, Torniojärveltä, on Euroopan pisin villinä ja vapaana virtaava Tornionjoki kotoisin.
Tunturiylängöltä lähtevän lohijoen suupuoleen nousseen Tornion esihistoria yltääkin kauas ajanlaskun alun aikoihin, 400-vuotisen kaupunkihistorian lisäksi. Siitä asti, kun merten kuningas Ahti vapautti varjeluksestaan Perämeren suistolla pienen saaren, löysi se pian asukkaansa Pohjolan parhaimmilla lohi- ja turkisapajilla.
Pitkien perinteiden ja juhannuksen kokkotulien kylä saikin nimen Juhannussaari ja vielä 1300-luvulla olivat Juhannussaaren ja Haaparannan kylät väylän ja meriveden eristämiä saaria. Koskipaikat olivat tuohon aikaan siirtyneet upplantilaissukujen, muun muassa Aspenäsin suvun omistukseen, ja Rantakatu oli tuolloin ahkerien jalkojen polkema ruohoinen kuja, odottamassa uusia tulokkaita. Näistä saarista kehkeytyi rannikolle merkittävä keskuspaikka 1400-luvulla, kun Suensaaren länsirannan ”hyvien tuulten” luonnonsatama tarjosi mitä parhaimman kaupankäynti- eli markkinapaikan. Tuohon aikaan elimme ”rajattomassa” Pohjolassa, normannien maassa, ja yhteiselo Haaparannan kanssa onkin todella vankalla perustalla, jota eivät pienet vastukset heilauttele.
Tornio-Haaparanta kuului 1400-luvulle asti Uppsalan piispan ja ylämaan valtapiiriin Kaakaman purojoelle saakka, joka sekin pitkän historiansa aikana toimitti rajajoen tehtävää 486 vuoden ajan. Sittemmin 1500-luvulla Tornio kohosi maailmojen solmukohdaksi, lännen ja idän, pohjoisen ja etelän risteykseen, maailman tuntemaksi markkina- ja purjehduskaupungiksi. Merilinjoilta ja jokiväyliä pitkin matkasi Tornion markkinoille tavaraa. Virtoja pitkin tultiin käsivarren Lapista saakka ja osa myös paikallisesti tuotetusta tavarasta jatkoi matkaa laivakyydillä merten taakse. Samalla laajan Lapinmaan asukkaat saivat tarvetavaraa vietäväksi koteihinsa.
Kaupankäynnin siemenet ovat vuosi toisensa perästä itäneet, versoneet ja tulleet ravituiksi hyvässä maaperässä, ja tälle työlle sykkii Tornion sydän yhäkin.
Mutkatonta yhdessä tekemistä
Vaikka Pohjan Tornion nimessä viivähtää huurteisen pakkasen tuntu, tunnetaan Tornio myös kuuman kesän yöttömästä yöstä ja erityisestä valostaan, jota kuningaskin aikanaan kuului ihastelleen.
Juhannusjuhla perinteisine menoineen katkaisi hetkeksi arjen aherruksen ja kokosi väkensä ympäröiviltä salomailta yhdelle koolle. Yhteiset riemut ja tekeminen kukoistivat ja hyviksi havaitut perinteet toistuivat vuosi toisensa perästä. Kevät herätti henkiin juhlahumun ja eipä aikaakaan, kun saaren pohjoisosaan vanhalle Myllymäelle nousi valtava maistonki joka vuosi, aina toukokuulla. Maistonki tunnetaan paremmin juhannussalkona, mutta Paulaharjulle perimätietona kertonut torniolainen ikämies tiesi, että Torniossa maistonki nostettiin nimenomaan jo vapun tienoilla eli ”första maina”.
Myös joulurauhan julistaminen on eräs ikivanha perinne, ja tätä arvokasta perintöä Tornio historiallisena kaupunkina jatkaa, samalla kannustaen kaupunkilaisia viettämään juhlaa hartain mielin ja oikeutetustikin, pysähtymään sekä hiljentymään hetkeksi.
Erityisten perinteiden lisäksi ikivanha rajayhteisön historia elää ja voi hyvin. Rajayhteisö on kestänyt pandemian kolhut ja elämä jatkuu yhteisen tekemisen ja vaikuttamisen rakenteissa, maailman markkinoilla ja paikallisissa tapahtumissa, tähän päivään ja torniolaiseen elämään soveltuvina osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoina.
Rohkeasti omanlaisella tavalla
Kuka tuntee Ryltan Kaisan, ensimmäisen torniolaisen? Hänet kuvaili paikallista kulttuuria ja perinteitä ylöskirjannut Samuli Paulaharju kirjassaan ”Kuvia sieltä toinen täältä, kautta Suur-Suomen”.
Paulaharju kertoo, että eräs torniolainen herra omisti taulun, jossa lapinasuinen arvokkaassa iässä oleva naishenkilö istuksii kissansa kanssa ja kuvaan on signeerattu lause:” Kaisa Ryltta, den första människan i Torneå”. Kuka ja mikä oli naisiaan, tämä tauluun ikuistettu torniolainen, saattaa jäädä arvoitukseksi. Jätetään hänet toistaiseksi uinumaan torniolaiseen tarustoon.
Merkityksellisintä oli ahkeruus ja kaupankäyntitaito, jota torniolainen elämä edusti ja kasvu kaupungiksi kävi luontojaan. Kylästä kehkeytyi merkkipitäjä, Pohjan kaupan keskus, jonka kuningaskin tunnusti viralliseksi kauppapaikaksi jo 1500-luvun alkukymmenillä.
Kauppatavaran matkassa tuotiin meren takaisia tarve-esineitä ja mitä hienoimpia ylellisyystuotteita myös ”frouville”. Torniosta kehkeytyi Lapin ja jopa koko Pohjolan portille kruununjalokivi, joka sai kruunun jälkeen monopolin turkiskaupassa.
Vaikka ensimmäinen kaupungistumisyritys jäi toteutumatta, oli selvää, että kauppa- sekä varastoaittoja nousi Suensaarelle toinen toisensa viereen ja lopulta Pohjolan kruunu sai kaupunkioikeudet kuningas Kustaa II Adolfilta 1621. Se oli aikaa se, kun Torniosta tuli samalla Skandinavian pohjoisin kaupunki.
Tänään mittailemme ja arvotamme maailmaamme kovin eri tavoin. Unohtamatta Perämerta, Tornion sydän sykkii väylän tahdissa. Elämä rohkean ja omanlaisen, maailman pohjoisimman ja kilpailukykyisen teollisuusklusterin keskittymässä, elämänvirtojen varrella, on pitkän historian tulosta. Tänään tosin mittailemme ja arvotamme asioita maailmanperintökohteiden, raaka-ainevirtojen ja logistiikkareittien äärellä.
Oikea-aikaisten palveluiden ja sivistyksen äärellä
Hyvä järjestys, puhtaus sekä kunniallinen elämä ovat aina olleet läsnä torniolaisten arjessa. Ruohoisen Rantakadun käsityöläisten ja kauppiaiden hyvin inhimillinen uutistoimisto ja viestintäyksikkö oli ”trumpari”, joka kulkiessaan pärryytti rummullaan ja uutistenlukija kulki perässä, tiedotuksia asukkaille jakaen. Kunnialliset kansalaiset pärryytettiin trumpari Allu Silveenin rummun voimin iltasella yhdeksältä nukkumaan ja jälleen aamulla pärinöiden säestyksellä noustiin aamuviideltä jatkamaan töitä.
Arjen askareista ja maan tomuista päästiin eroon virkistäytymällä koivuluudan voimalla saunassa. Vihtoja sai kaupan päälle tietämättään vahvemman immuniteetin sekä salisylaatteja kivun- ja tulehdusten hoitoon. Tätä hurjaa torniolaista eloa ja voimia vahvistavaa menoa saksalainen tiedemieskin päivitteli aikanaan.
Järjestystä valvoi pari tastienaria eli yövahtia ja perustaa hyvälle elämälle luotiin Raatihuoneella.
Eloisassa ja sijainniltaan ainutlaatuisessa kaupungissa aloittaneessa ala-alkeiskoulussa laajennettiin tietämystä jo opittujen kädentaitojen rinnalle. Koulumestarit opettivat lapsia ruotsin kielellä ja sinne lähettivät lapsiaan myös maalaiseudun talolliset, jopa muutama kemiläisistäkin isännistä toimitti lapsensa Tornioon. Siellä saivat sivistystä Buchtin Anna-Stiinan tai Viipan mamsellin tai Strömmin fröökynöiden opissa. Päisevät ja oppivaiset saivat jatkaa ”oikiaan kouluun”, maisteri Melleniuksen oppiin.
Niinpä Tornion ansioihin voi lukea senkin tosiasian, että aidon koulukaupungin juuret syntyivät jo 1600-luvun alussa, kun maan pohjoisin alkeiskoulu aloitti opetuksen ja asema säilyi pedagogion ansiosta aina 1800-luvulle saakka.
Historiallisen, mutta muuntautumiskykyisen sivistyskaupungin onkin pidettävä katse tulevaisuuteen kirkkaana ja pohjustettava eläväisin, mutta varmoin ottein torniolaisten lasten ja nuorten elämänpolkuja hyvään elämään.
Ihmisennäköistä elämää
Yhtä köyttä vetäen ja luonnon kanssa sovussa eläen, nautimme yhäkin luonnon antimista ja maailman pisimmän vapaana virtaavan joen tarjoamista aistien elämyksistä. Lohen ja siian kylki vilkuttaa edelleen matkalla kotijoen kutupaikoille ja tunturiylängöltä vetensä ottava Tornionjoki tuo oman tuulahduksensa torniolaiseen arkeen, lasketellessaan kohti Pohjanlahtea.
Tuota elämänväylää pitkin lasketteli lautoilla ennen vanhaan satoja tynnyreitä tervaakin Tornion ”tervahoviin”, joka matkakertomuksistaan tutun Samuli Paulaharjun mukaan sijaitsi vanhan sairaalan paikkeilla. Niin on myös luonto muistanut kauniisti uutteraa jokivarsien kansaa, jotka hyvinvoinnin ja vaurauden eteen tekivät töitään.
Torniolaisen maailma ei kaatunut silloinkaan, kun liekit leimusivat kaupungissa ja polttivat kymmeniä taloja. Pohjan kruunu nousi tuhkasta, ja kaupungin elämä jatkui torniolaisella päättäväisyydellä
Eikä tuota intoa lannistanut edes luontoäiti, joka maannouseman muodossa hätisteli laivureita. Kolmimastoisten kreijareiden ja kuunareiden ajoista on satama siirtynyt kuin itsestään, maanmuotojen työntämänä Röyttään, mutta huomionarvoista on se, että meritie maailmalle on edelleenkin auki.
Jos nyt proomujen ja kuuttien rakentaminen onkin jäänyt, Tornion matka jatkuu vieraanvaraisena kuten aina, ja tulijaa tervehtii joen suulla komea Kojamo (Teija ja Pekka Isorättyä, 2021). Jättiläiskalan välkehtivät teräksiset suomut taipuivat Outokummun taitavien valajien käsissä ja rautaisessa otteessa lohen kiiltäväksi kyljeksi.
Työ jatkuu samalla torniolaisella mutkattomuudella, joka on aloitettu jo vuosisatoja sitten. Hyvällä yhteistyöllä kykenemme yhdessä muuttamaan käytäntöjä ja luomaan uutta tulevaisuutta. Esteet tulevat raivatuiksi, sillä omintakeisella tavalla, jonka voimin Tornion kaupungissa on toimittu jo 400 vuoden ajan, Juhannussaaren ja kyliensä noin 2000 vuotista historiaa unohtamatta.
Tekstissä on hyödynnetty mm. lähteitä:
Samuli Paulaharju, Kuvia sieltä toinen täältä, kautta Suur-Suomen
Ilkka Teerijoki, Tornion vuosikymmenet historiasarja
Per Olof Snell, Brottstycken ur det tidiga Haparanta-Tornio Fisket Sjöfarten och Handeln 1500-1700
