Mikä sinun mielestäsi tekisi Torniosta entistä paremman paikan asua? Mikä tuottaisi iloa ja hyvinvointia mahdollisimman monelle torniolaiselle? Ota sinäkin osaa osallistuvan budjetoinnin ideahakuun ja tee ehdotus torniolaisten parhaaksi. Sinä päätät, kaupunki toteuttaa!
Osallistuvan budjetoinnin ideahaku on avattu maanantaina 2. syyskuuta. Ideahaku on avoinna koko syyskuun ajan ja siihen voivat osallistua kaikki torniolaiset. Ideahaku on osallistuvan budjetoinnin vuosittaisen prosessin ensimmäinen vaihe, jossa kerätään kuntalaisten ehdotuksia 20 000 euron suuruisen määrärahan käyttämisestä torniolaisten yhteiseksi hyväksi.
Uutena vaiheena yhteiskehittäminen
Ideahaku järjestetään nyt ensimmäistä kertaa uudella Maptionnaire-osallisuusalustalla, joka kokoaa kätevästi yhteen kaikki osbu-prosessin vaiheet.
Vuorovaikutteisen osallisuusalustan ansiosta ideoita voidaan nyt myös kehittää yhdessä. Kuntalaiset voivat kommentoida alustalla toistensa ideoita ja seurata, millaisia kommentteja oma idea saa. Näin erilaiset näkökulmat tulevat paremmin huomioiduksi ja ideat voivat jalostua ennen kuin niistä työstetään valmiita äänestysehdotuksia.
Hyvä idea on konkreettinen ja huolellisesti perusteltu
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on tuottaa iloa kaikille kuntalaisille. Sen puitteissa tehtyjen toimenpiteiden tulee edistää torniolaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta sekä kaupungin viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa.
Käytännössä ideahaussa etsitään konkreettisia, huolellisesti perusteltuja toimenpide-ehdotuksia, joiden toteuttamiseen 20 000 euron määräraha riittää. Esimerkiksi vuonna 2024 OSBU-rahalla perustettiin uusi koirapuisto, vuonna 2023 sillä hankittiin uusia leikkivälineitä Liikennepuistoon ja vuonna 2022 määrärahalla saatiin uusia puistonpenkkejä, pöytäryhmiä, keinuja ja roskakoreja kaupunkikeskustaan ja sen lähialueille.
Osallistu
Yhteyshenkilö
Jenny Järvinen, hyvinvointikoordinaattori, jenny.jarvinen@tornio.fi, p. 040 678 3255