Osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestys on alkanut. Äänestys on käynnissä koko helmikuun ajan ja siihen voivat osallistua kaikki torniolaiset. Äänestys käydään otakantaa.fi-palvelussa viiden torniolaisten itse esittämän vaihtoehdon välillä.
Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia kerättiin kuntalaisilta syyskuussa 2023 otakantaa.fi-palvelussa. Ehdotuksia kertyi yhteensä 68. Kuntalaisäänestyksen etenevät ehdotukset erottuivat joukosta osallistuvan budjetoinnin kriteerit täyttävinä, konkreettisina toimenpiteinä, jotka tukevat toteutuessaan kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta.
Kuntalaisäänestykseen etenevät ehdotukset perusteluineen ovat:
Kuntoiluvälineet Puuluodon urheilukeskuksen alueelle
Ulkokuntosalivälineiden hankkiminen eri puolille kaupunkia nousi ideahaussa esille kuudessa ehdotuksessa. Osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmän mukaan Puuluodon urheilupuisto on ahkerassa käytössä etenkin kesäaikana, ja kuntoiluvälineillä saataisiin monipuolisuutta liikkumiseen sekä lisää harrastajia alueelle.
Skeittikalusteita kaupungin keskustaan
Skeittiparkin perustamisesta keskustan alueelle tehtiin ideahaussa neljä ehdotusta. Ehdotuksia perusteltiin etenkin lasten ja nuorten liikkumisen ja harrastusten tukemisella. Osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmän mukaan osallistuvan budjetoinnin määräraha ei riitä skeittiparkin rakentamiseen, mutta summalla olisi mahdollista hankkia yksittäisiä skeittikalusteita. Skeittikalusteiden sijoittaminen keskeiselle paikalle kaupunkikeskustaan tukisi mielikuvia Torniosta liikkuvien nuorten kaupunkina.
Valaistu pulkkamäki Kokkokankaan koulun piha-alueelle
Ideahaussa ehdotettiin nykyisen hämärän ja osin turvattoman Kokkokankaan mäenlaskupaikan uudistamista. Osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmän mukaan mäenlaskupaikan valaistusta voisi parantaa ja myös muutamia puita raivata. Myös laskumäen hyvät pohjatyöt parantaisivat turvallisuutta ja mahdollistaisivat esimerkiksi lumilautailun harjoittelemisen.
Kuntoiluvälineet Kokkokankaan kuntoportaiden läheisyyteen
Kaksi ehdotusta ulkokuntoiluvälineiden hankkimiseksi kohdistui suoraan Kokkokankaalle. Osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmän mukaan alueen kaikenikäisillä kuntoilijoilla olisi ulkokuntoiluvälineiden myötä monipuolisemmat mahdollisuudet lihaskuntoharjoitteluun.
Koirapuisto Kokkokankaan-Kirkonmäen alueelle sekä lisää koiranjätösroskiksia
Osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmä yhtyy idean esittäjän perusteluihin: Koirapuisto toisi asuinalueelle iloa ja yhteisöllisyyttä ja parantaisi myös ympäristön siisteyttä. Koirapuistolle hyvä, keskeinen paikka olisi esimerkiksi pitserian takana oleva rämettynyt puistoalue.
Äänestystulos julkistetaan maaliskuussa
Äänestystulos julkistetaan maaliskuussa ja voittajaehdotus toteutetaan vuoden 2024 aikana. Voittajaehdotuksen toteuttamiseen on varattu 20 000 euron suuruinen osallistuvan budjetoinnin määräraha.