Annikki Luukela

FOKUS Annikki Luukela – valon muotoilija

Aineen taidemuseon FOKUS näyttelysarja esittelee sarjan viimeisessä osassa suomalaisen valotaiteen pioneerin, Annikki Luukelan teoksia Aineen taidemuseon ja Kemin taidemuseon kokoelmista.

Lea Annikki Luukela syntyi Kemissä vuonna 1944. Luukelan äiti työskenteli Kemissä kätilönä ja isä oli merivartioston virkamies. Perheeseen kuului Annikin lisäksi kaksi vanhempaa siskoa, Maija (myöh. Lavonen) ja Arja. Koko Luukelan sisarussarja suuntautui myöhemmin tekemään elämäntyönsä taiteen ja kulttuurin parissa.

Kemissä vietetyn lapsuuden jälkeen Annikki Luukela opiskeli Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1964–68 sekä Pariisissa Frank. J. Malinan studiolla vuosina 1968–69. Malina oli yhdysvaltalaissyntyinen tieteen tekijä, insinööri ja taiteilija sekä kineettisen taiteen ja valotaiteen pioneereja jo 1950-luvulta lähtien.

Annikki Luukelaa voidaan luonnehtia suomalaisen valotaiteen ja abstraktin valokuvataiteen edelläkävijäksi. Jo hyvin varhain urallaan Luukela käytti työskentelyssään monipuolisia tekniikoita kuten valokuvausta, videota ja hologrammeja. Yhdeksi keskeisimmäksi teemakseen taiteilija on maininnut erilaiset valokokemukset ja niihin liittyvät muistot. Haastattelussa vuodelta 2015 Luukela on kertonut lapsuuden ja nuoruuden valokokemuksistaan:

”Minulla oli jo nuorena herkkyys valoon. Revontulet ovat pohjoisen ihmiselle upeita. Hiihdin nuorena paljon meren jäällä. Seurasin auringonvaloa hangella. Muistan kokeneeni, että olen sisällä valopallossa, joka koostuu kiteistä ja heijastuksista.”

FOKUS-näyttelyssä esitellään kaksi Aineen taidemuseon kokoelmiin kuuluvaa Hologrammi-teosta vuodelta 1989. Luukela tutustui hologrammikuvien tekemiseen 1970-luvun alussa Pariisissa. Luukela pääsi myöhemmin, 1980-luvulla hyödyntämään laservaloa, ns. helium-neon-laseria, joihin tuolloin kuvataideopettajana toiminut taiteilija tutustui kouluympäristössä. Hologrammien työstäminen on haastavaa ja vaatii tarkat erityisolosuhteet. Luukela toteutti hologrammeja mm. New Yorkissa kuuluisan holografitaiteilija Rudie Berkhoutin laboratoriossa.

Näyttelyssä nähdään myös kolmen valokuvan sarja Kemin taidemuseon kokoelmista. Peili-luonto-sarja on valmistunut vuosina 1976–1982 ja tuo taiteilijan mukaan esille erilaisia tilan sisäkkäisyyksiä, näihin liittyviä näkökulmia ja vuodenaikojen heijastuksia.

Luukelan teoksille ominaista on abstrakti ilmaisu. Taiteilija on kuvaillut tuotantoaan ja niissä ilmenevää esittävyyden häivyttämistä haluksi korostaa kokemuksellisuutta. “En halua kertoa tarinaa vaan antaa kokemuksen liikkeestä, valosta, väristä, muodoista ja musiikista” (Luukela, 23.1.2015).

Näyttelyssä nähtävät Hologrammi-teokset sekä Peili-luonto-sarjan valokuvat edustavat hyvin Luukelan abstraktia ilmaisua ja valon tarkkaa käsittelyä. Luukela ohjailee valoa, muotoilee sitä ja näyttää sen ihmeellisyyden katsojalle.

Annikki Luukela on toteuttanut urallaan useita taideteoksia julkisiin tiloihin. Näistä tunnetuimpiin lukeutuu Helsingin metroaseman Kaisaniemen pysäkin (nykyinen Helsingin yliopiston pysäkki) Verkosto-valoinstallaatio (1995) sekä Rovaniemen Sampokeskuksessa sijaitseva Valojoiku (1990).

Luukela on työskennellyt paljon myös esitystaiteen parissa, tehden yhteistyötä mm. useissa ooppera- ja tanssiproduktioissa. Luukelan mukaan hänen valoteoksensa eivät ole lavastusta vaan kyse on valon dramaturgiasta. Luukelan valoteoksia on nähty osana mm. Kaija Saariahon, Einojuhani Rautavaaran ja Peter Maxwell Davisin musiikkia sekä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa tanssija-koreografi Leena Gustavsonin teoksissa.

1970-luvulla Luukela oli mukana perustamassa teknologiaa ja taidetta yhdistävää Dimensio- taideryhmää. Ryhmän tavoitteena oli teknologian mahdollisuuksien hyödyntäminen eri taiteenlajeissa kokeellisesti. Ryhmään kuuluivat Luukelan lisäksi mm. Erkki Kureniemi, Osmo Valtonen, Jorma Hautala ja Olavi Lanu.

Annikki Luukelan teoksia löytyy lukuisista merkittävistä kokoelmista. Aineen taidemuseon kokoelman lisäksi mm. Sara Hildénin taidemuseon, Suomen Valokuvataiteen museon, Saastamoisen säätiön, Joensuun taidemuseon, Valtion taidemuseon sekä ja Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmista.

Amanda Hakoköngäs, amanuenssi

Tekstissä käytetty lähteenä Laura Nissisen Abstraktin aika – Epäesittävä suomalainen valokuvataide 1920–2020,
Aalto-yliopiston julkaisusarja DOCTORAL DISSERTATIONS 15/2021, Aalto ARTS Books. Tekstissä esiintyvät Annikki Luukelan haastattelut ovat Laura Nissisen tekemiä.

Näyttelysarja FOKUS yhteistyössä:

Aineen Taidemuseon Ystävät ry. ja Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistys.
Kiitos Kari Mattila säätiö, Yrjö Sirolan säätiö.