Oivalluksia ja oppimisen iloa – teoksia Aineen taidemuseon kokoelmista
Tornion kaupungintalossa taiteella on suuri rooli. Aineen taidemuseon kokoelmista kuratoitu taidekokonaisuus vuonna 2024 kantaa teemoja mm. oppimisesta, opettamisesta, osaamisesta ja tiedon jakamisesta. Teoksia on eri kerrosten auloissa ja käytävillä sekä neuvotteluhuoneissa. Taideohjelma on vuosittain vaihtuva.
Teosvalintojen lähtökohtana ovat olleet kussakin kerroksessa sijaitsevat kaupungin palvelut. Kirjaimellisten tulkintojen tai kuvittamisen sijaan tavoitteena on ollut avata teosten ja kerroskohtaisten toimintojen välille keskusteluyhteys ja siten tarjota uusia väyliä arjen ja taiteen kohtaamiselle.
2. krs
Toisen kerroksen teosten teemoissa liikkuvat oppimisen perusedellytykset: työ ja lepo. Oppiminen voi tapahtua opiskelemalla ja toistuvasti harjoittelemalla. Opimme asioita itse kokemalla, mutta myös toisiltamme esimerkin tai ympäristön vaikutuksen kautta.
Olli Simola, (1929–1990), Kumihanskat etualalla, 1989, öljy kankaalle
Usein oppiminen tarkoittaa konkreettista työntekoa. On otettava kynä tai työkalu käteen ja vedettävä keltaiset kumihanskat ja ryhdyttävä työhön.
Olli Simola oli monelle torniolaiselle tuttu opettaja ja taiteilija. Opettajana Simola oli kannustava ja oppilaitaan tukeva. Kaupungintalon näyttelyssä nähdään useassa kerroksessa Olli Simolan maalauksia sekä muiden opettajana toimineiden taiteilijoiden teoksia. Simola toimi Tornionseudun yhteiskoulun kuvaamataidon lehtorina ja myöhemmin Putaan koululla.
Outi Heiskanen (1937–2022), Kesäyö, 1974, etsaus, akvatinta sekä Erakko, 1988, etsaus, akvatinta
Outi Heiskasen teos Kesäyö (1974) esittää levollisen hahmon lepäämässä makuupussiin ja sääskiverkkoon verhoutuneena. Usein oppiminen tapahtuu levossa. Oppiminen vaatii aikaa, kertausta ja rauhaa. Aiemmin opitun kertaaminen on tärkeä osa prosessia. Heiskasen teoksissa liikutaan usein unimaailmassa, jossa ihmisen ja luonnon välinen yhteys saa ennen kokemattomia muotoja. Teoksessa nukkujan edessä avautuu reitti vuoristomaisemaan. Kuvan vuoresta näemme vain huipun.
Myös oppiminen on prosessi, jossa tieto kasvaa entisen tiedon päälle. Ensimmäinen oppimisen askel synnyttää tiedonmurusen. Kun tieto ja osaaminen kasvavat, murusesta voi kasvaa kokonainen tiedonvuori.
Näyttelyssä nähdään myös teoksia Aineen taidemuseolle vuonna 2022 lahjoitetusta Maaretta Jaukkurin taidekokoelmasta.
3. krs
Oppimista on monenlaista. Voimme oppia toisiltamme läpi elämän. Sukupolvien välisessä oppimisessa on kyse voimavarojen ja oppimisen jakamisesta sukupolvien kesken. Sukupolvilta toiselle oppiminen tapahtuu usein huomaamatta ja arkisissa tilanteissa. Tämän arvon huomaa ehkä vasta myöhemmin.
Ilkka Juhani Takalo-Eskola (1937), Heikintalo, 1986, akryyli kankaalle
Ilkka Juhani Takalo-Eskola on keminmaalaislähtöinen itseoppinut taiteilija, joka päätyi lopulta maalaustaiteen yliopettajaksi ja Kuvataideakatemian rehtoriksi. Hän on suomalaisen avantgardetaiteen pioneereja ja palkittu Pohjoismaiden suurimmalla taidepalkinnolla, Ars Fennicalla vuonna 2006. Teoksessa Heikintalo, taiteilija on kuvannut setänsä Heikin maatilan Oulaisissa. Taiteilija itse on sanonut: “Perinne on tajunnan juurimultaa, se on sitä hyvässä ja pahassa. Ympäristön kieli, tavat, mielikuvat auttavat johonkin asti.”
Hannes Turakka (1914–2006), nimetön, öljy kankaalle
Hannes Turakka oli torniolainen opettaja ja taiteilija. Turakan nimettömäksi jääneessä maalauksessa nähdään unessa oleva ihminen pää tyynyä vasten. Taiteilija on valinnut teokseen pehmeät ja vaaleat sävyt ja teoksen tunnelma on levollinen. Turakka ehti toimia opettajana usealle torniolaiselle sukupolvelle ja toimi lisäksi Tornion Kuvataideseuran perustajajäsenenä ja seuran puheenjohtajana useiden vuosikymmenten ajan. Vapaan sivistystyön vaikutus on ollut ja on edelleen merkittävä Torniossa.
Tuomas Mäntynen (1932), Nimetön (Hattupäinen mies), 1971, öljy puulle
Suuret kysymykset elämän tarkoituksesta, yksinäisyydestä ja syrjästä katsomisesta kuvataan Tuomas Mäntysen teoksessa pienessä koossa ja hieman humoristisesti.
4. krs
Jo pieni lapsi kokee tunteita lelun välityksellä ja kohtaa maailmaa leikin kautta. Leikkiminen ja taiteen kokeminen ovat lähellä toisiaan. Taide opettaa empatiaa ja toisin katsomista. Meidän ei tarvitse olla yhtä mieltä ja ajatella samoin, mutta voimme yrittää ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia ja toimintaa empatian kautta.
Merja Aletta Ranttila (1960), sarjasta Nimetön (Vihreä kukkamekko, Vihreä mekko, Sininen mekko), 1996, lino-sekatekniikka
Utsjoelta kotoisin olevan taiteilija Merja Aletta Ranttilan teoksissa näemme nukkehahmoja, joissa näkyvät leikin jäljet. Ranttila on kuvannut nukkeja hellyttävällä tavalla, tehden jokaisesta oman muotokuvan, kuin kunnianosoitukseksi leikkikalulle.
Stig Fredriksson (1929–2008), Palloja, 1983, akvarelli
Kaikki rakastavat palloja. Pallo ja sen liikkeet innostavat niin ihmisiä kuin muitakin eläimiä kaikkialla maailmassa ja on universaali leikin ja pelin symboli. Stig Fredrikssonin abstraktissa taiteessa pallomuodolla on keskeinen rooli.
Liisa Karintaus (1977), Lintu ja auringonlasku, 2023, öljyliitu ja hiili
Liisa Karintaus on Muurolasta lähtöisin oleva taiteilija. Karintauksen teokset käsittelevät usein näennäisesti yksinkertaisia aiheita: erilaisia maisemasommitelmia sekä viitteellisiä eläinhahmoja. Taiteilijan vahva materiaalien tuntemus sekä maalauksessa käytettyjen pigmenttien alusta saakka itse valmistaminen, saavat Karintauksen maisemat laajenemaan kokoaan suuremmiksi. Teoksessa Lintu ja auringonlasku taiteilija on kuvannut pehmeää valoa ja unenomaista metsää, jonka keskellä, puun takana seisoo suuri hevonen.
5. krs
Kotiinpaluu on aina ajankohtainen teema. Se sisältää ihmisen perustarpeet, kuten ravinnon ja suojan, yhteenkuuluvuuden tunteen, rakkauden. Kotiinpaluu voi olla fyysisen matkanteon henkinen matka turvaan ja kaipuun täyttymykseen.
Tärkeimmät tiedot ja taidot opitaan usein kotona. Tieto voi olla aineeton koti ja selviytymiskeino, silloin kun koti ei ole fyysinen rakennus tai paikka.
Jan Kenneth Weckman (1946), Tulla kotiin, 2018, öljy
Jan Kenneth Weckmanin teoksessa korostuu materiaalin tuntu ja maaliaineen reliefimäisyys, joka on kuin rosoinen ja mureneva rappaus. Taiteilijan kuvaama koti on viitteellinen paikka samalla tavalla kuin kotiin saapuminen voi olla metafora ihmiselämässä.
Torsten Renqvist (1924–2007) Ryttare och tank, 1956, grafiikka
Torsten Renqvist oli ruotsalainen monipuolinen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Renqvist työskenteli Göteborgissa taideakatemian opettajana vuosina 1955–1958. Renqvist luetaan usein pohjoisruotsalaiseksi taiteilijaksi, sillä hän teki taiteellista työtään useita vuosikymmeniä kesäisin Sandsjärvellä, Överkalixissa. Teos kuuluu Maaretta Jaukkurin lahjoituskokoelmaan.
Paavo Kauramäki (1929–2012), 26.7.02, kollaasi, akryyli
Paavo Kauramäki suunnitteli Tikkurilan väritehtaan värikarttoja taiteilijatyönsä ohella. Kauramäen taiteelle ominaista on viiva, selkeys ja järjestys. Taiteilija saattoi työstää samaa teosta vuosikymmeniä. Muutokset ja ajankohdat hän merkitsi teosten taakse päivämäärin, kuten myös teoksen ripustussuunnan nuolella. Muutos saattoi siis merkitä myös teoksen fyysisen suunnan muutosta. Teoksensa hän myös usein nimesi päivämäärällä.
6. krs
Inari Krohn (1945), Lintuvuori, 1992, akvatinta, viivasyövytys, kuivaneula
Inari Krohn on suomalaisen taidegrafiikan uranuurtajia. Krohn on työskennellyt Kuvataideakatemian taidegrafiikan professorina ja opettanut tulevien taidegraafikkojen sukupolvia. Krohn on myös kuvittanut lukuisia kirjoja, joista tunnetuimpia ovat yhdessä sisarensa, kirjailija Leena Krohnin kanssa tekemänsä kirjat. Inari Krohnin teokset sijoittuvat usein jonnekin määrittelemättömään ympäristöön. Teos Lintuvuori kuvaa sadunomaisen vuorenhuipun, joka kohoaa vedestä, lintujen parveillessa vuoren ympärillä.
Raisa Mesilaakso (1955), Välikatu 35 / Keskusta / Casper, 1983, puupiirros
Raisa Mesilaakso on torniolaiset juuret omaava taiteilija. Mesilaaksolta nähdään useita puupiirrostekniikalla toteutettuja kaupunkikuvauksia. Mesilaakso on tallentanut vanhaa rakennuskantaa Torniossa, Välikatua, keskustaa ja Casper-nimisen ravintolan sinisessä puutalossa.
Eero Hiironen (1938–2018), Rinnakkaistapahtuma-veistoksen pienoismalli, 1986–87
Alun perin taidemaalariksi kouluttautuneen Eero Hiirosen tuotantoon kuuluvat suuret kolmiulotteiset reliefit ja julkiset veistokset. Hänen käyttämiinsä materiaaleihin kuuluivat mm. peilit, pleksi ja erilaiset metallit, mutta parhaiten hänet tunnetaan teräsveistäjänä. Teosten aiheet liittyvät usein vesistöihin, erityisesti järviluontoon. Hän oli edelläkävijä puhtaan veden ja vesien tilaa koskevassa keskustelussa. Teoksissa tunnusomaista ovat heijastukset, vesi ja liike.
Teos on pienoismalli kaupunginlahden länsirannalla 1989 sijainneesta teräsveistoksesta, joka sai kaupunkilaisten taholta lukuisia lempinimiä, kuten “Velkapiikki” ja “Hanneksen hammas”. Teoksen hieno muotokieli on kestänyt aikaa tähän päivään saakka näyttäen edelleen modernilta.
7. krs
Osaa tämän kerroksen taiteilijoista yhdistää kiinnostus tilaan. Tutkimustulosten mukaan mm. tilan viihtyisyys ja funktionaalisuus vaikuttavat oppimiseen. Tila, jossa vietämme aikaa, vaikuttaa meihin.
Timo Aalto (1941–2003), Hotelli I, 1977, serigrafia
Timo Aalto tunnetaan pelkistetyistä ja geometriaa hyödyntävistä teoksistaan. Aalto toimi opettajana Suomen taideakatemian koulussa 1971–86 ja toimi mm. Helsinki-Vantaan aluerakentamisprojektin työryhmässä laatimassa asemakaavan väri- ja asemakaavaa.
Aalto oli kiinnostunut työskentelemään teoksissaan näkökyvyn raja-alueilla. Taiteilija lähestyi teosten tekemistä kerroksittaisena prosessina: väri hengittää, kun sitä kasvatetaan kerros kerrokselta.
Elina Luukanen (1941), Näkymä, 1997, akvatinta, viivasyövytys
Elina Luukanen on taidegraafikko, joka kuvaa teoksissaan usein rakennuksia ja niiden interiöörejä. Luukanen opiskeli alun perin arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa, mutta päätyi taidegraafikoksi seuraten äitinsä, taidegraafikko, Lea Ignatiuksen jalanjälkiä. Luukanen kuvaa rauhallisia ja seesteisiä näkymiä, kuten teoksessaan vuodelta 1997, näkymää ikkunasta kaupungin kadulle.
Mari Rantanen (1956), Entrance to Exit II, 1995, monotypia
Mari Rantanen on suomalainen taiteilija, joka on toiminut vuosina 1995–2006 Tukholman Kuninkaallisen taidekorkeakoulun maalaustaiteen professorina. Rantasen teoksille on ominaista kirkkaat ja lämpimät värit sekä kiinnostus ornamentiikkaan. Mari Rantanen on toteuttanut lukuisia kookkaita julkiseen tilaan suunniteltuja teoksia mm. vuonna 2017 Espoon Niittykummun metroaseman taideteokset.
8. krs
Aurora Reinhard (1975) Nimetön (omakuva), 2018, mustesuihkutuloste
Aurora Reinhard on suomalainen, palkittu monipuolinen kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan välineinään mm. videota, omakuva-aihetta ja hyperrealismia. Teoksessa näemme ihmishahmon pään, joka ikään kuin leijailee vapaana ja levollisen näköisenä.
Aurora Reinhard tulkitsee teoksissaan usein länsimaisen taiteen historiaa omakohtaisten kokemustensa kautta tarjoten niihin uusia näkökulmia. Uuden testamentin Markuksen evankeliumin kohta (Mark 6:14–29) kertoo Johannes Kastajan mestauksesta. Koko kristillisen maailman tuntema kertomus on monitulkintainen. Teosta voidaan tulkita tämän päivän yhteiskunnallisessa kontekstissa oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja sosiaalisten suhteiden kautta.
Johannes Kastajan mestausta on kuvataiteessa kuvitettu ainakin 1500-luvulta saakka niin kuvataiteessa, kirjallisuudessa, näyttämötaiteessa kuin musiikissakin.
Samaiseen Johannes Kastajan tarinaan liittyy myös Tornion kaupungintalon ala-aulassa sijaitseva Wäinö Aaltosen veistos Tanssijatar (1928/1966, Tornion kaupungin kokoelma). Aaltonen on kuvannut veistokseen kubistisesti tyylitellen Raamatun Salomen, Herodes Antipaksen tytärpuolen, joka tanssi kuningas Herodekselle tämän syntymäpäivänä. Tanssiin ihastunut Herodes lupasi Salomelle mitä tahansa tämä keksisi pyytää ja Salome pyysi Johannes Kastajan päätä. Salomen tanssin on sanottu kuvaavan muun muassa oikeudenmukaisuuteen liittyviä ristiriitoja ja valtaa.
Marika Mäkelä (1947) Recurving Waves, 1998, akvatinta, fotoetsaus, lyöntimetalli
Reinhardin teoksen vierellä nähdään Marika Mäkelän kookas Recurving Waves. Taiteilija on kuvannut mandalan kaltaisia viivoja ja linjoja. Teos ikään kuin jatkaa viereisen teoksen mielenmaisemaa ja ajattelun virtaa.
Mäkelän teoksissa on usein viittauksia idän kulttuureihin, jotka kulkevat taiteilijan graafisessa tuotannossa. Graafiset merkit ja värit kasvavat orgaanisesta oranssin, mustan ja hopean eri väreissä.
Aimo Kanerva (1909–1991) Maisema, 1973, maalaus kartongille
Aimo Kanerva tunnetaan erityisesti pohjoisen luonnon ja maiseman kuvaajana, jonka monokromaattinen värimaailma korostaa pohjoisen luonnon karuutta ja ankaruutta. Pohjoisen vuodenajoista taiteilija ei kuvannut yltäkylläistä kesän tai ruskan runsautta, vaan lokakuista paljautta.
10. Krs
Veikko Törmänen (1945) LUX, akryyli ja gesso mdf-levylle
Veikko Törmänen on oululainen taidemaalari ja taikuri, jonka maalaukset haastavat katsojan havaintokykyä. Hän keskittyy ilmaisussaan abstrakteihin elementteihin ja perusmuotoihin sekä värin, valon ja muotojen ominaisuuksiin. LUX on kuvaus valosta. Törmäselle ominaisesti se haastaa havaintokykyämme, sillä teoksen kolmiulotteisuus ja kineettisyys tuottavat optisen harhan. Vaikka Törmäsen ilmaisu on minimalistista niukkaa, teosten kolmiulotteisuus ja kineettisyys haastavat havaintokykyämme. Tärkein elementti niissä on visuaalinen näkökulma– optiset harhat – ilman tarinoita tai kannanottoja, jotka ovat vakavissaan tuotettua iloista leikittelyä.
Liisa Rautiainen (1919–2018) Aikojen vedenjakajalla, 1967, öljy kankaalle
Liisa Rautiainen oli merkittävä Lapin taiteen puolesta puhuja, pohjoisessa laajalti vaikuttanut taidepedagogi sekä monipuolinen taiteilija. Hän oli lähtöisin Kemistä, jossa teki myös työuransa Kemin tyttölyseon kuvaamataiteen opettajana. Rautiainen ammensi taiteeseensa vaikutteita sekä Etelä-Euroopasta että rakkaasta Lapista. Hänet muistetaan edelleen innostavana ja uutta luovana opettajana. Liisa Rautiaisen sanoin, opettaja saattoi välittää oppilailleen todellisen innostuksen vain silloin, kun oli itse tarpeeksi kiinnostunut opetettavasta asiasta. Liisa Rautiaiselle tämä oli moderni maalaustaide ja sen opettaminen lapsille Kemissä.
Teos Aikojen vedenjakajalla kuvaa abstraktia, vaaleaa sommitelmaa. Teos asettuu Rautiaisen tuotannossa myös yhdelle vedenjakajalle: teos enteilee taiteilijan oman, herkän maalaustyylin löytämistä tiukan konstruktivistisen kauden jälkeen.
Jorma Puranen (1951) Photo …de la Pensée, 2023, hopeagelatiinivedos metallille, E. W. Ponkalan säätiön kokoelma
Pyhäjoelta Pohjois-Pohjanmaalta syntyisin oleva Jorma Puranen on yksi tunnetuimpia suomalaisia valokuvataiteilijoita. Hän tutkii teoksissaan erityisesti reittejä aikojen kulkuun ja luonnon ilmiöihin. Purasen erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat arktiset alueet, pohjoisen elinolosuhteet, historia ja arktiselle alueelle tehdyt tutkimusmatkat.
Puranen on käyttänyt teoksessaan norjalaisen napatutkija Fridtjof Nansenin ottamaa valokuvaa, joka liittyy Nansenin toteuttamiin arktisen alueen tutkimusretkiin ja peräisin todennäköisesti Grönlannin rannikolta. Teokseen liitetty tekstifragmentti on peräisin ranskalaiselta valokuvaajalta ja kokeilijalta Louis Darget´lta vuodelta 1904. Darget oli utopisti, joka uskotteli, että jopa ajatuksia ja unelmia saattoi vangita filmille. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tieteen piirissä havaittiin, että maailma oli täynnä outoja ja näkymättömiä ilmiöitä – esimerkiksi jo aiemmin keksityt röntgensäteet – joita voitiin tehdä näkyviksi teknologian, kuten valokuvauksen avulla. Valokuvaus oli reitti aiemmin tuntemattomaan maailmaan, joka myös innoitti aikalaistaiteilijoita. Darget´n sitaatti tukee Purasen erityistä kiinnostusta kuvata olennaista ulottuvuutta maisematutkimuksessa, eli maantieteellisen mielikuvituksen roolia.
Valokuvaajana Puranen ei pyri hetken, vaan historian vangitsemiseen. Kuva on vedostettu metallilevylle muistuttaen vanhoista valokuvamenetelmistä.
Juhani Tuominen (1949) III Sema, akryyli kankaalle
Taidemaalari ja kuvataiteen emeritusprofessori Juhani Tuominen (s. 1949) opiskeli vuosina 1970–74 Suomen Taideakatemian koulussa. Hän on tehnyt pitkän uran Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataiteen professorina.
Oululaissyntyisen Juhani Tuomisen tuotannon tematiikka on saanut alkunsa osmaniajan turkkilaisista hautakammioista, jotka ovat esiintyneet hänen taiteessaan 1980- luvulta alkaen. III Sema-teoksen aiheena on perinteinen ottomaanien hautahuone, joka on eräänlainen ikuisuuden odotushuone. Maalauksen väritys heijastelee levollisuutta ja tyyneyttä. Tuomisen teoksissa länsimainen modernismi yhdistyy islamilaiseen ornamentiikkaan.
Näyttelytyöryhmä
Anita Alamaunu
Amanda Hakoköngäs
Merja Hooli
Jari Hannuniemi
Virpi Kanniainen
Mirja Kunnari
Olli-Markus Latvala
Brita-Kaisa Välimaa
